Viikko sitten Helsingissä kun näin iltavalaistuksessa Flow'n festarialueen harmitti hitusen, etten ollut suunnitellut itseäni sinne. Mutta osottautui onneksi, ettei hätä ollut tämän näköinen. Ipen kanssa järjestettiin nimittäin ihan omat flow't lauantaina Jyväskylässä kun juostiin viimeisellä radalla nollavoittoon ja käytiin pokkaamassa se pitkään kuolattu SERTi!!

Sitä ollaan nyt sitten 3-luokkalaisia. Oon ihan haltioissani edelleen! <3 Heti alkuun täytyy tunnustaa, että on suorastaan kohtalon julmettua ivaa, että mulla ei ole videolla yhtäkään rataa eiliseltä!!! Juuri kun olen päässyt paatoksellisesti ryöpyttämästä kuinka tärkeää kuvat ja visuaalisuus yleensä on, niin käy näin. Syy on se, että Jyväskylässä kisaa vierasta porukkaa. :D Mulla oli kisapaikalla yksi ainoa tuttu ihminen ja se seisoi keskellä rataa tuomaroimassa meidän touhua, niin sille en voinut oikein lykätä kameraa käteen. Harmittaa ihan vain muiden puolesta (oikeesti!), koska omaan päähäni tuo viimeinen rata on piirtynyt viimeisen päälle HD-versiona, että siinä ei videota edes tarvita. Mutta olishan se ollut kiva näyttää muillekin, että me oikeesti osattiin jotain kerrankin. Osittain sikahyvä fiilis saattoi vähän kuorruttaa sitä onnistumisen tunnetta, mutta jotain kertonee, että poikkeuksellisesti me saatiin kisapaikalla kehuja ihan tuntemattomilta katsojilta/kanssakisaajilta hyvästä radasta.

Kahdella ekalla radalla ei ollut kauheasti patsastelemisen aihetta. Tuomarina oli siis meidän ikioma Johanna Nyberg. Oli muuten jotenkin turvallinen tunne lähteä radalle, kun pilli suussa seisoo tuttu ja todistetusti mukava ihminen. En olekaan kamalasti Johannan ratoja juossut, mutta pakko sanoa että tykkäsin näistä kun hullu puurosta! Vaikka ratojen vaihto ei ottanut kauaa aikaa eli esteitä ei vaihdeltu ihan kamalasti, niin silti jokaisessa radassa oli omat juttunsa ja paljon mielenkiintoisia kohtia. Nämä ei ollu mitään kilpajuoksuratoja ja vaan oikeasti piti miettiä koiran linjoja ja ohjausvalintoja tarkasti. Tuloksia ei kamalasti miltään radalta tullut. Lähinnä hitaat kädessä vietävät koirat teki puhtaita, mutta yliaikaisia nollia. Itse asiassa meidän SERT-nolla oli sen radan ainoa ihanneajan alittanut nolla koko 2-luokassa.

Hyppyrata hyllytettiin. Päätin aamulla, että tänään vältän viimeiseen asti kaikkia ylimääräisiä "täällä!, tässä!, ip!" -käskytyksiä. Siis toisin sanoin niitä, jolla saadaan rimat alas. Tää päätöshän toimi vallan mainiosti kesänlopetusflunssan takia. Ääni oli muutenkin kortilla, joten oikeastaan annoin vaan estekäskyt - aina en niitäkään. Pakkovalssin kakkosen taakse, siitä heitto takaakiertoon ja kovasti pinkomaan, jotta kerkeisin työntää kutosen takaakiertoon. Hyppäskin nelosen niin sivuun, että ilman mitään käteen tulo -käskyjä ja vastasta kättä juoksi vitosen ohi. Korjasin sen, mutta pakka meni kyllä niin sekasin, että ei ollut kauheesti enää korjailtavissa kasaan. Mun oli tarkoitus tehä saksalainen kutoselle, jotta kerkeen muurille. Jostain syystä saksalainen ei onnistunut alkuunkaan ja mulla olikin koira sylissä, josta heitin sen sylkkärillä seiskalle ja myöhästyin pahasti muurilta. Muurin jälkeen se olikin 9. putken väärässä päässä.

