Eilen oli fyssarin jälkeen ensimmäiset treenit ja voi pojat! En kyllä tiedä, oliko fysioterapialla niin suuri merkitys vai purkautuiko joululoman löhöilyt räjähdysmäisesti, mutta vauhtia oli! Kouluttaja-Minnakin tuumas, että sehän on ihan eri koira. :D

Järjetön into ja vauhti oli päällä koko ajan ja vaikka jouduin muutamassa kohtaan tekemään useamman toiston, niin tämä yleensä niin malttamaton pieni chihuahua ei puutunut viilauksesta. Loistavaa! Hypyt oli kauniita ja helpon näköisiä, jopa niin helpon, että sain takaaleikattua muutamaan otteeseen, mikä hypyn ollessa kyseessä on aika ennenkuulumatonta Fannille.

Kepeiltä otin mielenkiinnosta yhden välin verkon poista ja ensimmäisellä yrityksellä Fanni ajautui ulos hämmentyneen näköisenä..."hmm...mistäs tähän on reikä ilmestynyt?" Toisella kerralla otti verkottoman välin oikein, kun jäin sivulle seuraksi enkä kaahottanut eteenpäin vauhdilla. Seuraavatkin toistot onnistui hyvin.

Sikahyvin fiiliksin sain olla kyllä treenin jälkeen ja odotellaan innolla ensi viikkoa - toivottavasti ei ole liikaa pakkasta, että voidaan treenit pitää.