keskiviikko, 24. syyskuu 2008
Avautumista
Henkan mukaan Fanni on pedannut rivakasti aika ajoin poissaollessani.
Päivällä ei käynyt syönti ollenkaan ja suolentyhjennys oli selkeästi käynnissä, kun takapuolesta tuli ihan vesilierua kun pihalla käytiin. Äsken maisteli hiukan NEUta, ihan hyvä että saa jotain syödyksi että jaksaa sitten tulevan koetuksen.
Kaiken kaikkiaan Fanni on aika rauhallinen, ajoittaisi petaamishetkiä lukuunottamatta. Täydessä unessa ei kuitenkaan ole, vaan makoilee omissa oloissaan ja tuijottelee kaukaisuuteen. Onneksi saadaan Minnakin Tampereelle illaksi, joten mulla on apuvoimat ihan kiven heiton päässä (yhtään epäilemättä Hannan apua :).
Eiköhän tämä projekti torstain puolelle odottele itseään, saa kaikkitietävä-Pinjakin tyydytyksensä. :D



