Tiedättehän ne ärsyttävät tyypit, jotka on kameransa kanssa joka paikassa ja elävät elämänsä linssin läpi? Ne, jotka ilman kameraa huokailee (tai vähintään miettii mielessään) joka väliin "voi hitsi, kun olis kamera mukana - tästä tulis niin kiva kuva", tiedättehän? Minä olen yksi niistä. Senhän jo kertonee esimerkiksi tosiasia, että tämän blogin historiasta löytynee ehkä yksi tai kaksi postausta, jossa ei ole ensimmäistäkään kuvaa tai muuta visuaalista lisäkettä. Kuvat on jostain syystä todella tärkeitä mulle. En tiedä onko ns. valokuvamuisti syy vai seuraus tähän vitsaukseen, mutta kuvien kautta moni muistijälki on olemassa ja vahvoja tunteita sidottuna moniin kuviin. Mitenkäs sitten käy kun kamera ei enää toimikaan?
Meidän maalliset seikkailut alkoi melkoisen sateisissa tunnelmissa. Kaks päivää vettä tuli ihan taivaan täydeltä. Sehän tarkoitti sitä, että Canonilla oli ulkonaliikkumiskielto. Vesisade ei hidastanut meidän ulkoiluja (Fridan ja Unnan ulkoiluja ehkä hieman, myönnettäköön...) ollenkaan. Päinvastoin, kun sataa niin käärmeet pysyy koloissaan ja hirvikärpäset ei kiusaa metsässä. Mehän mennä rynnisteltiin metsissä kun heikkopäiset kantarellien ja muiden herkkujen perässä. Yhdellä kertaa vettä tuli niin valtavasti, että Ipellä meni vettä korvaan ja se joutui kävelemään puolet kotimatkasta pää kallellaan, voi reppaanaa. Sateesta huolimatta lomakuvat oli saatava, joten jouduin tyytymään Nokialaisen välttävään apuun. Onhan näissä kännykkäkuvissa vähän sellanen kotikutoinen tunnelma...
Tänään vihdoin loppui sade. Oli outoa nähdä auringonpaistetta pitkästä aikaa, se ihan pääsi yllättämään tämän villapaidoin, pitkiksin ja kuoriasuin sonnustautuneen kesälomalaisen. Olin ihan hätää kärsimässä kun metsään ei ollutkaan enää asiaa, koska en ollut innostunut seurustelemaan hirvikärpästen kanssa ja käärmeetkin oli ulkoistaneet itsensä ihmisten ilmoille heti kun aurinko näyttäytyi. Ainoa vaihtoehto oli siis hengailla turvallisesti pihapiirissä. Nyt oli sentään hyvä sää ottaa taas Canon käyttää.
Spiderman
Frida
Pieni suuri Unna
Ei me ihan turhaa metsässä rämmitty!
Tältä kaksikolta ei jää mikään näkemättä
Ipe ja Fanni treenasivat kujakeppejä pihassa ja hauskuuttivat myös vieraita pujottelemalla. Jopa monet (metsästys)koiraihmiset ovat aivan ällistyneitä siitä, että koira voi pujotella kaksitoista keppiä. Sehän ON aika vaikea tehtävä ;) Jossain siinä voittajan luoksetulotreenin ja paljun alustan rakentamisen välissä sattui sellainen homma, että RÄPS ja lopullinen hiljaisuus. Kameran suljin on edelleen auki. Voi olla sen kameran tarina kutakuinkin kerrottu. Kun iltasella päätettiin käydä Kulhalla uittamassa Islaa, kun omassa rannassa on kaiketi sinilevää, niin jouduin täydellisestä kesäillasta huolimatta ikuistamaan tuon tyyneessä metsälammessa uivan koiran vähän kotikutoisemmin.