maanantai, 15. joulukuu 2008
Joulufiilistelyä
Ihana päästä maalle lomailemaan piiiitkäksi aikaa. Päästään syömään ja rentoutumaan oikein kunnolla. Maalla on niin kiva puuhastella koirienkin kanssa.
Viikonloppuna käytiin pyörähtämässä Helsingissä Voittaja-08 näyttelyssä. Lyhytkarvaisissa koko touhu oli yhtä tyhjän kanssa, kun tuomari etelä-eurooppalaiseen tapaan löi kaikille ERIä kouraan ja ja arvostelu oli "hyvä sitä, hyvä tätä". Kilpailuluokissa vain vaaleat cremet ja soopelit pärjäsivät ja ennen kaikkea tuomarikolleegojen koirathan ne siellä veivät kaikki pystit. Vihaksi pistää tuommonen touhu, kun tuostakin sirkuksesta maksetaan se viiskymppiä.
Unnan kanssa kaikki on tietysti hyvää treeniä ja olihan meillä hauskaa kehässä. Tässä video Unnan pöydällä olosta ja edestakaisin kävelystä sekä seisomisesta tuomarin "arvostellessa". Meillä on vielä paljon hiomista esiintymisessä, mutta en ole viitsinyt ottaa turhan nuukaa linjaa, jottei Unnan ilo ja riemu katoaisi koko touhusta. Tähän asti on menty sillä periaatteella, että pääasia, että on kivaa! :D



