Näin kuului ystävällinen kommentti kun avauduin tämän aamuisesta naamakirjassa. Pitänee paikkaansa.
Meidän revohka nimittäin lähti tänä kauniina sunnuntaiaamuna seittemän jälkeen kohti Pirkkalan navettaa treenaamaan! Ei helkkari soikoon, tähän tää pakkanen on meidät ajanu. Kiilto silmissä tuijotellaan sääennusteita ja heti kun luvataan vähän lauhempaa niin navetta bookkaukseen. Tänään vapaata sattui olemaan sopivasti klo 8 alkaen, jotta kerkesin vielä töihin.

Fannin osalta treeni meni ihan ok. Mitä nyt mulla loppui kestävyys kun en syönyt aamupalaa ennen lähtöä, joten ei ihan jaksanut juosta niinku ennen.
Isla sen sijaan oli taas navetta-pöllyissään ja tällä kertaa vire nousi sen verran korkeaksi, että se unohti osittain korviensa olemassaolon. Yleensä tulee aika hyvin käteen, mutta nyt valui selän taakse ja tiukat käännökset venyi ei-todellakaan-tiukoiksi. Tuolla alustalla se on yhtä sutimista, joten huippunopeutta on turha odottaa.
VIDEOlla näkyy kaksi eri radanpätkää, joista toisessa jätin lelun loppusuoran taa odottamaan. Jätetty lelu kiinnosti liikaa jossain vaiheessa ja tuijotteli lelun perään pari kertaa (about niillä kohdin kun sanon kauniisti 'perkele'). Hyvin kesti pujottelun (ja mun sivuttaisirtoamisen), vaikka tiesi lelun olevan ihan just saatavilla.

Edellisessä postauksessa kehuskelin laittavani ALO-liikkeet about mallilleen ennen reissua, lukuunottamatta estehyppyä. Mutta mehän päästiinkin sitä treenaamaan aamulla navetalla. Korkealla vireellä ihan ok suorituksia. Ja erinomaisesti kesti häiriötä, kun Ria treenasi agia Minin ja Moan kanssa vieressä samaan ainaan. Vaan meinasi leuka tippua kun ajattelin ottaa vähän seuruuta ja jääviä, mutta Islapa pistikin ulinaksi! Se ei oo koskaan käynyt liian kuumana tokoillessa, mutta nyt tää agiväritteinen ympäristö oli sille ilmeisesti vähän liikaa. Loppui siihen meidän seuruut siltä erää.
VIDEO (Pahoittelen tämän kertaisten, pokkarilla kuvattujen videoiden laatua. Mun vehkeet on kansainvälistä porukkaa; järkkäri on Uudessa-Seelannissa ja videokamera Lontoossa...)

Jossei koiraharrastajan kanssa sovi yhteen järki, niin tunteet sopii sitäkin paremmin. Vai voiko olla tuntematta puhdasta iloa ja onnea, kun datailevan omistajan jalkojen juuressa on tällainen näky?

Vastahan vuosi vaihtui ja nyt alkaa olla 1/12 tätäkin vuotta takana. Hurjaa. Niin se aika menee nopeasti.
Tunnen itseni onnekkaaksi, että pääsen karkuun lähes tulkoon koko helmikuuta. Siis tätä Suomen helmikuuta. Koirat lähtee viikon päästä Hannan kyydissä Karstulaan viihdyttämään Fridaa ja Ritaa. Ne saa olla siellä kolme viikkoa niinku siat pellossa, joten niillä on kissan päivät tiedossa.
Me palataan Henkan kanssa sitten loppukuusta takaisin Suomeen ja toivotaan, että Uuden-Seelannin aurinko jaksaa lämmittää viimeisten pakkasten yli, kohti kevättä! En muista, että olisin koskaan aikasemmin odottanut näin paljon kevättä.

Meillä on täällä viikonlopun ajan pieni hoitokoira. Yksikään hoitokoira ei ole ollut näin vaivaton ja huomaamaton. Viivi menee lauman jatkona hyvin kivuttomasti.
         

