torstai, 31. toukokuu 2012

Blogi on muuttanut!

En ole ollut koskaan riidoissa Vuodatuksen kanssa, kuten ilmeisesti moni muu alustaa vaihtanut, mutta päätin silti että nyt on aika uudistua. Onhan tämä aina ollut vähän karvalakkimallia, joten korkea aika kokeilla jotain uutta uteliain mielin. Ei saa jämähtää.

Blogia voi tästä eteenpäin seurata osoitteessa http://uffit.blogspot.com

keskiviikko, 30. toukokuu 2012

Kaalimaan kakarat

Meillä oli aika hieno (pitkä)viikonloppu. Kesä on tullut. Karstulassa unohtuu koko muu maailma - siellä vaan ollaan ja nautitaan.

Ipe tietää, mitä kesälomalla kuuluu tehdä.

Curious George



Unna heitti talviturkin kirjaimellisesti, minä kuvainnoillisesti kun vihdoin uin paljun ulkopuolellakin.



Fanni oli vielä vähän puolitehoinen leikkaushaavansa vuoksi.



Helle pääsi yllättämään auringonpalvojat. Frida on tunnettu lämmönsietokyvystään ja nauttii loputtomasti auringossa makaamisesta. Nyt oli punaisenkin pakko nöyrtyä sunnuntaisen helteen alla, koska oli oikeasti KUUMA!



"Poolside" hengailija...



...jota meinasi iltasella vähän unettaa. Luuta syödessä silmät painuivat väkisin kiinni.


Koko viikonloppuna ei tullut treenattua kuin satunnaisia kaukoja ja kolme tunnaria. Tunnareissa oli ensikertaa mukana hajustamattomien kapuloiden kasa. Muuten Ipe vastasi omasta aktivoinnistaan ihan itse. Ja varsin lahjakkaasti vastasikin - aamupäivällä pöllähti Ritan seuraksi pihalle ja illalla sisään syömään. Unna oli toinen himoulkoilija, joka söi rekkakuormallisen voikukannuppuja. Pitäisiköhän siitä olla huolissaan, että toisella on maanisen kova tarve syödä voikukkia? Kenties jokin puutostila? Tai yhden hengen vastaisku rikkakasvina pidettyä kukkaa vastaan? Vai onko se lukenut uutiset voikukan "superfood" ominaisuuksista?

sunnuntai, 27. toukokuu 2012

Arvatkaa, mitä ollaan touhuttu?



 

tiistai, 22. toukokuu 2012

Sopivasti kartalla

Eilen tuli viikko Fannin leikkauksesta. Toipuminen on edennyt erittäin hyvin, Rimadyl-kuuri loppui tähän aamuun, joten toivottavasti ilman kipulääkettä tila ei muutu. Haava on parantunut suurilta osin erinomaisesti, lähimpänä kylkiluita on sellanen pieni epätasaisempi "saumapaukama". Itseasiassa ihan samanlainen, joka jäi aikoinaan hätäsektiostakin. Nyt niitä varanapoja on sitten jo kaksi.
Fanni on saanut kulkea 52 senttisessä bodyssä, josta se houdini pääsee kyllä pujottelemaan itsensä aina jotenkin ulos.

1337704563_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eilen tuli Fannilla suru silmään, kun lähdettiin muiden kanssa Kauppiin metsälenkille ja se joutui jäämään kotiin. Onni kääntyi tänään kun mentiin koko konkkaronkka metsään, sillä ehdolla että Fanni kulkee osan aikaa sylikyydillä. Ipe nauttii taas uimisesta, aika onnellinen eläin se on kun, lähestytään rantaa. Toivoisin, että kaikki irtokarvat voisi jäädä sinne järveen, mutta ei. En ymmärrä miten tuosta lähtee aina vaan ja edelleen villaa. Onkohan sillä joku totaalinen kerrastonvaihto meneillään - karvojen oraganisaatiouudistus? Eilen tyhjensin rikkaimurin (joka muuten on taivaanlahja!) ja siitä säiliön karvamäärästä olis saanut yhden uuden minikoiran lisää kun olis kastanut käpylehmän erikeepperissä ja pyöräyttänyt sen siinä karvakasassa.

Tämänpäiväinen metsälenkki ei mennyt ihan kaarnan pintaan kun iloisena lenkkiseurasta ja kauniista ilmasta päätin lähteä vetämään pienen extrakierroksen. Jossain vaiheessa en sitten ollut enää ihan varma, että missä ollaan, mutta "jossain Pirunvuoren ja Toimelantien välissä varmasti". Mikä siinä on, että miehen mielestä tuommonen on vastuutonta eksymistä ja minusta se oli vaan kiva metsäseikkailu? Selvittiin kotiin ennen auringonlaskua, kauppakin oli auki että saatiin jäätelöä ja kukaan ei kuollut janoon - what's the big deal?

Partiolainen
1337614561_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

sunnuntai, 20. toukokuu 2012

Kisamaratoni

Viikonloppu on pulkassa. Kaksi kisapäivää, kuusi starttia. Kyseessä oli ne pitkään odotetut Takujen 10-vuotisjuhlakisat. Jeij, onnea naapuriseuralle! Lähtökohtaisesti jännitin viikonlopun turnauskestävyyttä - onko kuusi starttia liikaa? Osottautui aika urakaksi, mutta ei mitenkään ylivoimaiseksi.

