Keskiviikon treenit meni Fannin osalta ihanan innolla ja tekemisen meininkiä löytyi. Keinuongelma ei tosin ratkennut, ensi viikolla paneudutaan siihen lisää. Muuten Fannilla oli tosi hyvä vire koko ajan ja tarmokkaasti meni eteenpäin. Hyppyinto kielii aina hyvästä vireestä, sillä huonot päivät tunnistaa aina siitä, ettei Fannilla ole intoa hypätä ja irtoaa huonosti.

Tässä on videota treeneistä. (Kepit juostaa ohi, koska ne on treenin alla verkkojen kera.) Mulla on kunnon sähli menossa. Otin huolimattomasti muurin ja hämmästellessäni osoitin A:lle, jonne Fanni sitten ampas - innokas otus. :D Ja pian unohdinkin jo radan...

Minille kävi treeneissä vähän onnettomasti, mutta onneksi tästä selvittiin säikähdykseltä!

Tänään on ollut taas yksi niistä päivistä, jolloin ei ole osannut oikein tarttua mihinkään. Aikani kuluksi otin koirien kanssa sheippausharjoituksia. Klikkeriä olen käyttänyt Fannin kanssa jo keväästä asti ja keksinyt sen kanssa kaikkea kivaa aivojumppaa. Tänää esimerkiksi laitoin sille opettamani targetin (post-it lappu) nenääni ja klikkasin sitä targetin koskettamisesta kirsulla. Yhdistin siihen käskyn 'nenä' ja lopuksi häivytin jo lapun pois ja eskimopusuttelu onnistui ilman targetia.

Fridan ja Unnan kanssa aloitin naksutin-hubailun vasta viime viikolla ja Frida on siinä vaiheessa, että se väistää naksun ääntä (:D) ja Unna tarjoaa jo toimintaa tosi aktiivisesti ja saan sheipattua sen haluamaani kohteeseen muutamilla toistoilla. Ehdottomasti kokeilun arvoista toimintaa! Fanni on ainakin aina ihan pähkinöinä kun näkee, että otan naksun käteeni.