Viikon tärkein tapahtuma oli torstai-illan ensimmäinen jälkitreeni Etsijäkoiraliiton (linkki) hajutunnistuksen alkeiskurssilla. Päätimme osallistua nenätöiden kanssa johonkin sellaiseen lajiin, josta voisi olla tulevaisuudessa käytännön hyötyä. Liitto kun on minulle entuudestaan tuttu, sillä olen käynyt Etsijäkordinaattorin koulutuksen. Olen ihaillut paljon Etsijäkoirina toimivia koirakkoja, jotka ovat auttaneet monessa vaikeassa katoamis- ja karkulaistapauksessa ympäri Suomen. Alkeiskurssilta Etsijökoiraksi on kovin pitkä matka, mutta jostainhan se on aloitettava.
Sillä välin kun me rämmittiin märkinä metsässä, Fanni ja Unna otti lepiä kotona.
Tiesin jo arkipäivästä, että Isla on innokas nenän käyttäjä, mutta olin silti hivenen äimistynyt kuinka intensiivisesti se toimi ensimmäisillä jäljillä. Hajutunnistusjäljillähän ei tehdä namijälkiä tai ilmaista keppejä matkan varrelta kuten PK-puolella, vaan jäljet tehdään toisella koiralla, joka toimii maalikoirana. Maalikoiran alkuhaju annetaan jäljelle lähtevälle ja lopuksi palkataan löytymisen ilmaisusta. Varsinaista opeteltua ilmaisua ei tarvita, ainoastaan hyvä koiranlukutaito. Jotenkin äimistyttävää oli se, kuinka luonnostaa kaikki koirat toimivat. Islan ensimmäisellä jäljellä (näkölähtö, n. 100m) annoin sen haistaa maalikoiran lelua ja jäin ihmettelemään, että mitäs sitten. Kouluttaja kehoitti astumaan hieman jäljelle (metsään) päin ja katsoa miten koira reagoi. Kerkesin juuri ja juuri nostaa kengänpohjaa ylös maasta ja nojata eteenpäin kun Isla ampui metsään kuin tykin suusta. Mulla oli ihan tekemistä pysyä 15 metrisen liinan kanssa sen perässä. Sen elekieli suorastaan huusi, että se on jäljellä ja kun lähestyimme maalikoiraa se "ilmaisi" löydöksensä tulemalla iloisemmaksi eli muuttuen keskittyneestä jälkikoirasta iloiseksi voittajaksi. Ennalta kerkesinkin huolestua, että huomaanko Islan ilmaisua, mutta tuossa ei ollut kyllä mitään tulkinnanvaraa.
Toinen jälki (n. 100m) tehtiin niin, ettei Isla nähnyt koiran lähtevän. Koska Isla oli jyvällä hommasta ekan jäljen kokemuksella, se tiesi heti alkuhajun jälkeisen luvan jälkeen mitä piti tehdä. Intensiivisesti koko ajan jäljellä, ainoastaan yhtä puuta arpoi, että kummalta puolelta kannattaa kiertää. Helppo nakki! Odotamme siis innolla ensi viikon treenejä, jolloin jäljet pitenevät ja toiseen tulee loivaa kaarta. Huippuhauskaa hommaa oli kertakaikkiaan! Metsässä käyskentely niin jäljestävänä kuin maalikoirana on hyvää fysiikkatreeniä koiralle ja ohjaajalle ja nenähommat vie mehut aika huolella loppupäiväksi. Ja ennen kaikkea ihaninta oli se, kun Isla silmin nähden nautti hommasta.
Muuten viikko on mennyt vähän puoliteholla työ- ja koulukiireiden vuoksi ja loppuviikon ärhäkkä ripuli juoksutti Islaa öisin pihalla. Nyt alkaa vatsa olemaan taas parempi ja innolla odotamme tulevan viikon haasteita!
Rehellinen syksy ajoi meidät sadetakkiostoksille, joten nyt kelpaa meidän kiitureiden urheilla myös sateella!
SadePompat, Isla 60cm - Fanni 29cm (29 €/kpl täältä!)
Kiviäkin kiinnostaa poseerata - eihän täällä edes sada!