Meidän koirat ei ole kovin vieraskoreita, vieras nukkukoon lattialla:

Tokoa ollaan treenailtu Islan kanssa oikeastaan päivittäin. Yritän saada ALO:n liikkeet (hyppyä lukuunottamatta) jokseenkin mallilleen ennen kolmen viikon taukoa. Luoksetuloon otin ihan uuden lähestymistavan kun edellinen ei jotenkin pelannut. Ollaan tehny nyt vauhdista läpijuoksuna ja sivulle tulona leluhetsauksella virettä nostavia toistoja, jotta saataisiin varmuutta ja vauhtia liikkeeseen. Vaihdoin käskynkin tyystin.
Liikkeestä jäävät on melko hyvällä mallilla. Liikkeestä maahan on jo aika valmis ja tehty ihan kokonaisia toistoja joka treenauksella muutamia. Enimmäkseen palkkaan välittömästi maahan menon jälkeen, että pysyy terävänä. Liikkeestä seisominen on kans ok. Kokonaisina en ole tehnyt vielä, vaan palkkaan pysäytyksestä.
Seuraamista otin eilen pitkinä pätkinä ja hyvin kesti palkkaamattomuutta. Liikkeestä jäävät näytti olevan niin lihasmuistissa, että Isla jäi välillä seisomaan vaikka en puhunut mitään tai tehnyt mitään erikoisuuksia muutenkaan. Käännökset ok, vasemmalle parempi kuin oikealle, jossa valuu vähän irti. Täyskäännös on Islan bravuuri, joka on kyllä aika hieno. Oma kehu ei haise, koska en oo joutunut tekeen edes kauheesti hommia tän takia. Isla vaan hoksas sen tosi hyvin.  Meillä täyskäännös tehdään siis vasemmalle kiertäen, jossa koira kääntyy ainoastaan takapäätään liikuttaen.
Ensi viikolla kiritään vielä vähän luoksetulon ja liikkestä seisomisen kanssa, jotta maaliskuussa saadaan treenit asennoitua sille mielelle, että kisoihin ollaan menossa. Tosin kisauran korkkaus tapahtuu vasta huhtikuussa, koska tuomiopäivä lyötiin luukkoon tällä viikolla. Eli siis olemme menossa luustokuviin 12. maaliskuuta, josta tietysti seuraa karenssi dopingsääntöjen mukaisesti.

Joko nyt saa sanoa, että talvi riittäis? Tuntuu kauheelta, kun syksyllä odottaa niin kovasti lunta ja pakkasia ja nyt kun niitä on meille tarjottu oikein sydämiemme kyllyydestä, niin sitten rutistaan, että tulis jo kesä. Ikään kuin koskaan ei voisi olla tyytyväinen. Jos olisi vain tuo beecee niin ei ketuttais nää pakkaset juuri yhtään. Ainoastaan sen verran, että treenejä on peruuntunut aikamoinen määrä nyt talvikaudella pakkasten vuoksi. Mutta ulkoilumielessä Isla on kaikkiruokainen - kovemmilla pakkasilla meno senkuin kiihtyy. Mutta nuo pienet *huokaus* - se tossujen viritys alkaa maistumaan jo vähän puulta. Fannissa on sentään vähän karpaasin verta, mutta Unna on aivan onneton hiihtäjä. Unna toivoo jo kevättä ja kärpäsiä.

Pienten vähäinen liikkuminen näillä keleillä korostautuu sisäriekkumisen määrässä. Luojan kiitos, ne on noin pieniä. Eihän tulis kuuloonkaan jos pari bortsua rellestäis samanlailla sisälllä! On niiden painia ja kähnäystä kieltämättä hauska katsella, eilenkin mentiin pitkät tovit yhden narulelusta nyhdetyn pätkän kanssa. Fanni on aivan hulluna siihen narunpätkään ja taistelee kuin härkäpää siitä.

Eilen oli siivouspäivä ja alkaa tuntua jo kovasti siltä, että olisi mukava saada se puhuva kaksilahkeinen kotiin, jotta edes joku sanoisi pari kiitoksen sanaa putipuhtaasta kodista. Koirilta ei nimittäin heru kovin paljon kiitosta. Kaksi minuuttia sen jälkeen kun kun olin saanut tuotua matot takaisin lattiaan, oli yks lelu silputti tuhannen peräiksi matolle. Muutama tunti myöhemmin Unna kakkasi sisälle (se mielenilmaus oli suunnattu enemmänkin Pekka Poutaa kohtaa, oletan...) ja illalla kun treenien jälkeen istahdettiin koko kööri sohvalle nauttimaan ja katsomaan telkkaria, niin Isla tyhjensi anaalinsa jostain syystä niille sijoilleen. Siinä oli kukkaistuoksut enää historiaa.

