Islan toinen kohtaaminen lampaiden kanssa oli tänään Valkeakoskella, jossa Pete (linkki) ystävällisesti opasti ja neuvoi meitä paimennuksen saloihin ihanan perusteellisesti. Aamu aloitettiin ihan teorialla aamupalan sivussa, joten sain kyllä uutta tietoa ja näkemystä ihan perusasioihin, vaikka keväällä käytiinkin lampailla.

Isla lähti ensimmäisenä ekalle kierrokselle ja liinassa kuljimme lampaiden perässä pienellä laitumella. Isla haisteli maata ja söi paskaa, vilkuili välillä lampaisiin, mutta ei sen kummemmin ollut kiinnostunut kun ihanista tuoksuista. Kovin samanlaiselta näytti kun keväälläkin.

Hohhoijaa, tuumaa Isla

Toisella kierrokselle Isla nosti mielenkiintonsa maasta lampaisiin suurimmaksi osaksi, mutta kiinnostus ei ollut paimentamista nähnytkään. Lampaat vaikutti Islasta lähinnä hauskoilta sätkynukeilta, joihin oli kiva lietsoa kaaosta pienillä hätkähdyksillä. Liekkö leikkiä vai saalisjahtauksen alkeita, mutta ei missään nimessä sitä mitä haettiin. Positiivista oli se, että lampaat olivat kiinnostavampia kuin lampaankakka.

Ruokatauolla (meitä hemmoteltiin ihanilla tarjoiluilla!) puhuttiin enemmän paimennuskisoista ja huippukoiran ominaisuuksista. Ihan kuulkaa hengästytti istua ja kuunnella, mitä kaikkea hyvä paimenkoira tekee ja osaa. Lampaiden erottelu kuullosti niin vaikealta asialta, että pyysin Peteä näyttämään omalla koirallaan miten se käytännössä tapahtui. Huhheijaa, kuinka piinaavaa se onkaan! Ihan kun katsois jännitysnäytelmää!
Mää oon varmaan ollut entisessä elämässäni lammasfarmari, koska tunnen käsittämätöntä liikutusta kun katson lammaskoiraa töissä. On oikeasti yks hienoimmista asioista, mitä oon nähnyt, se kun koira osaa oikeasti paimentaa ja toimii kun ajatus. Pala kurkussa katselin kun tilan omat koirat näytti mitä paimennus oikeasti on.
Lammaskuume sen kun kasvoi, tulispa pian se hetki kun voisi ajatella jotain muuta asumismuotoa kun opiskelijakämppää. Tulevana kasvatustieteen maisterina harkitsen vakavasti bc- ja lammaskasvatusta. Koska sitähän kasv.tieteen maisterit tekee! :D

Nasu-äiskän lisäksi Eventually perheestä oli paikalla Viiman, Viiselin, Raidan ja Islan lisäksi myös Helmi (ent. Bonbon), jota emme ollet nähneet sitten luovutusiän erinäisten sattumien summana. Helmi vaihtoi kotia viime keväänä ja pääsi mukavaan ja harrastamisesta kiinnostuneeseen perheeseen. Oli mielttömän ihanaa nähdä neitiä pitkästä aikaa, olihan tuo valkonaama yksi lempparipennuistani pentuaikana. Ihan samasta puustahan se oli vedetty kun koko muukin kaiken kirjava Iron Maiden-pentue - eli kaikki ovat ihan eri paria keskenään ulkopuolisten silmään, mutta sielujen sympatia löytyi muiden kanssa välittömästi.

Viimeisellä rundilla tapahtui jotain, jota ei ole vielä aikaisemmin havaittu. Isla oli edellisen kierroksen tapaan kiinnostunut lampaista, mutta pienen hetken jälkeen sen häntä laski ja se pyrki hakukaarelle. Sain luvan päästää liinasta ja katoa mitä tapahtuu. Isla hakeutui tasapainopisteeseen, mutta ei malttanut jäädä sinne kuljettamaan vaan tuli toista tai samaa puolta takaisin mun luokse. Jossain vaiheessa se kiersi laumaa useita kierroksia ja kokosi niitä tiiviiseen kasaan. Kuljettamaan se ei kuitenkaan tohtinut ruveta. Mun vierellä se kuljetti niitä poispäin seilaten sivulta toiselle ja välillä pinkaisi lauman eteen. Häntä oli tosiaan alhaalla koko ajan, mutta se viimeinen pisara intensiteettiä siitä hommasta puuttui. Eli ei syttynyt vieläkään, mutta pientä kipinää oli havaittavissa. Tästä kehityksestä olin tietenkin suunnattoman iloinen, vaikka voihan olla ettei se siitä koskaan kummene. Tarkoitus on kuitenkin käydä vielä pari kertaa sytyttelemässä, mutta jossei syty niin ei syty. Isla vaikutti siltä, että se on jonkin verran epävarma itsestään, jonka vuoksi se ei vaan tohtinut esim. jäädä yksin tasapainopisteelle ajamaan lampaita minulle. Sen katseesta paistoi selanen hämmennys, joka syntyi halusta tehdä ja toimia, mutta kynnys toimia oli inan liian korkea.
Kun tultiin aitauksesta pois, jäi Islalla vire päälle ja tuijotteli kovin tiiviisti lampaille ja pyrki takaisin aitaukseen. Eli ihan hyvä merkki.

"Tuolla nuo villahousut menee...jospa vain uskaltaisin..."

Loppukevennyksenä vedettiin pienet hipat ja painit sisarusten kesken. Ja voi kun meillä oli mukavaa! Islan suokkari-painikaveri oli tietenkin Viisel-veli, jonka kanssa nujertaminen on tuttua puuhaa.

JUOSTAAN!! (Raita, Viima, Helmi, Isla ja Viisel)

Viisel <3 Isla

Tältä näyttää sisko sisko+veli-painin jälkeen

Ihana päivä! Kivaa seuraa ja paljon uutta oppia ja ajateltavaa. Kiitos kaikille osallisille!
Lisää kuvia täältä.