Alkuviikko on ollut taas tapahtumarikas. Ja kuten naisten elämään oleellisena osana kuuluu, on mieliala mennyt aallon harjalta pohjalle ja takaisin muutamaan kertaan.

Maanantaina oli Saaran treenit, joissa tehtiin rataa (20 estettä). Rataan tutustuessa en jostain syystä meinannut saada profiilista millään kiinni ja olin jotenkin tuuliajolla koko radan kanssa. Loppuviimein sain ajatuksesta kiinni ja kun päästiin Islan kanssa radalle oli meno aika mukavaa. Radassa mentiin kepit kolmeen kertaan mm. 90 avokulma ja umpikulmasta. Aluksi vähän säädettiin käteen tulemisen kanssa, mutta kun homma rupes rullaamaan päästiin nollaratakin juoksemaan kertaalleen. Keppit saatiin aika mukavalle mallille. 90 avokulmasta tein takaaleikkauksen. Ensin Isla jätti pujottelun kesken kun juoksinkin takaa, mutta kun maltoin antaa tilaa ja aikaa aloittaa pujottelun rauhassa, ei ottanut enää häiriötä takaaleikkauksesta. Olin muutenkin hurjan tyytyväinen Islan kepien sisäänmenoon, koska avokulmaan tultiin vauhdilla putken ja pituuden kautta. Aluksi käskytin pituuden erikseen ja sitten vasta kepeille ja sai hidastettua aika kaoottisen näköisesti aloitukseen. Seuraavaksi käskytin kepit jo putken jälkeen, jolloin kokos jo pituudella inasen vauhtiaan ja meni hallitummin kepeille. Hieno pörrö!
Lopuksi tehtiin lyhyempi pätkä, jossa treenattiin kepeiltä poispäinkäännöstä + keppien leieröintiä. Saaran apupalkkauksella saatiin tämänkin onnistumaan oikein hyvin, kunhan muistaisin pitää heittävän käden tarpeeksi alhaalla. Maanantain treenien jälkeen oli tosi hyvä fiilis.

Raita ja Isla vakavina seuraa muiden suorituksia
1287663453_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tiistaina olikin poikkeuksellisesti Islan jälkitreenit, joten Fanni juoksi ihan sopivasti itsensä pois omista treeneistään. Ensimmäistä kertaa oltiin kunnon haasteen edessä. Jälki nimittäin tehtiin Kaupin urheilupuistoon, jossa me lenkkeillään viikottain. Häiriötä tuli myös muista ulkoilijoista. Ja jotta haaste ei olisi yhtään tästä helpompi niin ensimmäistä kertaa tehtiin vanha (1h) jälki ja tuuli niin navakasti ettei tukka meinannut pysyä päässä kun käveltiin Kauppiin.
Alku oli oikein hyvä ja Isla lähti tapansa mukaan vauhdikkaasti häntä pystyssä hommiin. Vauhti oli onneksi hivenen maltillisempi, jonka aiheutti vanha jälki, joka oli tuulessa teitysti levinnyt. Ensimmäistä kertaa oltiin tilanteessa, jossa Isla ei löytänyt enää jälkeä. Jälki tuli metsästä polulle, jonka mukaisesti  nousi iso rinne ylös, johon jälki meni. Ensin Isla lähti tekemään piston vasemmalle, mutta ei löytänyt jälkeä, sen jälkeen mentiin oikealle josta haju taas katosi. Sitten se lähti takajälkeen tarkastamaan, että kyllä se täältä tuli ja pyöri siinä alueella etsien. Siinä mentiin polkua edes takaisin ja takajäljen väliä jonkin aikaa kun Isla vaikutti jo turhautuneelta, kun mikään ei johda mihinkään. Riikka sanoikin, että rinteeseen nouseva jälki on tosi haastava, koska jälki usein valuu alas ja ylösmenevää jälkeä on sitten hankala löytää. Ja se tuuli ei varmasti auttanut asiaa. Kun Riikka kehoitti, että nouse vähän rinteeseen auttaakseni Islaa niin aivan kuin puhetta ymmärtävänä Isla itse huikkaskin rinteeseen päin ja taas oltiin jäljellä. Pysyi osittain hyvin jäljellä ja osittain meni tuulivainulla. Seuraava pähkinä tulikin vastaan maalin lähestyessä. Maalikoira istui nyppylän päällä, johon jälki nousi kohtisuoraan taas rinteeseen. Samalla tavalla Isla lähti rinteen suuntaisesti vasemmalle ja oli jo sen näköinen, että hukkasi jälken, mutta takaisin palatessa häntä nousikin ja sai hajun, joka lähti kiertämään nyppylän taakse. Niimpä me tultiinkin maaliin 180 astetta eri suunnasta, mistä alkuperäinen jälki kulki. Todennäköisesti johtui navakasta tuulesta ja maaston muodosta, joka levitti hajun koko nyppylän rinteille. Sain kehuttua tosi hienon ja selkeän ilmaisun, jonka jälkeen Isla jatkoikin vielä jäljestystä koska ei nähnyt maalia, mutta sai niin hyvän hajun, että tässä ne on oltava (olivat n. 3 metrin päässä louhoksen takana). Eli loppujen lopuksi haastavasta jäljestä ja umpikujista huolimatta Isla selviytyi tosi hienosti vaativasta treenistä. Ja minä opin samalla jäljestämisestä taas jotain uutta ja osaan jatkossa lukea koiraa paremmin.