Ai me vai?!

Tokotreenit meni oikein kivasti, tein Islan kanssa ekaa kertaa treeneissä täyspitkän paikkamakuun. Aikaisemmin olen aina yrittänyt ottaa varman päälle ja minimoinut epäonnistumiset. Mutta mukavastihan tuo 2-minuuttinen meni. Treenattiin noutokapulan kanssa vähäisen ja sain (aiheestakin) vähän huutia Eveltä siitä, että mulla on kevyt asennevamma koko noudon kanssa. Selittelin, ettei Islaa kiinnosta koko pahainen kapistus ollenkaan (katso edellisen postauksen viimeinen kuva), mutta ongelmahan on siinä, ettei mua kiinnosta se pahainen kapistus ollenkaan. Täytyy jättää se naksuttelynysväys sen kapulan kanssa ja ottaa se mukaan actioniin, jossa vire on huomattavasti korkeammalla.
Otettiin myös tehotreenausta luoksepäästävyydestä, joka meni hienosti. Kopeloijat vois tietysti olla vähän tuntemattomampia ja mieskokemuksia pitäis saada rutkasti lisää. Ongelmiahan siinä ei ole sinänsä ole. Jos jotain, niin se että Isla haluaa antaa rakkautta kaikille, jotka osoittavat vähäisintäkin kiinnostusta sitä kohtaan.

Rakkaudesta puheenollen. Avauduin aikaisemmin siitä, kuinka Isla on ottanut tavaksi lähteä morjestaan vastaantulevia ihmisiä. Asia otettiin työnalle ja otin käyttöön "reunaan!" -käskyn. Sitä tietysti treenattiin ensin ilman ohittajiakin, mutta aika nopeasti päästiin tositoimiin kun täällä nyt sattumoisin tulee aika paljon ihmisiä vastaan päiväsaikaan. Aikaisemmin toppuuttelut, pysähdyskäskyt ja "tänne!" -hihkut ei jostain syystä tavoittaneet Islan ymmärrystä toivottavassamäärin, mutta tää "reunaan!" on sen mielestä tosi kiva juttu ja se on toiminut lähes 100%:sti. Loistavaa! Palkka on ollut runsas joka toistosta, joten siinä lienee sen salaisuus. Välillä kun huomaa olevansa väärä takki päällä lenkillä ja tajuaa, ettei ole namin namia tai ensimmäistäkään lelua taskuissa, niin kyllä hätä keinot keksii; eräskin kerta palkkasin sen mun nahkarukkasella, jonka riuhtaisin kädestäni viime hetkellä.

Meillä oli muuten aika ikävä viikonloppu toissaviikolla. Lauantai-iltana relattiin ja katsottiin telkkaria, kun yhtäkkiä alkoi aivan järjetön ilotulitus Sorsapuistossa (100 metrin päässä). Koko olkkari välähti ensimmäisestä pommista ja Isla oli rynnännyt kauhusta karkuun ennenkuin se pamaus oli varsinaisesti edes kuulunut. Löin sälekaihtimet kiinni, telkkarin täysille ja avasin vessan oven niin, että Isla pääsi sinne. Seurustelin sen kanssa sitten tavanomaisesti laittamalla pyykkejä ynnä muuten touhuten, mutta se meni ihan puihin. :( Pommitus oli kyllä pitkä ja varmasti näyttävä, viimeiset paukut tärisytti meidän vastavaihdettuja ja tukevia ikkunoita. Vaan eihän se sitä asiaa lievennä, etteikö koira olisi paukkuarka. Unna ja Fanni, jotka eivät aikaisemmin ole ääniin reagoineet vähän kummastellen kuuntelivat pauketta, mutta eivät välittäneet sen kummemmin.
Harmitti aivan älyttömästi. Tiesin, että Isla on ääniherkkä jossain määrin, mutta tulipahan nähtyä missä määrin.
Voitte kuvitella, että meillä alkaa aika ahkerasti soimaan Hui Kauhistus -cd tästä lähtien.

