Sitähän se urheilu on.

Tänään käytiin valmennusryhmän treeneissä, jossa pidettiin uusille valkkuryhmään hakeneille pieni katselmus. Maiju teki juuri hyvällä tavalla haastavan radan. Rata otettiin kilpailunomaisesti virheestä pihalle -mentaliteetilla kaks kierrosta ja sitten lopuksi sai hinkata. Pientä tuskanhikeä meinas pukata päälle, kun huomasin minien aloittaessa, että olin oikaissut rataantutustumisessa neljä estettä koko radasta. Ilmeisesti jännitys oli sen verran päällä, että saatoin unohtaa täysin yhden pätkän koko suunnitelmasta. Upeeta Laura. Ei muuta kun radan reunalta sitten etäsuunnitteluna rata kuntoon ja radalle. Sehän loppui putkiansaan heti 6. esteen jälkeen. Virheen jälkeen oli lupa ottaa kolme estettä korjausta. Isla meni putken sijaan A:lle uudestaan sillä seurauksella, että blokkasin sen selkäni takaa A:n edessä ja sitten kuului "TÖMPS". Koira oli nenällään A:ta päin. Nanosekunnin oli pöllämystyneen näköinen, mutta palkkasin sen iloisesti siihen ja häntä heilui tuttuun tapaan. Huulesta tuli inasen verta. Otettiin putkeenmeno onnistuneesti loppuun ja sitten ulos. Reunalla huomasin, että huulen lisäksi leuan alla oli verinaarmu, mutta onni että kaikki hampaat oli tallella.

Toisella kierroksella päästiin A-putki-houkutusten ohi virheittä, mutta sitten kun tuli se osuus jota en ollut suunnitellut alunperin, niin vähän unohtui keppien jälkeen koira ja se valui hypyn ohi. Nyt siis esteelle 10. asti.
Kolmannella kierroksella taidettiin täpärästi vetää rata (17 estettä) nollalla läpi, mutta korostan sanaa täpärästi. Sain jonkun loistavan kamikaze-ajatuksen ja spurttasin polviluksaationkin uhalla suoran putken jälkeen tekemään persjätön!! Yleisöstä kävi niin kauhistuneen kuuloinen kohahdus, että ei tainnut olla bc:n kanssa mikään järkevin ratkaisu. Mutta niin sain sen piru vie kääntymään jo uhkaavasta valumisesta hyppysiini ja polvetkin pysyi ehjinä :D Otettiin pari kertaa sama kohta hiukan järkevämmällä ohjauskuviolla (poispäinkäännöksellä) ja ihan suht OK se meni. Harmi, ettei ollut videokameraa mukana, olisi ollut mielenkiintosta nähdä se nollarata. Hirmu hyvä fiilis jäi treeneistä. Tuntui, että näytettiin se taso, millä tällä hetkellä ollaan ja jos ei se riitä paikkaan valmennusryhmässä niin muuta ei oikein oltais voitu tehdä. Sitten treenataan kovasti ja koitetaan ensi vuonna uudestaan. Aika menee niin hirmu nopeaan. Vastahan hain Hervannasta tuon taaperon kotiin ja koko treenaustouhu oli kokonaan edessäpäin. Aika pitkä matka ollaan tultu, mutta toivottavasti on vielä pitkästi matkaa edessäpäin.

Tästä se lähti (helmikuu 2009)
isla114.jpg

Kyyneleitä ei onneksi tarvinnut vuodattaa treenien takia, mutta haikeat on fiilikset, sillä tänään päättyi eräs aikakausi. Meidän kultaakin kalliimpi kasvattaja, Eve perheineen, muutti tänään Etelä-Suomeen. Nyt ei enää nähdä joka viikko treenien merkeissä - kyllä tuntuu oudolta! Isla jää todennäköisesti kaipaamaan eniten hullunhauskoja painimatseja Herkku-serkun kanssa. Olen kyllä suunnattoman kiitollinen tästä vajaasta kahdesta vuodesta, että ollaan asuttu näin lähekkäin ja nähty säännöllisesti. Uuden rodun pariin hyppääminen olisi ollut varmasti tuplasti vaikeampaa, ellei kasvattaja ja sisarusparvi olisi pitänyt niin tiiviisti yhtä. Onhan meillä puhelimet ja netti...ja eihän tuonne Keravalle nyt niin pitkä matka edes ole. Onneksi Raita ja Viima jää Tampereelle. <3