Eka agirata oli tutustumisessa ihan selvä homma aina puomille asti. Lopun kiemura oli pikkasen epävarma ja päädyin yrittämään puolivalssilla haltuunottoa 17. hypyn jälkeen, josta sylkkärillä heitto 18. hypylle. Tää oli ainoa rata, josta kaipaan oikeesti videotallennetta. En nimittäin tiedä, mistä meidän toinen vitonen tuli. Tulos oli siis 10. Joku rima se oli, mutta en tiedä mikä. Lauantai oli joku virallinen saksalais-angstipäivä. Mun piti nimittäin tehdä saksalainen kakkoshypylle, mutta en taaskaan(!) saanut sitä tehtyä. Siinä se koira oli taas sylissä rimat kolisten. Jo on merkillistä. Loppu meni sitten ihan hyvin ja Ipellä oli kiva draivi. Erityisen tyytyväinen olin siihen, että lopun puolivalssi-sylkkäri-viritys toimi juuri niinkuin olin ajatellut.

Viimesellä radalla sanoin lähtöön jättäessä Ipelle "tänään on hyvä päivä". Mantra, jolla yritin aivopestä itseäni koko päivän kun lämmiteltiin/jäähdyteltiin hallin takaisessa metsässä. Olin ihan tyyni ja erikoisen päättäväinen fiilikseltäni kun mentiin radalle. Kun menin kakkosen taakse ottamaan Ipeä vastaan ja näin, että siellä se on pylly 10 senttiä ilmassa, innostuksesta etukenossa lähdössä radalle sain ihme virtapiikin. Korjasin ratapiirrustukseen keinun paikan realistisemmaksi, koska meille meinas käydä kalpaten heti alussa. Annoin vähän stoppia ennen kakkosta, mutta ei reagoinut ja hyppäsi pitkäksi, mutta sain juuri ja juuri sen käteen ja käännettyä keinulle. Siitä eteenpäin rata oli ihan unenomainen. Oikeasti se mystinen flow, josta kaikki puhuu. Neloselle Lehtiö-oppinen ennakoivavalssi, jolla kääntyi hyvin. Zappia en viitsinyt antaa, koska oli okseri - liian vähän treenattu "erikoisesteillä" suuntakäskyä.

Tää tuplasti tehtävä putki-rengas-putki kuvio oli sellanen, jonka todella moni teki ihan herran haltuun -tekniikalla...ja saivatkin koiran seiska putken sijaan putkelle 17. Renkaassa oli todella jykevät ja pitkät jalat, jotka vähän epäilytti sikäli, että uskaltaako kamalasti kulmata jos koira joutuu astumaan jalkojen päälle. Kulmasin ja samalla nauroin mielessäni, että kuinka lyhyinä oikein pidän Ipen hyppykaarta. Sehän ponnisti jo hyvän aikaa ennen jalkoja ja lukitsi oikean putken jo ennen renkaan läpimenoa. Renkaalta putkeen 7. oli sellanen hetki, että juuri niitä hetkiä varten tätä lajia harrastetaan. Järjetön palo silmissä, ilman saattoa, Isla irtosi seinään päin, pimeeseen putkikulmaan. "Wau" oli ainoa ajatus siinä hetkessä. <3

Loppurata meni suunnitelmien mukaan, puomilla rupes vähän sydän hakkaamaan kun nolla oli alla. Pieni tahtojen taisto siinä käytiin oman psyyken kanssa, mutta minä voitin. Loppuun asti maltilla ja huolella. Ipe oli puolimatkassa jo palkalle loppusuoran jälkeen kun minä olin vasta puolimatkassa maaliin. Myönnän että pikkuisen tuuletin, silleen tyylikkään hillitysti ;)

Aivan älyttömän hyvä fiilis on nyt. Kolmosiin nousu oli mun ihan ensimmäinen oikea unelma ja tavoite koko koiran kanssa. Vaikka tavotteita tullaan asettamaan tästäkin eteenpäin, niin silti on sellainen tunne, että kaikki tästä edes päin on pelkkää plussaa. Joku painava taakka lähti harteilta saman tien, kun Isla oli maalihypyn hypännyt ja tiesin että se oli siinä. Nyt on ihanan rentoa lähteä kisailemaan kolmosiin ja katsoa mihinkä siellä potku riittää. Sääntöuudistusten ansiosta, meilläkin voi olla hyvällä munkilla saumaa (sääli)valio-SERTeihin. Katsotaan, kuinka kolmosten radat lähtee rullaamaan ja mietitään minkälaisia odotuksia asetetaan SM-kisoja ajatellen. Karsinnat on way out of our league.

Tää on pieni asken monelle harrastajalle, mutta iso askel Lauralle ja Ipelle.