[video] Fannin agiradat (Kiitos Mapelle ja Johannalle kuvausavusta)

Vuoden viimeiset skabailut meni hyvin ja huonosti. Suurin huolenaiheeni, maneesin pohja, ei ollut niin suuri kuin olin kuvitellut. Pohja oli todella hyvässä kunnossa tänään, joten juokseminen ei ollut niin raskasta kuin saatoi kuvitella. Ei se mikään tartankaan ole, joten jos nämä kisat olisi olleet esim. kumirouhepohjalla, niin oltais voitu hyvinkin saada se nolla. Se nolla, joka tänään jäi 3,6 sekunnin päähän.
Startteja oli siis kaksi ja ensimmäinen (Wütrichin rata) oli helppojuoksuinen yhtä puolenvaihtoa lukuunottamatta. Muurilta seuraavalle hypylle oli niin onnettoman lyhyt matka, että siihen väliin suunniteltu persjättö jäi sitten jättämättä ja niimpä tyhmänä yritin takaaleikata. Fannia EI saa takaaleikata kisoissa! Kielto ja reilu 4 sekkaa yliaikaa.
Toinen rata (Nybergin) vaikutti aluksi vaikeammalta, mutta osoittautui ihan kelpo rullaukseksi. Puhdas rata, mutta tosiaan se 3,6s yliaikaa. Näillä rummutuksilla saatiin 4.(/22.) ja 5.(/25.) sija, joten ei hullummin ollenkaan. Mutta eihän se paljon lämmitä...
Tottakai iloinen täytyy olla puhtaasta radasta, joka vihdoin saatiin - viime aikoina kisoissa on tullut tehtyä niin tyhmiä virheitä, että on usko meinannut loppua.
Fannille täytyy ottaa nyt tehotreeniin kepit, jotta ne joskus onnistuis siltä "väärältäkin" puolelta. Jos Fanni olis molemmin puolinen kepeillä, niin tänään ekan radan puolenvaihto ei olisi ollut edes tarpeellinen...jos...jos... Ja millähän pirulla tuohon löntystelijään sais lisää vauhtia? Kisatilanne lamauttaa sen jossain määrin, tänäänkään ei ollut ihan paras mahdollinen vire. Mutta vaikka vire olisi kohdallaa niin A ja puomi on jostain syystä olleet aina aivan liian hitaita. Se ei ole varmaan ikinä laukannut koko puomia alusta loppuun.

Sen sijaan rusakon perään se kyllä laukkaa. Ja aikamoista kiitolaukkaa pääseekin! Meinasi perjantai-iltana sydän pysähtyä kun tultiin Sorsapuistosta kentälle juoksemaan ja laskin Fannin ja Islan irti kentän reunassa. Oli jo ihan hämärää, joten en huomannut, että Risto-rusakko istui n. 10 metrin päässä meistä. Kun koirat lähti ilakoimaan vapaanaoloaan niin rusakko lähti juoksuun ja Fanni perässä. Ja sen jälkeen Isla! Islalla ei (luojan kiitos) ole kovinkaan voimakas riistavietti, joten rusakoiden ei ole tarvinnut testata juoksunopeuttaa Islan vuoksi aikaisemmin. Siis silloin kun olen ollut vain Islan kanssa liikenteessä. Mutta nyt Fannin pinkaisu ilmeisesti sytytti Islassakin jonkun virtalangan palamaan ja sinne meni! Ensimmäisestä karjaisusta Isla pysähtyi ja kääntyi katsomaan - Fanni ei varmaan edes muistanut, että "äiti" on olemassa. Fannin jatkettua vielä juoksuaan rusakon perässä Isla epäröi luoksetuloaan, mutta tuli kuitenkin, jonka vuoksi pidettiin kolmen päivän voitonjuhlat. Tästä ilotulitteiden räiskeestä ja pelimannimusiikin pauheesta heränneenä Fannikin jolkotteli jossain vaiheessa takaisin kyläläistensä pariin, tosin pettyneenä menetystä iltapalasta. Minusta on sangen ironista, että äärimmilleen viritetyn seurakoiran vaistot riistan perään on niin paljon voimakkaammat kuin paimenkoiran.
Täytyy olla kiitollinen Islan heikohkosta riistavietistä, sillä todella huonolla onnella, väärään aikaan väärässä paikassa se voi maksaa koiran hengen. Juuri männä viikolla erään seuralaisen agilitytykin surulliseksi kohtaloksi koituin riistavietti. Osanottoni omistajalle.

Hevosen paskassa juoksentelun ja ruskoiden perässä juoksentelun lisäksi loppuviikko on ollut naurettavan rauhallinen koirien osalta. Olen ollut kiireinen töiden ja koulun vuoksi, joten koirat oli torstaista lauantaihin niin minimiliikkeellä kun vain voi olla. Olen hämmästynyt, kuinka hyvin Islan pää tätä makoilua kesti. Luu-, kongi-, aktivointipallo-, vessapaperirulla-arsenaali oli aika äärimmilleen viritettynä jokaisena päivänä. Aamuruoan piilottelin pitkin olohuone/keittiötä ja jokainen muru oli kyllä syöty. Isla on kyllä juoksujensa vuoksi oksennellut parina yönä, joten liekö vaan tyytyväinen kun saa potea pahoinvointia ihan rauhassa.
Tänään käytiin jo vetämässä kunnon lenkki ja otettiin pieni tokotreenihetki päätteeksi. Liikkeestä maahan alkaa olemaan jo ihan ok. Pienen pieni käsiapu on edelleen mukana, mutta pysyy kyllä hyvin ja olen tehnyt takaakiertämälläkin paluuta, eikä ole vaikuttanut pysyvyyteen ollenkaan.

Uuteen-Seelantiin ollaan skypetetty ahkerasti ja siellä päin maailmaa kaikki hyvin. Lasken jo päiviä siihen kun pääsen itse matkaan.
Liekkö vain sattumaa, vai mitenköhän mun 5 vuotta välillä huonommin ja välillä paremmin voinut rahapuu otti ja kirjaimellisesti tuhoutui heti kun jäin hoitamaan yksin taloutta kotiin? Se vain alkoi nuokkumaan eräs päivä ja ennen kuin huomasinkaan sen oksat oli katkenneet.

Ei Kroisos Pennosen vehka varmaan tältä näyttäisi...