Mahtavat syyskelit! Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja puut kukoistaa ruskaaansa. Ja minä istun sisällä lukemassa tenttiin! :D Ei vaan, olen irtaantunut raskain mielin (pah!) välillä kirjoista ja nautiskellut ulkoilusta koirien kanssa.

1285779364_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sellasta vaan piti tulla sanomaan, että mehän tosiaan päästiin Islan kanssa Tamskin valmennusryhmään tulevaksi vuodeksi! Olin hyvin iloisesti yllättynyt, että huolivat näin keskeneräisen koirakon riveihinsä, mutta ei voi valittaa! Päästään aika piinkovaan seuraan (sm-joukkuevoittajia, kolmosissa voittonollia tahkovia...), joten tulee olemaan järjettömän antoisa vuosi. Tahtotila on ainakin kova, joten niin pitkälle mennään kun rahkeet vaan riittää. Ensisijainen tavoite on tietysti löytää jonkinlainen vakio mun maksiohjaus-yhtälöön ja sitä myöden parantaa osaamista oikeastaan joka saralla. Eli hommia on enemmän kun aikaa.

1285779414_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Toko on ollut vähän vähemmällä kaiken agi-hypetyksen vuoksi, mutta kyllä se alitajuisesti on mukana koko ajan. Ensi viikolla päästään Aaltosen Maria tokokoulutukseen, joten silloin nostetaan kissa pöydälle ja ihmetellään missä mennään. Otan seuraamisen ja noudon meidän ongelmaliikkeiksi, joten toivottavasti niihin saadaan jotain järkeä tuon viikonlopun jälkeen.

1285779399_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

En ole sitäkään muistanut kertoa, että mikä Islan kisakirjan varmitusmittauksen tulos oli. Olen nimittäin arvuutellut, että onko se yli 50cm ja kuinka paljon. Mikkilä mittasin sen 51,2 cm korkeaksi, joten kyllä ne arvaukset aika lähellä oli.

Syyskuu 2010 (takaset harmillisesti vähän liikaa kropan alla)1285780285_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Syyskuu 2009
1285781170_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pyh! ja Pah!, sanoo Fanni. "Ihme hössötystä."
1285779431_img-d41d8cd98f00b204e9800998e