Viikonloppu maalla piti sisällään muun muassa hyytävää tuulta ja sadetta, herkuttelua, auringon paistetta, itikoita, saunomista, mädältä kalalta haisevia koiria, hepulontia ja sikeitä yöunia.

Vauhti oli tätä luokkaa koko viikonlopun. Kuvien laatu on valitettavasti suoraan verrannollinen koiran vauhdista...1244469247_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Koirilla oli hurjan hauskaa rellestää Karstulassa, Isla huumaantuu maaseudun elämästä joskus siinäkin määrin, että rauhanturvaajan hommia sai harjoittaa tuon tuosta, kun pörrö tykkäs tehdä täsmäiskuja pienten päälle. Jokseenkin orastavaa paimentamista oli ainakin hyvällä mielikuvituksella havaittavissa, joten siihen oli kyllä puututtava än yy tee nyt. Sais säästää sen touhun lampaille.

Tällaisen kuvan sain ikuistettua. Minun tulkintani mukaan vähän turhan intensiivistä tuijotusta Fannia (joka seisoo kuvaajan vieressä) kohtaan.
1244470430_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Rits Rats (kuten Henkalla on Islaa tapana kutsua) löysi sisäisen aarrekarttansa avulla myös oikean juhla-aterian ja pääsi nauttimaan siitä vähän turhankin antaumuksella, ennen kuin huomasin tällaisen fiestan olevan käynnissä. Tarjolla oli tällä kertaa suuren suuri kalan raato, jota nautittiin sekä sisäisesti että ulkoisesti. (Täytyy varmaan heittää matolääke varuiks sille naamariin...niin ja miten ihmeessä kalan hajun saa pois koiran turkista?!)
Viikonlopun aikana löytyi pihalta paljon muutakin syötävää, kuten rosvopaistin jäljiltä kinkun rasvaa, keppejä, heinää, perhosia, hiekkaa...kaikkea mitä pienen koiran mieleen nyt tulekaan maistaa.

Furmasin Fannista ja Fridasta karvaa irti sen verran, että siitä olis jollekin villapaidan varoiksi keveästi, aivan järjetön irtokarvapölly niistä lähtee! Unnasta ei lähde vielä ollenkaan karvaa, juoksutkin sillä oli vähän äFFiä myöhemmin. Eli eiköhän se ala tiputtaa karvaansa siinä vaiheessa kun tää talous olis suurin piirtein päässyt eroon vanhempien karvoista. Tätähän se on koiraperheen arki...

Juhannuksena siitten taas maalle - toivotaan vähän parempaa säätä. Ja että Ritan leikkaushaavat (siltä leikattiin pari rasvapattia ja nisäkasvain) olisi siinä kunnossa, että se voisi näyttää Islalle esimerkillisesti kuinka uidaan.

Fanni taiteilee kivilaiturilla
1244470166_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Unna kaivaa kiinalaiset esiin
1244471408_img-d41d8cd98f00b204e9800998e