Ja ahdistuksesta, kauhusta ja paniikista puheenollen...me ollaan menossa maaliskuun alussa luustokuviin. Jännittää aivan törkeesti. En tiedä miksi, mutta mä oon kehittänyt itselleni tällasen worst case scenarion, jonka mukaan tolla on jotku öö-lonkat nivelrikkoineen ja siitä ei agilitykoiraa voi ajatellakaan, saati vanhaksi asti eläjää. Ai kauhee..minkähän takia sitä pitää ahdistella itseään tällasilla ajatuksilla? Tää taitaa olla sitä pessimismiä?

Eihän tätä voi näin synkkiin ajatuksiin lopettaa - pakko lainata edellisen postauksen ilosanomaa:

www.muttscomics.com

Taas pakkanen kiristyi. Unnan mukavuusraja on alittunut eli se tietää tossujen ja takkien pukemista joka ikinen ulkoilukerta. Talvi on mukavaa aikaa, mutta vähempiki pakkanen riittäis. Sitä paitsi Fannin agitreenitkin peruttiin eilen pakkasen vuoksi. Ei olleet ensimmäiset kylmän kelin takia väliinjätetyt treenit. Tylsää. Tosin Fanni ei olisi treeneihin osallistunut muutenkaan, se on oudosti ontunut oikeaa takajalkaansa parina päivänä. Välillä vaikuttaa ihan kuin se olisi puujalka. Portaat menee ylös hyvin ja vapaaehtoisesti, alas ei kulje mielellään. Juoksee ja leikkii normaalisti, mutta välillä konkkaa toinen jalka suorana ja sitten taas jatkuu. Jossei levolla mene ohi, niin sitten lääkäriin.

www.muttscomic.com

Viime viikolla päästiin onneksi agitreeneihin ja pitkä joulutauko oli ihan paikallaan. Fanni oli mukavasti kuulolla ja vire korkealla. Isla pääsi treeneihin mukaan ja on se kyllä kumma, kuinka navetalla sen viretaso on x100 verrattuna uuteen Talliin. Navetalla se oikein kuumeni, joka kuullostaa kamalalta, mutta minä olin vaan mielissäni siitä. Vaikka kierroksia tuli, niin pysyi kuitenkin hanskassa ja oli mainiosti kuulolla. Tehtiin Jaakko-vaikutteista treeniä, just sellasta nyherrystä, mistä mää en tykkää! Kolme hyppyä suht linjassa, kaikki takaakierrolla. Alla linkit videoihin, joissa näkyy molemmat ohjaustavat, joita kokeiltiin. Pakkovalssi oli mulle paljon mieleisempi, koska siinä saa itse liikkua niin sujuvammin. Nuo takaakierto-niisto-persjättö -nysväykset ei sovi mulle sitten yhtään.
Kellotin videolta, että Fannilla pakkovalssitus oli sekunnin nopeampi kuin ne persjätöt. Islalla ei ollut ajallisesti eroa niissä.

Fannin treeni
Islan treeni

Maanantain tokotreeneissä otettiin ruutua, jossa otettiin hyvä edistysaskel. Leluruudut on aika ollut vauhdikkaita ja mieleisiä Islalle, mutta saman tien kun yrittäis ottaa lelun pois ja palkata vasta ruutuun, niin koira tuntee itsensä huijatuksi. Vaan enää ei käynyt niin. Eve toimi apupalkkaajana ja niin vaan Isla juoksi vauhdikkaasti ruutuun, vaikka lelu tuli vasta sen jälkeen eikä odottanut siellä jo valmiina. Henkka kun tulee kotiin, niin saa toimia täysipäiväisenä apupalkkaajana. Meillä on kohta ruutu kunnossa!
Luultavasti maaliskuun lopussa tai huhtikuun alussa vois olla sellanen ajankohta käsillä, että aloitetaan tokokisaura. ALO-liikkeistä eniten hommaa vielä vaatii liikkeestä seisominen ja hyppy. Ja tietysti pitäis saada hirmuisesti kisanomaisia treenejä, palkkaamattomuuden sietokykyä jne.

Tiistain agitreenit Tallilla oli aika nihkeet. Isla oli ihan kahvilla koko ajan ja toooosi tahmee. Mappe kyhäsi meille pienen ratatreenin, joka osoitti sen, että Isla lukee tosi paljon mun hartialinjaa. Se oli treenin suurin anti. Ja tietysti se, että me odotellessamme treenattiin tokohyppyä, joka oli oikein onnistunut. Isla on nähnyt koko tokoesteen ehkä viis kertaa elämässään, joten sitä ei todellakaan olla treenattu liikaa.

