Istuin eilen iltapäivällä Helsingin yliopistollisen pieneläinsairaalan odotushuoneessa ja katselin muita ihmisiä. Muutama oli hakemassa koiraansa, kissaansa ja jopa marsuaan kotiin erinäisten toimenpiteiden jälkeen. Muutama istui hermostuneena ja odotti, että pääsisi vierailijana osastolle sisään katsomaan omaa lemmikkiään. Vieressäni istunut noin kolmekymmentävuotias perusnörtiltä näyttänyt nuori mies ei vaikuttanut tyypilliseltä koiraharrastajalta, mutta voi kuinka jännittyneenä hän ilmoitti tulleensa katsomaan koiraansa ja istuutui hermostuneena odottamaan kutsua osastolle. Kun hoitaja viimein tuli ja pyysi hänet mukaansa, miehen silmäkulmassa oli kenties jännityksen ja helpotuksen sekainen kyynel.

Unna oli eilisen päivän sairaalassa tutkittavana maksashunttiepäilyn vuoksi. Laaja verenkuva, ultra ja vatsaontelon tomografia. Ultra näytti, että on maksa on normaali. Oikovirtaussuonia ei ollut löydettävissä, mutta vain tomografialla asia voitaisiin varmistaa. Viipalekuvat kertoivat, ettei kysessä ole maksashuntti. Helpotus. Jotain ongelmia maksan toiminnassa kuitenkin on, koska virtsassa oli verta. Ultralla sen sijaan nähtiin, että sapessa on sakkaa, joten mahdollisesti epikohtaukset voivatkin olla ns. sappikohtauksia. Myös neurologi oli tutkinut Unnan ja todennut, että oikealla puolella on neurologisia puutteita, mutta ne olivatkin tiedossa ja ovat peruja 2009 aivoverenvuodosta. Neurologi ei osannut sanoa, voisiko parin vuoden takainen aivovamma ilmentää vasta nyt epilepsiakohtauksia, mutta se ei kuulemma ole täysin poissuljettua. Epilepsialääkitys päätettiin kuitenkin jättää myöhemmäksi, koska ne ovat maksaa rasittavia ja Unnan tapauksessa se toisi ongelmia.

Lopullista diagnoosia emme siis saaneet, mutta jatkamme oirehoidolla. Ensin pureudumme sakkaan sapessa Adursalilla, mikäli siitä huolimatta kohtaukset jatkuvat arvioidaan tilannetta uudestaan. Eli asken kerrallaan ja koitetaan kestääkö jää. Lääketiede on siitä erikoista, että siinä tiedetään vastaus muttei kysymystä. Niin miksi tuo alun tarina? Odotellessa oli aikaa miettiä ja hämmästellä mihin kaikkeen ihminen on valmis oman lemmikkinsä puolesta. Ennen vanhaan sairaat koirat ja kissat vietiin saunan taa ja annettiin niskalaukaus. Halvempaa oli hommata uusi.
Mikä on muuttunut, että tunneside koiraan saattaa kasvaa niin suureksi, että vaikka tuollaisen 1,8-kiloisen tirriäisen eteen tekee mitä vaan?

Ps. Eläinlääkäri kehui lähtiessämme, kuinka Unna on kiltti ja reipas rotunsa edustaja. <3