Lauantai alkoi itävaltalaisen Gabi Steppanin radalla. Profiili oli hyvin vieraanoloinen, joten meikäläisen logiikkaan se istui varsin heiveröisesti. Ensimmäistä rataa ei ole videolla, mutta juostiin sellanen laiska vitonen, virhe tuli kepeiltä. Umpikulmaan ei hakenut, eikä sitä kamalasti voinut törkätä kun vieressä oli putken pää, johon varsin moni koiransa sai kepeille viedessä.
Toisena ratana oli ruotsalisen Lena Dyrsmedsin kimurantti tekele, joka niin ikään ei ollut meikäläisen heiniä. Tämä rata oli viikonlopun pohjanoteeraus. Vähän paremmin olis voinut kenties mennä, jos oltais tehty koiran kanssa samaa rataa... HYL
Viimeisenä oli kotikutoisempi Anne Viitasen hyppäri, joka oli päivän paras veto. HYLlystä huolimatta. Siis oma vire oli parempi, koira oli kivempi. Kyllähän minä sitä pari kertaa kalastelin sieltä täältä ja se huonon viennin aiheuttanut väärä hyppy siellä nykästiin, mutta mitäs tuosta. Tekemisen meininki oli paras lauantain viimeisellä radalla.



Sunnuntaina lähdettiin reippain mielin taas kisaamaan, onneksi sää suosi koko viikonlopun ja kisapaikka oli kivenheiton päässä. Päivä alkoi ruotsalaisen radalla, jonka profiili oli jo huomattavasti mieleisempi. Paljon ansoja, mutta ohjattavissa Ipen kohdalla hyvällä käskytyksellä. Vire oli erinomainen, tekemisen meininki tuntui hyvältä. Sehän olikin ihan jätte bra rata siihen asti kunnes seison keinun edessä, jonne koiran piti mennä! :D No, pääsimpäs muistuttamaan kontakteista, jotka viime aikoina on otettu "sinne päin". HYL.
Toisena mentiin jo Annen hyppäri (videolla väärä ratajärjestys), joka vaikutti mentävältä muutamaa epävarmaa kohtaa lukuunottamatta. Arvoin vielä rataantutustumisen jälkeen kummalta puolelta vien kepit ja vaihdanko puolen muuria ennen vai jälkeen. Muiden suoritusta katsellessa hylkäsin persjätön muurin eteen, koska oma liike valutti monet koirat muurin linjalta pois. Valssi muurin taakse olikin sitten ihan passeli ratkaisu. Takakentän hyppykuvion jälkeen jäin jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä varmistelemaan rengasta (joka ei ikinä ole ollut Ipelle ongelma!), jonka seurauksena huomasin seisovani noin 20 metriä väärässä paikassa aivan liian myöhään. Pekka siellä taitaakin videolla karjua vähän vauhtia kinttuihin. Onni oli, ettei putken päässä ollut ansahyppy tai muuta sellaista, johon se olis tuossa tilanteessa aivan taatusti leiskauttanut. Ongin sen sieltä taas kyytiin. Viimeisellä putkella seisoskelin taasen, selvänä suunnitelmissa oli hakea se nenästä kiinni sieltä putkesta, mutta en hakenut. Miksi? Ei mitään käryä. Ohjaukseen sen onneksi taas sain ja eteen-käskyllä maaliin. Me tehtiin jo toinen NOLLA  tällä viikolla! Ihan ennenkuulumatonta.
Viimeisenä oli itävaltalaisen agirata, joka ei sinällään ollut mitenkään vaikea. Tässä kohtaa ehkä painoi jo kisaviikonloppu päälle, koska pää ei enää pysynyt kasassa. Viimeiset keskittymisen rippeet vei useiden minuuttien odotus juuri kun olin laittanut koiran jo lähtöön istumaan. Kantoivat keinulle lisää painoa ja säätivät sitä siinä aikansa. Ipe kerkesi siinä silitellessä vaipua jo varhaiseen välikuolemaan ja heräsi huonosti. Ite olin ihan samalla kujalla, hukkasin radan jo esteellä 4. Taisteltiin kuitenkin kepeille asti, jossa taas aloitusvirhe! Hemmetti soikoon, nää umpikulmien virheet on kyllä erikoinen ilmestys. Treenaamaan ja äkkiä! HYL.



Semmonen kisaviikonloppu. Hyllyä on taas metrikaupalla, voin kohta perustaa kilpailevan yrityksen IKEAlle. Mutta kummasti tuo hyppärin nolla vaan lohduttaa. Ja ennen kaikkea se, että se oli hyvän fiiliksen - juuri sen taistelutahdon - rata, joka multa usein puuttuu. Kokonaisplussiin täytyy lisätä se, ettei yhtäkään rimaa ei viikonloppuna tiputettu. Jeij.

Loppukevennys. Vakavasta aiheesta vitsaillen sain aamulla kuulla seuraavaa viitaten keskiviikkoiseen pyöräilyonnettomuuteen: "Laura, tänään on kaatuneitten muistopäivä - eli sun muistopäivä."