JATin viikonloppukisat on kisattu ja käteen jäi muutama toiveikas agilityhetki, mutta myös muutama toivotonkin. Vaikka sunnuntain startit meni yleisöä naurattaessa, niin silti viikonlopun loppufiilis oli hyvä. Liekkö osuutta kisojen lomassa suoritetusta sukuloinnista ja ystävien luona vierailusta. Jatin uusi kisahalli oli suhteellisen kiva. Muistan lukeneeni jostain, että aikovat matottaa pohjan ja sitten se vasta hyvä onkin! Nyt kivituhkan hiekkapölyä oli joka paikassa ja kaikki lelut, hihnat, kengät ja lahkeet ihan pölystä likaisena. Inovit pääsi pesuun heti kotiin tultaessa, samoin Islan takki, lelut ja hihna. Onneaksi tassuihin jäänyt hiekka putsaantui lämmittely-/jäähdyttelylenkeillä.

Viikonlopun sää oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Hallista ulos mentäessä ei tiennyt sokaiseeko kirkas aurinko vai haittaako näkyvyyttä julmettu lumimyräkkä. Molempian nähtiin. Tai siis huonosti näki mitään.

Lauantaina oli Tuija Kokkosen radat, jotka oli hauskat. Tykkäsin molemmista. Oli haastetta ohjauskuvioiden suhteen, mutta myös luukutusta. Ekalla radalla tein elämäni ensimmäinen kisa-saksalaisen! Oli niin mairea paikka sille, että se ei saksalaisemmaksi olisi siitä voinut muuttua. Hämmästyttävää oli, kuinka vähän saksalaisia näin siihen kohtaan. Taisi olla yksi miniohjaaja, joka sen teki. Muut teki pakkovalssia ja lukemattomia takaakierto-sylkkäri-vääntöjäkin nähtiin. Putken jälkeiset kepit arvellutti jo rataantutustumisessa, arvelin että heittää liian kovasti ulos, joten käskytin ajoissa jo putkessa. Ei riittäänyt. Vitosella loppurata rennosti ja aika lönkötellen. Loppuedestakaisinsuoraa edeltänyt putki heitti aavistuksen oikealle ja kauhistelin sitä kun katselin minejä ja medejä, joista järjestäin joka toinen kääntyi oikealle ja ihmettelivät mihin ohjaaja on kadonnut. Olin niin hurjan iloinen, että tuon kisakorviin kantautui suuntakäsky ja se kääntyi hyvin vasemmalle. Loppusuoralla jätin ohjaavan käden pois ja juoksin vain. Kun oli se vitonen alla, niin olisi pitänyt käskyttää eteen ja katsoa pistääkö se pykälää isompaa silmään ja pysyykö rimat.

Toinen rata oli kiva menorata, joka tuntuikin ihan kivalta menolta. Mutta eikai me nyt mitään LUVAa oltais haluttukaan, sen varmisteli viimeistä edelliset rimat, jotka toi plakkariin 10. Pikkasen oli outoa tuulenvirettä havaittavissa koko viikonlopun ajan. Ipe oli vähän tahmea ja haukkui kepeillä ja muutamissa muissakin kohdissa, ihan kun sitä olisi ketuttanut kamalasti. Radan ulkopuolella oli kamalan hillitty ja hissukka - liekkö valeraskautta ilmassa? Kun miettii, niin se on kotonakin ollut aika down, makaa vain omissa oloissaan ja on väsyneen oloinen. Fyssarille lähti soittopyyntö heti, täytyy tsekata että kaikki on kunnossa.



Sunnuntaiaamuna mietin, että jossei viikonlopulta nollat kelpaa, niin ei me kyllä HYLlyjäkään aleta ottamaan. Uudella tsempillä mentiin kisapaikalle ja Ipe oli taas aavistuksen haluttoman ja ärsyyntyneen oloinen. Haukahteli jo ennen rataa kun temputin sitä. Outolintu. Hyllytön kisaviikonloppu loppui ennen kun kerkesin kissaa sanomaan. Jalosen ekan radan alkusuora oli pitkä (puoli kenttää) ja renkaan takaa oli vähän nihkeet näkymät suoran toisessa päässä istuvaan koiraan. Käskytin kuitenkin lähdölle ja sekunnin murto-osan sillä oli aikomus tulla, mutta päätyikin johonkin muuhun. Muutaman viikon takainen rata Takujen kisoissa muistetaan vielä pitkään siitä, kuinka pörrö haki hihnan ennen viimeistä hyppyä ja suoritti sen sitten remmi suussa. Eilen näimme jatko-osan tälle mahtavalle tarinalle. Lähtöluvalla Ipe haki iloisena oman hihnansa (jonka olin heittänyt sen viereen, jolloin se pahaenteisesti tuijotteli sitä hetken...) ja tuli remmi suussa mun luo. Jotta tämä ei olisi ihan päättymätön tarina, niin leuluhäiriö otetaan käytäntöön tämän illan treeneissä alkaen. Tällasia virheitä EI tehdä enää lisää. Luonnollisestikin koko rata oli pilalla ennen kun se kerkes edes kunnolla alkaa, mutta yritettiin jotain säätää. Ärsyttävän ärsyttävää menoa, joka huipentui lentokeinuun! Huokaus.

Toiselle radalle lähtiessä Karia jo vähän nauratti kun kävelin samanlaisen lähtösuoran päähän. Remmi oli jätetty kyllä visusti kamojen luo hallin toiseen päähän, joten uutta vaaraa ei ollut. Varmemmin käskytin vähän renkaan ulkopuolelta, jotta näin koiran paremmin ja sitten mentiin. Takakulmassa tuli kielto muurilta, jolle yritin heittää poispäin käännöksellä, mutta ilmeisesti otin vähän turhan tiukasti hanskaan, kun ei se lähtenyt irti ollenkaan. Loppusuora ei ollutkaan niin suora kun olin ajatellut rataantutustumisessa, koska Ipe laittoi pussissa vaihteen silmään ja loppupalkka silmissä kiiluen se painatti ohi viimeisten hyppyjen. Ei mitään aikomustakaan tulla käskyyn. Näin.



Kisaviikonlopun plussat ja miinukset:

+ sitä yhtä lentokeinua lukuunottamatta hyvät kontaktit
+ suuntakäsky
+ zik/zapit toimi paremmin kuin epäilin

- fiilis!
- Lauran ja Ipen yhteistaajuudella heikko kuuluvuus
- taaahmeeeat kepit
- Ipen vire huoletti/huolettaa