Heikohkosti menneiden kisojen jälkeen ei auttanut muu kuin lähteä entistä kovemmalla tsempillä treeneihin. Valmennusryhmän treeneissä vetäjänä oli sopivasti Pekka, jolta saan usein tiukkaa (mutta realiteetteihin perustuvaa) palautetta. Juuri sellasta perseelle potkimista, jota tarvitsen. Onnistuneiden suoritusten esteenä kun ei useimminkaan ole enää tekninen taidottomuus vaan oman pään kasassa pysyminen. Totta vie tekniikassakin on vielä niiin maan perkuleesti viilattavaa, mutta se peruskäsikirjoitus on aika hyvin jo hanskassa.

Vuorossa oli ratatreenituliaisia Mouhikselta, jossa MM-kultamitalisti-italiaano oli joku aika sitten kouluttamassa. (Se Nicola tyyppi, jonka kuvia aina katsoin ja mietin, että missä se Nicola on - kunnes tajusin, ettei kyseessä ole naishenkilö.) Rata oli haastava ja mukava, rullaava vauhtipätkien ja haltuunoton yhdistelmä, jossa oman liikkeen rytmitys oli ensiarvoisen tärkeää. Esteitä oli 30+ ja meidän paras saavutus taisi olla 22 estettä nollana. Vaikeuksia oli saada pitkän suoran takaa tehtyä takaakierto, joka vaati vähän juoksemista ja vielä semmonen sopivasti ajoitettu persjättö sinne johonkin väliin. Kyllä me monenlaista räpellystä siihen koitettiin ja saatiinkin se pari hassua kertaa onnistumaan.

Ennen kaikkea keskityttiin kuitenkin pakan kasassa pitämiseen eli sopivasti asennetta ja draivia jokaiseen suoritukseen. Ei saa masentua ja jäädä oijoijoittelemaan virheitä tai valumisia, vaan tiukka korjaus, koira reippaasti takaisin hanskaan ja eteenpäin. Mun yksi helmasynti taitaakin olla juuri se, että ryhti ja asenne valahtaa kun jotain ennalta-arvaamatonta tapahtuu, vaikka peli ei olisi edes menetetty. Eli töitä, töitä, TÖITÄ! Tarvitsisin semmosen henkilökohtaisen ruoskijan, joka olis kisoissa takomassa järkeä päähän. Ehkä nauhoitan jonkun mantraäänitteen ja kuuntelen sitä ennen rataa? :D
Kahden tunnin treeneissä oli paikalla vain 3/6 koirakosta, joten saatiin aika reippaasti peliaikaa, kun vaihtopenkin lämmittäjiä oli vain kaksi. Tehokkaasta piiskauksesta johtuen tsemppi oli kuitenkin hyvä loppuminuuteille saakka. Tällaisia treenejä lisää!

^Ipe sai Hulluilta Päiviltä tuliaisia.

Aamuisen Stockamannin, töiden ja opintojen jälkeen käytiin kokeilemassa olisiko naapurikenttä jo treenikunnossa. Sivusta löytyi suhteellisen kuiva ja ei-pehmeä kivituhka-alue, mutta muuten se on vielä aika vetistä. Se pieni sivukaistalehan meille riitti vallan mainiosti. Rakensin ruudun ja sitten treenattiin muita juttuja ensin.

Pitkää ja suoraa seuruuta. Ipe alkoi puolenvälin jälkeen vähän katselemaan sen verran kysyvästi, että ei ihan keskittyminen riittänyt koko ajaksi. Palkkasin sitten hyvän pätkän jälkeen.
Kaukoissa on ilmennyt uusi, ihana ongelma. Se rupee kääntymään oikealle. Seisomaan noustessa sen pylly aiemmin usein kääntyi vasemmalle (puolieronsa vuoksi), mutta nyt esim. m-i vaihto on terävä, mutta se pongahtaa ylös vinosti. Sekä aloituksessa että keskellä sarjaa. Voi huokaus.
Luoksetulo ilman stoppeja. Ihme kyllä, ei aavistanut tällä kertaa.
Temppuiltiin vielä hetki ennen ruutua, joka oli semisti hukassa. Oikeasta sivusta sisään ekalla kertaa. Toisella kertaa jäi ruudun oikella puolelle, korjasi siitä ruutuun. Kolmannella kävin sitten näyttämässä, mutta en jättänyt lelua - hyvin ja vauhdikkaasti sisään.
Kukakohan ryhdistäytyisi tunnarin kanssa? Olis kiva päästä joskus kokeeseen...