Kolmatta viikkoa kortisonia. Koira on flegmaattinen kuin märkä keksi, ei ilmeisesti pysty keskittymään kuin mahassa kurnivaan nälkään ja hirveeseen pissahätään. Vaan taas loisti beecee älykkyydellään ja osoitti ihailtavaa adaptoitumiskykyään vaihtuneeseen olotilaan. Aluksi hillitön juominen ei meinannut pysyä hyppysissä ja vedensaantia piti vähän säännöstellä. Pari kertaa jouduin mattopyykille, kun jo kertyneen hädän päälle piti ryypätä lisää ja lisää vettä. Mutta pörrö oli fiksu ja alkoi tankkaamaan vettä vasta siinä vaiheessa kun ulospääsy oli tiedossa. Aamulla kun aukaisen silmäni ja teen pienimmänkin eleen sille, että on aikomus nousta ylös, niin se menee vesikupille ja lotkii puolikupillista kerralla. Samoin kuin käydään päivänmittaan ulkoilemassa, niin valjaiden pukemisen jälkeen (tai omaa vuoroa odotellessa) se hengailee vesikupilla. Sisävahingot on loppuneet.
Ruokahalu on kasvanut aika tavalla, vaikka mikään nirsohan tuo ei ole koskaan ollutkaan. Mutta esim. ajan kuluksi annetut puruluut, jotka normaalisti kestää vähintään pari päivää, niin se on nyt tuhonnut puolessa tunnissa. Hain tänään kunnon putkiluita, jotta touhua riittäisi vähän pidemmäksikin aikaan. Kun oli aika lähteä pissalle, niin Ipen mielestä se luu olisi pitänyt ottaa mukaan ulos.

Muutoin ollaan elelty vähän low-key aikaa kun Ipen nenä alkoi vuotaa viime viikolla. Kennelyskää on aivan kamalan paljon liikkeellä Tampereen seudulla. Viime viikolla pystyin laskemaan pikaisella fb-silmäyksellä toistakymmentä sairastapauista tuttujen koirissa. Jotkut (erit. vanhukset) ovat olleet todella huonossa kunnossa ja jopa yksi kuolemantapaus ärhäkän kennelyskän vuoksi. Todella ikävä tilanne ja vielä ikävemmäksi asian tekee se, että kaikki eivät ota taudin leviämistä vakavissaan. Joidenkin on kovin vaikea mahduttaa päähänsä ajatusta esimerkiksi siitä, että jos yksi perheen koirista on sairaana, niin silloin myös ne oireettomat on pidettävä poissa treeneistä ja muista tapahtumista.
Ipe on nyt sivussa treeneistä ainakin ensi viikkoon, vaikka yskinyt se ei ole missään vaiheessa. Tuo nenän vuotaminen ei vaan ole mielestäni normaalia, joten voi olla vain lievä oire. Se on kuitenkin syönyt useamman viikon antibiootteja sen huulipatin vuoksi, joten senkään takia ei välttämättä oireile voimakkaasti. Harmillista sinänsä, että meillä menee (taas) ohi suun valmennusryhmän järjestämä Elinan koulutus. Meen kuitenkin kuunteluoppilaaksi, joten eiköhän siitä saa jotain irti silläkin tavoin.

Sunnuntaina olin myös kuunteluoppilaana kun Tampereella järjestettiin Sagin luento, jossa luennoitsijana oli brittiläinen Steven Croxford. Croxford on Englannin maajoukkueen kouluttaja ja entinen joukkueen johtaja. Hän on tehnyt agilityn parissa hommia 25 vuotta, joten tiesi aika tarkalleen mistä puhui. Toki moni asia oli entuudestaan jo tuttua agi.fi -lehden artikkeleista, mutta 4 tunnin luento meni ihan siivillä ja paljon hyviä ajatuksia jäi käteen. Croxfordilla on todella analyyttinen lähestymistapa tavoitteelliseen treenaamiseen - jos olette lukeneet hänen artikkeleitaan, niin ette ole voineet olla törmäämättä kaavakkeisiin ja lomakkeisiin.
Oon ehkä laiskuudenhuippu mitä tulee suunnitelmallisuuteen ja strukturoituun treenaamiseen, mutta kyllä olisi monta asiaa mistä pitäisi ottaa onkeensa Croxfordin menetelmästä. Luennon suurin anti oli kuitenkin se mentaalinen asenne, joka agilityssä pitäisi säilyttää ja ennen kaikkea se, että kouluttaa koiransa niin hyvin, ettei sitä kohtaan tarvitse olla missään vaiheessa epäreilu.

Kisakentillä näkee aivan liian paljon koiria, jotka ovat todella epätietoisia siitä mitä niiltä odotetaan. Ongelma todennäköisesti juontaa juurensa siitä, että harrastuksen parissa kouluttajat ovat vapaaehtoisia, joita ei ole koskaan liikaa. Sen vuoksi ei oikein pysty olemaan kranttu siitä, että kuka huolitaan kouluttajaksi ja kuka ei. Omassakin seurassa on valitettavan paljon sellaisia kouluttajia, jotka mm. eivät näe vaivaa tai heille ei ole osaamista opettaa kunnollisia kontakteja. Oon heittänyt jossain vaiheessa idean ilmoille siitä, että alkeisryhmäläisille olisi erikseen kontaktikurssi, jossa keskityttäisiin koulutusmenetelmiin ja sen valitseman metodin säännönmukaiseen noudattamiseen. Olis paljon reilumpaa koiria kohtaan, että asiat opittaisiin alusta asti oikein, jottei tarvitsisi kamalan paljon kiroilla sille koiralle kun se ei taas(kaan) ottanut kontaktia (jota sille ei ole kunnolla edes opetettu). Noh, ehkä tämä saarna riittää tältä erää. Mutta tiedätte varmaan mitä ajan takaa?