Kesä on vihdoin päässyt siihen vaiheeseen, että kolmen viikon odotettu kesäloma alkoi. Kamalan kesäisestä lomasta ei varmaan tarvitse unelmoida, viikonloppu Karstulassa jo osoitti sen, että rantasaunassa saa iltaisin rentoutua myrskylyhdyn valossa ja sadekin jo kielii kovasti syksystä. Eilen illalla kun päästiin takaisin kaupunkiin, satoi niin vietävästi ja tuuli riepotti puita siihen malliin, että syksy todellakin on tulossa. Mutta vähät siitä! Loma kun loma! Tosin joudun aika tiiviisti ajattelemaan jo syksyn opiskeluja, koska gradun teko on jo oikeastaan alkanut ja heti syyskuussa pitäisi olla tiukasti jo hommat hallussa. Muuten suunnitelmiin kuuluu vähän treenausta ja kisoja, maalla lorvimista ja pohjoisen reissu pitäisi heittää loppukuusta.

Viikonloppu oltiin suunnitelmamuutosten vuoksi Karstulassa/Kyyjärvellä. Lauantaina kävin pari tuntia etsimässä kanttarelleja, mutta laiha saalis oli. Mustikoita keräsin sitten sen verran, että paistoin illalla mustikka-valkosuklaavohveleita. Rita 13½-v ja Isla 2½-v juoksivat yhtä vauhdikkaasti ja antaumuksella koko ajan metsää ja nevoja ristiin rastiin. Ainoa ero ilmaantui kotiin päästessä, kun mummulla pikkasen askel painoi kun oli hetken kerennyt lepäämään rasituksen jälkeen.

Rita
1312800034_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ipe ei jaksa levätä pihassakaan, kovaa mennään!
1312800045_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Unna kuulee sivukorvalla traktorin äänen ja silmänräpäyksessä on kadonnut kameran etsimestä1312800025_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Fannia masentaa, kun keskusteltiin siitä onko suotavaa repiä karviaisia pensaasta, jos niitä ei ole mikään aikomus syödä...
1312800062_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Reviiri on vähän häilyvä käsite maalla - kun on vain yksi naapuri, niin mennään periaatteella "what's mine is your's"1312800084_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Onneks edes jollain vielä toimii kuuloaisti
1312800075_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


LOPPUKEVENNYS:

Metrilaku ;)
1312800098_img-d41d8cd98f00b204e9800998e