Tätä mieltä Isla on noutokapulasta:

"Poissa silmistä, poissa mielestä"

 

Tiedättehän sellaiset aamut, jolloin on myöhässä tunnilta/töistä, maito on loppu ja hiusharja juuttuu tukkaan kiinni? Oh boy, tänään oli sellainen aamu. Olin lähdössä yliopistolle klo 8.20, enkä löytänyt avaimiani mistään - siis oikeesti en mistään! Mennä mylläsin paniikissa kaikki paikat ja jossain vaiheessa vääjäämätön myöhästyminen ja hikipäässä tempominen kävi niin ylitsepääsemättömästi, että purskahdin itkuun ja kiroten menin kun pirun painajainen pitkin kämppää. Koiratkin katseli korvat luimussa, että mikä hitto tuota akkaa vaivaa?! Soitin Annalle, jolla on vara-avain, että onko teillä joku klo 11 maissa kotona, jos tuun hakemaan avaimet. Mennä roiskasin siinä kiireessä sitten olohuoneen kattolampun virtakytkimen päällä, vaikka hyvin tiesin, että se saa aikaan sulakkeiden palamisen. Niin tusahti sulake ja jouduin vielä raahaamaan pakastimen toiseen pistokkeeseen, jottei se sulaisi poissaollessani. Lähdin totaallisen lyötynä ovesta - ja löysin avaimet lukosta ulkopuolelta. Että semmonen aamu.
Mutta kuulkaa kummasti se päivä muuttui huonosta aamuna hyväksi illaksi. Ja miten ei vois olla hyvällä päällä kun töistä lähtiessä luin äitiltä tulleen tekstiviestin: "Piikit pistetty. Frida oli tosi reipas, ei purru lääkäriä." Fridahan siis täytti maanantaina 5 vuotta ja juhli synttäreitään Karstulassa runsain herkuin. Tänään olivat käyneet laittamassa rokotukset päiväjärjestykseen.

Onnea rakas Frida!

Islalla on tullut kasvamisen paikka eteen kun on otettu vähän tiukempi linja lenkkeillessä vastaantulijoiden suhteen. Isla on ollut pennusta asti aika huoleton ja olen voinut sitä pitää irti lähes missä vaan. Nyt sille on tullut joku pakonomainen tarve lähteä moikkaamaan kaueampanakin kulkevia ihmisiä. Eikä usko puhetta millään. Ei vaikka ärräpäitä satelee ja polkee maata, niin Ripsraps perse heiluen vimmatusti menee muikeilemaan kaikille mahdollisille ihmisille. Sinänsä se on aika harmiton, ettei se hypi vieraita ihmisiä vastaan, vaan asettuu jalkoihin koirapentukatseensa kanssa ja esittää maailman söpöintä. Kaikkien ihmisten mielestä koirat ei vaan ole maailman söpöimpiä. Suurin osa ihmisistä on kyllä aivan fiiliksissä ja harmistuvat, kun haen koiraa sadatellen pois. MUTTA. Se periaate. Nykyään mennään sitten nollatoleranssilla...toivottavasti.

Isla on kuin the Muttsien Woofie - Woofie loves everyone!

(Jos en ole aikaisemmin maininnut, niin en voi kuin lämpimästi suositella Patrick McDonnellin the Mutts -sarjakuvaa. Aivan loistava! Koiraihmisenä olen saanut lukuisia ihania oivalluksia koirien aivoituksista.)

Tällä viikolla päästiin vihdoin treenaamaan, kun pakkaset vähän helitti. (Mulla on kai pää vähän pehmentynyt niillä kovilla pakkasilla, kun tänään töihin mennessä katselin Sokoksen kenköosastolla, että herran jumala, kuinka kesäisiä kenkiä täällä myydään, vaikka talvihan on tulossa! Eiku niin, keväthän se sieltä tulleekin.) Mutta siis, maanantaina päästiin tokotreeneihin ja tehtiin koemainen paikkamakuu. Isla nousi istumaan ehkä puolentoista minuutin kohalla. Toistotreeneissä ja lyhyemmissä makuissa toimi hyvin. Seuruussa jäi jälkeen/tuli alle käännöksissä sekä haihatteli välillä omiaan. Eli ei ollut ihan nupit kohillaan. Liikkestä seisomista harjoiteltiin, se on vielä alkutekijöissä. Kotitreeniin tuli stoppien vahvistaminen. Luoksetulossa oli epävarma jostain syystä ja perusasento niin vino kun vino nyt voi ikinä ollakaan. Eli kuullostaa aika penkin alle menneiltä treeneiltä, mutta hyvä mieli jäi! Harjotuksen puutettahan se kaikki vaan on.

