Perjantain sähly ja lauantain kisat ei ilmeisesti tehny kovin hyvää flunssalle, jonka luulin jo selättäneeni. Eilen käytiin Näsinjärven jäällä ihmettelemässä laskiaissunnuntairuuhkaa ja viima oli aika kylmä. Se ilmeisesti viimeisteli sen, että tänä aamuna herätessä oli kurkku todella kipeänä ja korvaakin särki. Lupaamani deadlinet puski päälle, joten oli pakko lähteä yliopistolle viimeistelemään kandi ja palauttamaan se laitokselle (se on VIHDOIN hoidettu!!) Kotiin palatessa olikin jo aika kuumeinen olo ja päähän koski. Voi onneton.

Montako koiraa näet kuvassa?
1299514444_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Illan treenit on jätettävä väliin, jos meinaan huomenna selviytyä Helsingin työreissusta. Siitä hyvästä yritin ottaa Islan kanssa päivälenkillä vähän tokoa, mutta eihän siitä mitään tullut. Ihan veto pois - tulee vaan entistä huonompi mieli kun ei voi palkatessa antaa kaikkeansa vaikka koira tekisi kuinka hienosti. Treeni jäi sitten nopeaan noutoharjoitukseen ja sen jälkeen otettiinkin "esineruutua" - se on Ipen mielestä hauskaa. Onni on tuollainen paimen, joka ei keitä kiinni vaikka ei pariin päivään tapahtuisikaan yhtään mitään. Se on tainnut tulla aika voimakkaasti omistajaansa, osaa nimittäin siinä määrin nauttia myös laiskottelusta vaikka aktiivisuus hauskaa onkin.

Sohvaperuna :D
1299514418_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hetken päästä kun vääntäydyn teekupposeni kanssa sohvalle katsomaan Prisma-dokkaria koirista, niin ensimmäisenä noista neljästä sylissäni on tuo 17-kiloinen pörrö. Fanni on hyvänä kakkosena, mutta ohjelmatarjonta huomioon ottaen Fannin sohvailu ei kestä kovinkaan kauaa, se kun ei osaa katsoa eläinohjelmia hiljaa.

Olen varmaan joskus maininnut, että Islan talvihupeihin kuuluu naapuriluistinradan lumipenkoista kiekonetsintä? Meillä on ollut kiekkorikas talvi, Isla on vaan kovin vaatimaton saaliistaan, eikä halunnut poseerata liian huomionhakuisesti kiekkojensa kanssa:

1299514397_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ps. Kuvan jälkeen on kasa kasvanut jo kahdella uudella kiekolla...