Eilen tuli viikko Fannin leikkauksesta. Toipuminen on edennyt erittäin hyvin, Rimadyl-kuuri loppui tähän aamuun, joten toivottavasti ilman kipulääkettä tila ei muutu. Haava on parantunut suurilta osin erinomaisesti, lähimpänä kylkiluita on sellanen pieni epätasaisempi "saumapaukama". Itseasiassa ihan samanlainen, joka jäi aikoinaan hätäsektiostakin. Nyt niitä varanapoja on sitten jo kaksi.
Fanni on saanut kulkea 52 senttisessä bodyssä, josta se houdini pääsee kyllä pujottelemaan itsensä aina jotenkin ulos.

Eilen tuli Fannilla suru silmään, kun lähdettiin muiden kanssa Kauppiin metsälenkille ja se joutui jäämään kotiin. Onni kääntyi tänään kun mentiin koko konkkaronkka metsään, sillä ehdolla että Fanni kulkee osan aikaa sylikyydillä. Ipe nauttii taas uimisesta, aika onnellinen eläin se on kun, lähestytään rantaa. Toivoisin, että kaikki irtokarvat voisi jäädä sinne järveen, mutta ei. En ymmärrä miten tuosta lähtee aina vaan ja edelleen villaa. Onkohan sillä joku totaalinen kerrastonvaihto meneillään - karvojen oraganisaatiouudistus? Eilen tyhjensin rikkaimurin (joka muuten on taivaanlahja!) ja siitä säiliön karvamäärästä olis saanut yhden uuden minikoiran lisää kun olis kastanut käpylehmän erikeepperissä ja pyöräyttänyt sen siinä karvakasassa.

Tämänpäiväinen metsälenkki ei mennyt ihan kaarnan pintaan kun iloisena lenkkiseurasta ja kauniista ilmasta päätin lähteä vetämään pienen extrakierroksen. Jossain vaiheessa en sitten ollut enää ihan varma, että missä ollaan, mutta "jossain Pirunvuoren ja Toimelantien välissä varmasti". Mikä siinä on, että miehen mielestä tuommonen on vastuutonta eksymistä ja minusta se oli vaan kiva metsäseikkailu? Selvittiin kotiin ennen auringonlaskua, kauppakin oli auki että saatiin jäätelöä ja kukaan ei kuollut janoon - what's the big deal?

Partiolainen