Kun on vetänyt tukka putkella kakstoista tuntisen päivän, niin mikään ei oo ihanampaa kun Ipen nenä ovenraossa kun avaa kotioven. <3 Oon monesti miettiny, että olisin pitkien opiskelu- ja työpäivien jälkeen henkisesti ihan jumissa, jossei olisi noita koiria. Neljä hurjasti heiluvaa takapuolta kun toivottaa tervetulleeksi kotiin, niin eihän siinä voi olla pahalla päällä vaikka olis vähän kurjempikin päivä takana!

Paras nollaus on usein se, että heittää valjaat/pannat koirille niskaan ja lähtee lenkille. Tai niin kuin tänään tein, että kaivoin Ipen lempinarulelun ja lähdin sen kanssa kentälle treenaamaan tokoa. Kun yksi pieni beecee on padonnut iloisen räiskyvää energiaansa koko alkuviikon kiireiden ajan, on sen kanssa aika hulvatonta treenata.

Kaukojen vaihdot oli kun veitsellä leikattu kun toinen oli niin täpinöissään! S-I vaihto kärsi vähän yli-innokkuudesta, mutta jackpottasin sitten pari lyhyeämmällä etäisyydellä tehtyä hyvää vaihtoa. Seuruussa painoi ensin aika rumasti mutta pieni sanallinen huomautus niin työskenteli paremmin. Tehtiin takapäätreeniä pyörimällä pienen pientä ympyrää, hienosti toimi. Jäävissä lottosi ihan koko rahalla, joka kerta veti maahan ensimmäisellä. Mutta niin hyvä asenne oli koko treenin, ettei voinut pahastua pienestä epätarkkuudesta. On se hauska koira. <3

Fridasta tuoreita kuvia. Pieni punainen on ihan taatusti lukenut viime aikaisen uutisin siitä, kuinka pessimistit elää lyhyempään kun optimistit. V*tutus kuulemma ihan oikeasti lyhentään elinikää samalla tavalla kun ylipaino tai vaikka tupakointi. Kettu kärsi nimittäin ennen kevyesti kroonisesta masennuksesta ja vietti 80 % päivästään boksin uumenissa. Nykyisin se pörrää iloisena lelu suussa ympäriinsä ja heiluttaa pyllyään vimmatusti. Mahdollisesti muutokseen on vaikuttanut ruoan vaihto viljattomaksi, joka kaiken muun hyvän lisäksi hävitti huomattavan määrän turvotusta Fridan kyljistä. Solakka silakka.