Keskiviikkona oli valkkuryhmän treenit, jossa Tommi veti tekniikkaa sekkari kädessä. Tehtiin lyhyttä pätkää, jossa kokeiltiin eri ohjauskuvioita kellottaen. Eka pätkä oli vähän tahmea meille ja ei oikein saatu kunnolla fiiliksestä kiinni. Muutama ihan ok pätkä tehtiin, mutta muut kuviot kosahti siihen, että Isla ei voinut tehdä mitään muuta kun hakea kepeille aina kun ne sattui nenän eteen. Sain väen vängällä sen käteen, mutta aika ruma räpellys se oli. Toinen pätkä olikin jo vähän jouhevampi ja saatiin koitettua valssia ja takaaleikkausta, joiden ajallinen ero ei ollut mainittava. Sain kokea lyhyiden käännösten eroa suhteessa omaan ohjaukseeni, kun Isla veti aika löysäksi kurvit kun olin lähempänä varmistamassa käännöstä. Mutta kun käskytin kauempaa ja lähdin jo vedettämään alaspäin kepeille niin johan teki aika siivot kurvit. Tarkempaa selostusta ja ratapiirrokset löytyy valkkuryhmän blogista eli täältä.
Muiden treenatessa tehtiin puomin kontaktia lelumagneetilla edessä. Hienosti pysähtyy vaikka jatkan itse ohi. Ja senkin huomasin, että sitä lujempaa se menee mitä lujempaa minä juoksen. How simple is that!

Nukkumaan mennessä sängyssä oli jo vähän ruuhkaa1287671844_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Torstai olikin toivoa täynnä kun koirahieroja, Katriina Falhi (Nokinassut), kävi hoitamassa Islan kotona. Tarkoitus oli tsekata fyssarin jälkeisten lukkojen tila. Toivo muuttuikin hyvin äkkiä tuomioksi, joka näin alkujärkytyksen jälkeen alkaa saamaan edes jossain määrin toivon piirteitä. Fyssarilta tullessa elin siinä uskossa, että Islalla nyt vaan on pihtikinttu, joka aiheuttaa ongelmia lantioon. Tehtäväksi saatiin jumppauttaa jalkaa, jotta se ei aiheuttaisi lukkoja lantioon. Nyt kuitenkin asia esitettiin niin päin, että se lanne on vino (syy), joka aiheuttaa pihtiä kinttua (seuraus). Eli lievä kasvuhäiriö muuttuikin ulkopuolisen tällin aiheuttamaksi rankaongelmaksi, joka vaikuttaa jalkaan ja sitä myöden liikkeeseen. "Tää olis nopee koira, jos pystyisi liikkumaan maksimi fysiikallaan..." Kyllä pisti sydämeen. Eli suorinta tietä osteopaatille, jotta ranka saadaan suoraksi ja sitä myöden jalan virheasento oikenemaan ja liikkeet kuntoon. Minä se oon vaan treenannut entistä kiihtyvämmällä tahdilla vinorankaisen koiran kanssa ja tuuminut siitä jalasta, että "se nyt vaan on semmonen". Toivoa herättävään ajatusta tässä luo se, että ostepaation suorittamat rankasuoritukset on kuulemma aika tehokkaita ja ongelma saadaan hyvinkin hoidetuksi ja pois pysyviksi. Isla kun on nuori, niin sen fyysiikkaa on kohtuullisen helppo vielä muovata oikeaan suuntaan ja sitä myöden saada toivottuja, terveitä muutoksia.

1287672155_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

(Postauksen kaikki kuvat on otettu uudella luurilla eli kauan odotetulla Nokian N8:lla, joka on kieltämättä aika fancy. Kuvat sillä on perus OK:ta, mutta HD-video on aika kiva ominaisuus.)