Ipellä oli pitkästä aikaa fyssari tänään. Viimeksi taidettiin käydä keväällä, jolloin vasen takanen oli se sama retkottava irtojäsen etenkin käynnissä ja laukassa. Letkupyllyllä oli tapahtunut jonkinlaista edistystä, koska laukan taivutus oli kuulemma tällä kertaa oikein hyvä, eikä takajalkakaan vatkannut niin paljon. Hurraa! Meidän toimistotuolikaruselli-jumppa on ilmeisesti tuottanut tulosta.

Täytyy levätä välillä, että jaksaa taas heilua

Ahdas se takapää on siltikin ja heittää lantion aina jumiin, jonka vuoksi fysioterapiassa ei olis paha käydä vähän useammin. Lantion 6 ja 7 väli se on aina ihan takussa ja tälläkin kertaa Elina antoi siihen laseria. Se pieni naksuttava laite on Ipen mielestä taivaanlahja! Silmät pyörii kun hedelmäpelissä kun pörrö nauttii käsittelystä. Miltähän se mahtaa edes tuntua? Lantio on Islan ikuisuusvaiva ja siihen ei auta kun säännöllinen käsittely, jonka aikaansaamaa helpotusta voi pitää yllä huolellisilla ravilenkeillä ja takapään lihaksistolla.
Lantion lisäksi keskiselässä oli erikoinen lihaskireys, joka on mitä ilmeisimmin tullut jostain törmäyksestä tai kompuroinnista. Aristi sitä tosi paljon aluksi, mutta saatiin se onneksi rentoutumaan ja parempaan kuntoon.
Islalla oli tokoilijan ammattitauti eli tokoniska! Huh, meidän tokoilu on mennyt siis ihan liian ammattimaiseksi, kun treenataan silloin kuin muistetaan ja joskus juhannuksena ja jouluna. :D Mitenkä ihmeessä päivittäin treenaajat saa pidettyä koiriensa niskat kuosissa? Vai oonko mää vaan niin kamalan laiska venyttelemään tuota?

Muutoinhan koira oli kun purukumia beeceemäisine yliliikkuvine rajoineen. Tunnin verran möyhennetty koira on kyllä liikuttava näky, kun se heräilee sieltä Nirvanan rajamailta takaisin tähän karuun arkeen. Toinen oli ihan tokkurassa hetken aikaa, kun niin totaalirentona nauttinut käsittelystä. <3

Otin fyssarin tarkoituksella torstaiksi, jottei tarvinnut jättää treenejä välistä. Maanantaina oltiin pois kaupungista, niin toisiin treeneihin oli kuitenkin päästävä. Ihan treenaamisen ilosta, mutta myös herkuttelun ilosta. Isla oli leiponut juustokakkua treenikavereille. ;) Tehtiin Tommin johdatuksella tekniikkaa, lähinnä este-erottelua. Eli putket kontaktien alle. Putkiin meneminen on luonnollisestikin helpompaa, mutta sain kerran koiran A:lle kun en työntänyt tarpeeksi voimakkaasti putkelle. A:lle piti korjata linjaa reippaasti, jos mieli saada sen kiipeemään putken sijaan.

Koirien ongelmanratkaisukyky on joskus varsin värikäs. Viimeisellä pätkällä piti laittaa koira pujotteluun (2.) putkelta (1.), mutta se ei ollutkaan ihan itsestäänselvyys. Otin koiran oikeeseen käteen putkelta ja lähdin kuljettamaan kepeille päin, jotka ilmeisesti hukkuivat puomin jalkojen ja tukien pystysuoraan ärsykeviidakkoon, koska Ipe toimi näin:
"Keekeekee!"
"Kepit? Missä hitossa täällä on kepit? (Siinä nenän edessä ne oli...) Ei hitto, ehkä se huutaakin "putKEENoutKEEN!" Joo, tuolla näkyykin putki. Sujahdan vaan tästä ensin puomin ali ja täältä pimeästä ja kaukaisimmasta kulmastahan se putkensuu (X) löytyikin. Voitin!"

Lopuksi ilouutisia. Mun Canon heräsi kuolleista! Ainakin toistaiseksi. Lähdemme taas Karstulaan viikonvaihteeksi, katsotaan saako se ulkoilmamyrkytyksen ja simahtaa kesken leikin.