Äitini uskollisena lukee blogia ja varmaan puolet jutuista menee ihan yli hilseen, joten päätin antaa "lukunautintoja" myös sellaisille lukijoille (terveisiä anoppilaan!), jotka eivät koiraharrastuksista ymmärrä. Tänään nimittäin aloitin paikallisessa kansalaisopistossa aivan uuden harrastuksen, verhoilun. Hommahan sai kipinän eräästä makeesta tuolista, jota serkkuni oli heittämässä kaatopaikalle, kun se oli saanut yhden pikku-Iiriksen hampaanjälkiä tarpeeksi paljon. Päätin pelastaa tuoli-poloisen ja lähteä sen kanssa verhoilukurssille. Aivan mielttömän hieno ratkaisu!
Eka sessio takana ja olen ihan tulessa! Kirjamellisesti mun oikea käsi on ihan tulessa kun kampesin irti joku viissataamiljoonaa niittiä kun sain purettua tuolin selän tänään. Annetaan kuvien puhua puolestaan:
Tuolle mallille pääsin ensimmäisen 2½ tunnin aikana. Nuo aarteet oli tosiaan aika mystisiä. Ensin sisuksista tippui neula ja luulin, että se oli tarttunut mukaan pöydältä tuolia pyöritellessäni. Kun kamaa rupes tippumaan enemmän ja loppuviimein löysin tuon punaisen poletin(?), jossa sanotaan ruotsiksi jotain asiakastyytyväisyydestä, olin kieltämättä aika hämmentynyt. Tuli heti mieleen, että kun alan kasaamaan sisuksia takaisin uuteen uskoon, kirjoitan pienen viestin, jonka laitan käsinojan sisään. Sitten kun joku iloinen käsityöläinen joskus 80 vuoden päästä päättää uusia tuolin, saa se pienen terveisen 2010-luvulta.
Ensi viikolla jatketaan askareidenpaskareiden parissa. Jos jolloin on muuten käsitystä ja tietämystä tämän tuolin tyylisuunnasta, otan ajatuksia mielellään vastaan. Mulle se edustaa tällä hetkellä vaan sairaan makeeta nojatuoli -tyyliä.
Ai niin...jos musta ei jatkossa kuulu enää mitään koskaan, niin syy johtuu siitä, että Suomen huippusalainen tiedustelupalvelu on lähettänyt mut todistajan suojeluohjelmaan johonkin palmun alle. Viime yönä Unna herätti pihalle ja satuin sitten kylpytakki päälle todistamaan, kun kaks äijää putsaa naapuritalon pihaa. Hengitystä pidätellen hiippailin takaisin sisälle piilostani ja soitin hätäkeskukseen. Lähdin takaisin pihalle ottamaan poliiseja vastaan, jonka aikana vorot nousivat autoon ja luullakseni lähtivät. Kiersivät kuitenkin korttelia ja tulivat pian takaisin. Poliisi ei autoa löytänyt, joten poistuivat hämmentävän nopeasti paikalta. (Joskus toivois, että olis vähän paremi noiden autojen kanssa. Poliisi kysyy: "Minkä näkönen auto se oli?" Minä vastaan: "Noo...sellanen auton näkönen auto" :D)
Odottelin hetken ja varkaiden auto kääntyy meidän kadulle ja minä seison jalkakäytävällä. Kyykistyin piiloon yhden pakettiauton taakse ja sain rekisterinumeron ylös. Soitto uudestaan hätäkeskukseen, että auto tuli takaisin ja rekkari on ylhäällä. Poliisipartio hälyytettiin uudestaan paikalle. Pojat kantoi juuri pyöriä autoon kun poliisit tuli ja kääntyivät ensin väärään pihaan, jonka aikana varkaat pääsi karkuun jalkapatikassa. Ei löytäneet voroja. Toivottavasti eivät nähneet mua viittelöimässä poliiseille tietä. Tulevat pian pimeällä kujalla joskus vastaan. Onneksi on näin suuri ja mahtava suojelukoiralauma aina mukana. :D
Sellanen tiistai täällä Tampereella.