Tiistaina agissa tehtiin välistä vetoja ja otin pientä pätkää kepeille. Kepit oikein joka kerta. Hitaat kun mitkä.
Uutena otettiin muuria ja rengasta. Rrrrrrengas oli kiva juttu ja kehyksen tukkiminen ehkäisi väärät suoritukset. Isla juosta reipasteli lelu suussakin renkaan läpi ja toi vaan mulle rettuutettavaksi. Hyvin itseohjautuva koira :D
Osa "pelkojen voittaminen" käytiin sitten puomilla, kun mehän ei olla kontakteihin koskettu ollenkaan. Aattelin sitten, että teen sille tutuksi ajatustasolla, että tällaistä on joskus tulossa. Lähti nousemaan hyvin, löi liinat kiinni ylösmenon lopussa ja yritti hypätä pois. Opastin eteenpäin ja hiippaili keskiosan ja alastulo reippaasti. Pari toistoa ja viimeisellä meni jo häntä heiluen. Hienoa. Kontaktien osalta sotasuunnitelmissa on kaivaa keväällä lankku kellarista ja juosta. Sain jouluna vähän uutta luottoa hommaan, joten riskillä reisille! Vai miten se meni...

Fanni on ollut viikon verran melkonen tättähäärä ja leikkiä nujertaa yksinään jollainen narun pätkillä. Se on niiiin hauska! Nauran ihan katketakseni sen Mad Eye Moody virnistyksille, kun hakee Unnaa tai Islaa leikkimään. Huomenna päästään senkin kanssa agitreeneihin pitkän joulutauon jälkeen, joten odotettavissa hulvatonta meininkiä! Pitääkin ottaa videokamera mukaan.
Unna on taas kunnostautunut syömisen puolella ja se onkin kehittänyt itsellensä jostain valtavan ruokahalun! Toivottavasti se näkyy pian kukkakepin varressa.
Isla taas on ansioitunut Sorsapuiston luisteluradan kiekonmetsästäjänä. Se pongaa kadonneita kiekkoja lumesta ja minä kuskaan ne kaukalon laidalle, jotain onnekasta odottamaan. Oonkin aloittanut "Missä kiekko? Etsi!" -treenit ja loppukauden tavoite on haravoida kaukaloiden reunalumista kaikki kadoksiin jääneet kiekot. Pitää soittaa Tampereen kaupungille tarvisko ne motivoitunutta ja karvaista työntekijää. "Olen korkean työmoraalin omaava, pitkäjänteinen työskentelijä. Olen erittäin sosiaalinen ja viihdyn hyvin erillaisten ihmisten seurassa. Haasteet ovat elämäni suola. Heijastinliivi löytyy omasta takaa. Alla kuva voittamattomasta työkalustani."

ONNEA ISLA! Onnea Raita, Viima, Viisel, Yemma ja Bonbon. Kiitos Eve ja Eero.

Islan ensimmäistä syntymäpäivää ollaan vietetty reippaasti ulkoillen, herkkuja syöden ja rennosti löhöillen.

Vuosi sitten uudenvuodenaattona sain Eveltä sähköpostia, jossa ilmoitettiin 5 nartun ja 1 uroksen syntyneen. Pitkään jatkunut pennunetsintä sai vihdoin päätöksensä. Viidestä tytöstä en valinnut juuri sitä vaaleata trikkiä, joka myöhemmin on saanut nimen Isla, vaan paremminkin Isla valitsi minut. Siinä se istua nökötti joka kerta sylissäni, kun kävin pentuja Hervannassa katsomassa. Viimeinen vakuus tuli eläinlääkärissä pentuetarkastuksessa, jossa kaikki muut huusivat kurkku suorana, mutta Isla joko nukkui tai tapitti nappisilmillään tutkimushuoneen menoa. Sanoin Evelle ja Eerolle, että tuon tytön minä kyllä haluan!

