Fanni <3 Iiris
1314440689_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Irkku tuli maalle viettämään lomakaudenpäätösjuhlaa. Tämä iloinen snuudeli (snautseri+puudeli) on se rakkauslapsi, jonka olin keväällä kätilöimässä maailmaan. Siitä on kasvanut aika hilpeän näköinen kaveri, joka oli hurjan iloinen viikonlopun koirakaveriseurasta. Fanni yllätti iloisesti ja löysi yhteisen taajuuden Irkun kanssa välittömästi. Parivaljakolla oli niin mukavaa juosta pitkin maita ja mantuja.

Mökkikaudenpäätösjuhla on vasta viime vuosina tullut tänne Keski-Suomeenkin, ainakin lauantai-iltana räiskyi ilotulitukset Pääjärven yllä siihen malliin, ettei jäänyt epäselväksi Venetsialaisten olemassaolo. Meillä ei sen kummemmin juhlittu, vaikka juhlantuntua toi uusi palju, joka korkattiin lauantaina. Aika ihanaa lillua lämpöisessä vedessä ja katsella järven taa laskevaa aurinkoa. En malta odottaa talven paukkupakkasia, jolloin paljuun voi mennä ihastelemaan tähtitaivasta!

Ipe on painepesurin paimentamisen ja metsässä juoksemisen lisäksi treenannut hivenen tokoa. Ollaan tehty lyhyitä motivaatiotreenejä, liikkeestä istumista ja luoksetulon stoppeja kiertojen kautta. Lisäksi kaukojen m-s ja s-m vaihtoja n. 2 metrin etäisyydeltä. Kovin tasaista suorittamista se ei ole, joskus on niin pähkinöinä, että maahan mennessä peruuttaa ensin pari askelta ja ylösnoustessa pomppaa parikymmentä senttiä eteenpäin. Tasaisemmalla vireellä tekee jo ihan kelpo vaihtoja.

Jos kukaan ei leiki Ipen kanssa, niin Ipe leikkii ihan itse
1314616407_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja tokihan Ipe on harjoitellut pellehyppyjä! Sen rohkaus on kasvanut, kun ennen se teki laiturilta sellaisia pääedellä-saukkosukelluksia, mutta nykyisin jo ponnistaa kunnolla vauhtia ja hyppää jalat edellä. Loiskista vaan!

1314615100_img-d41d8cd98f00b204e9800998e