Isla parin päivän ikäisenä

7 vko

4 kk

6 kk

8 kk

10 kk

VIDEOITA:
Isla osoittaa taistelutahtoaan 6-viikkoisena
Islan ensimmäinen ilta kotona
Isla temppuilee 13-viikkoisena
15-viikkoisen naksuttelua
Ensimmäisen kesän kooste
Keppitreenejä kesältä
Pentuetreffit lokakuussa

Kuinka ihana voi koira ollakaan? Isla on ollut oikea unelmien täyttymys. Itsenäinen työskentelijä, nokkela ja sosiaalinen. Pehmeä, mutta kuitenkin utelias. Yhtä hauskuutta jokainen arkipäivä pörrön kanssa. Kun päivä on pulkassa ja työt tehty, on Isla yleensä sisällä hyvin huomaamaton. Mutta onneksi saan joskus lepohetkinäkin osani sen ehdottomasta rakkaudesta, kun 16,5 kiloinen sulosääri osoittaa olevansa sisimmältään sylikoira.

Nyt otetaan pieni hetki ja pistetään mustaa valkoselle ensi vuoden tavoitteista.

Frida
Pieni punainen pyrkii löytämään ensi vuonna yhä syväluotoisemman sohvaperunaolemuksensa. Vielä on vaikea sanoa, tapahtuko tämä perusteellinen itsetutkiskelu Tampereella vai Karstulassa. Viimeistään Henkan kotiuduttua Frida saa koittaa taas citykoiran elämää, mutta jos neliöt käy Islan silmän alla liian pieneksi, saa Karstulan elinvoimainen kunta yhden elinvoimaisen asukkaan lisää. Fridan kliseinen uudenvuodenlupaus: muutaman sadan gramman painonpudotus ei olisi pahitteeksi.

Fanni
Fannin kanssa laitetaan yhtä isompi vaihde silmään ja aletaan tehdä tosissaan hommia. Viimeaikaiset naksuttelut ja temppujen nopeatempoinen oppiminen on osoittanut, että pirulaisessa on paljon enemmän potentiaalia, mitä olen siltä tähän asti vaatinut. Mikäli Fanni jatkaa islamaisten piirteiden apinointia, alkaa tuuliviirin motivointi ja draivi olla aika hyvillä korkeuksilla.
Agility jäänee meidän ainoaksi, mutta sitäkin tärkeämmäksi lajiksi, jossa tavoitteena on tietenkin juosta ne pari nollaa ja nousta kakkosiin. Tärkeintä on kuitenkin saada jokaiseen kisaan hyvä vire, jotta ei tarvihtisi ihan lammasta vetää perässä.
Mua kutittelis viedä tuo tulisielu luonnetestiin tai MH-luonnekuvaukseen. Fanni on sen verran kova, että tiedän ettei sen elämä siitä järkkyisi – olisi mielenkiintoista nähdä löytyykö siitä yhtään terävyyttä.

Unna
Little Miss Sunshine jatkaa hattaran huumaista elämäänsä ja toivottavasti selviää ensi vuodesta vähemmillä kolhuilla. Pieni tissienvälikoira aktivoituu naksuttimella ja listassa onkin paljon uusia temppuja. Jos vaikka aloitettaisiin ihan perus istu ja maahan ”tempuilla”. Johon se on 2½-vuotiaan koiran korkea aika oppia ne.
Kukkakeppi päässee polvioperaatioon kevään aikana, jonka seurauksena toivotaan lenkkeilyintoa.

Isla
Pieni pörrö viettää uudenvuodenaattona vuoden, Vuoden 2010 ensimmäinen tehtävä on tienkin terveystutkimukset. Luustokuvat ja silmäpeilaus. Jostain syystä mua jännittää suoraan sanottuna ihan perkeleesti nää. Tuomiosta riippuen tuleva vuosi on hyvinkin aktiivinen ja vauhdikas tai pahimmassa tapauksessa taivas putoaa niskaan ja nuollaan hetken aikaa haavojamme.
Suurin intohimoni, agility, on melko riippuvainen terveystuloksista. Mikäli luoja suo, jatkamatta tiukasti aloitettua treenausta jopa tiukemmin ja katsotaan milloinka ollaan kisavalmiita. Kisaikä saavutetaan heinäkuun 1. päivänä ja pikkujouluissa kuulin vähän sellaista ukaasia, että Eventuallyn tytöt starttais kesän AgiRodussa. Saapi nähä…
Kisaamista varten on kuitenkin vielä niin paljon tekemistä, ja tärkeintä on saada aikaan varma pohja. Kontaktit on olleet pieni murheenkryyni kesästä asti. Minähän olin kunnianhimoisesti rakentamassa pörrölle juoksukontakteja, mutta lankkutreeni tökki niin onnettoman paljon, että heitin hanskat tiskiin. Jätin koko kontaktit pois treenilistalta, enkä alkanut tekemään 2on-2offeja. Onneksi, sillä luin vasta eilen Trkmanin päivitetyn version juoksukontakteista ja tajusin, että olin tehnyt aika merkittävän tulkintavirheen aikaisemmista ohjeista. Lankkutreenissä ei haeta alusta asti osumaprosenttia kontaktille vaan sitä, että koira juoksee kontaktin loppuun asti, ei hyppää. Minä kun tuskailin, kun ei se piru vie ymmärtänyt täsmällisestä naksuttelusta huolimatta, että mihinkä ne askeleet sovitetaan. Mutta ei sen tarvitsekaan vielä ymmärtää!! Se on tehnyt koko ajan oikein ja hienosti, mutta minä oon odottanut jotain, mitä en olisi voinut vaatia siinä vaiheessa. Eli tästä viisastuneena odotamme kevättä innolla ja kaivan kellarista lankun ”puhtaalle pöydälle”. Toivottavasti saan nyt jotain tulosta aikaan kun lähestymisnäkökulma on muuttunut.
Muutoin agilityn osalta tulevan vuoden haasteet sijoittuu hyppykorkeuksien nostoon, estevarmuuteen, radanlukutaitoon . . . onhan noita!
Tokon osalta haetaan tiukasti TK1:stä ja loppuvuodesta kasataan vielä AVO-liikkeet kokoon ja korkataan mahdollisesti sekin luokka. Tokossa, niin ikään, ei ole mitään kiirettä ja luotetaan Even oppeihin jatkossakin. Toko on niin vieras laji mulle, että ilman kasvattajan tukea oltais menty aika varmasti perse edellä puuhun.
Ensi vuonna on tarkoitus myös käydä tutustumassa lampaisiin, jota odotan jo suunnattomalla innolla!

Joulu tuli ja meni. Syötiin ihan hillittömästi, laiskoteltiin ilman omantunnontuskia, ulkoiltiin ihanissa talvimaisemissa, katseltiin elokuvia ja oltiin yhdessä sukulaisten ja ystävien kanssa. Eli aika perinteinen joulu. Ainoa poikkeus viime vuosiin oli tietenkin se, että Henkka vietti joulun Uudessa-Seelannissa, johon skypetettiin joulutunnelmaa täältä peräpohjolasta. Säät on suosineet, lunta on aivan valtavasti ja pakkasta on ollut -7 ja -18 asteen välillä. Isla on aivan onnesta soikeana tuosta lumesta ja loikkii kun pieni eläin umpihangessa. Loistavaa treeniä lihaksillekin tuollanen umpihankitarpominen! Tyttö on kovin ahkera osallistumaan lumitöihin; se juoksee kinoksen taakse odottamaan kuormaa kolasta ja haukkaa jokaisesta lumisyöksystä osansa, lumipalloihin se on myös ihan pöhkönä. Pienet on kovilla pakkasilla ulkoilleet täysvarustuksessa, jolloin ei kylmä kangista ja kulkevat reippaasti siinä missä isotkin.
Treenailun on jätetty tauolle joksikin aikaa, pientä ja virkistävää temppuilua ollaan tehty ruoan yhteydessä.

Arktiset kuvausolosuhteet puri vähän yhteishenkeä

Pihaa lähestyvä auto laukaisi pomminvarman chihuhälyytysjärjestelmän

Isla odotti joulua rauhallisesti

Ruoka-ajan koittaessa neljä silmäparia seuraa aika tiukasti

Unna on virallinen WC-maskotti - vessan pörröinen sydänmatto vetää Unnaa puoleensa ja siellä se nököttää aina kun postimerkki