1333968300_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

En ole ollut sairaana koko syksynä/talvena. Normaalisti oon aina helmikuun lopussa flunssassa, juuri sopivasti synttäreiden aikoihin. Liekkö merkitystä D-vitamiini douppauksella vai kenties superfoodinakin tunnetuilla yrteillä, mutta säästyin pahimpanakin influenssakautena tartunnalta, vaikka teen asiakaspalvelutyötä. Yhtä kaikki, niin uskon että suurin vaikutus on lumevaikutuksella. Oon kuluneen talven aikana löytänyt itselleni jonkun erikoisen latauksen, joka poikii positiivista energiaa. Sen jälkeen kun on päässyt kyynisyydestä ja pessimisti-ei-pety-asenteesta, niin likimain kaikki asiat on sujuneet huomattavasti paremmin. Oon ollut ahkerampi opintojen kanssa, löytänyt jopa jonkinlaista nautintoa siitä kun saa linnottautua hiljaiseen kirjastoon ja syventyä vaikka uusliberalismin historiaan Suomessa. Hullua, tiedän! Muutaman viikon aikana rykästyt 16 opintopistettä tuntui loppujen lopuksi aika hyvältä rääkiltä - haastetta.

Koirien kanssa eläminen kaupunkiympäristössä ei ole aina kovin herkkua, mutta viime aikoina ketutuskäyrä tämänkin asian suhteen on laskenut kummasti. Agility on tuntunut niiiin hyvältä ja treenit on olleet suorastaan nautinnollisia. Vaikka pientä säätöä ja fiksausta on aina tarvinnut, niin rento tekeminen on kuitenkin säilynyt koko ajan. Tämä on huomattavasti vaikuttanut kokonaisuuteen ja ollaan saatu paljon enemmän eheyttä ratatreeneihin kun pitkään aikaan. Mitä nyt tällä viikolla vähän jankattiin muutaman kohdan kanssa ja Ipe ei suostunut juoksemaan mun kanssa kilpaa alkulämmittelyissä, mutta so what. Ei se elämä siihen kaadu, sain ainakin hyvät naurut.

Unna sai pääsiäisviikolla kolme kohtausta. Silloin oli naurut kaukana ja ihan totisesti jouduttu pohtimaan, että kuinka pitkään epilepsian kanssa elämä on elämisen arvoista. Mutta sitten kun tulee taas hyvä päivä, niin kaikki huonot päivät unohtuu. Seuraava askel on lopettaa kaliumbromidi, koska muistiinpanojen mukaan kaikki erinäiset ongelmat on alkaneet lääkkeen jälkeen. Hormonikierto odotellaan sellaisille kantimille (nyt on valeraskaus), että käydään sterilisoimassa Unna. Toivottavasti tämä auttaa tiheentyneisiin kohtauksiin juoksujen ja valeraskauksien aikana. Haluan takaisin sen pienen päivänsäteen, josta ei suru ja murhe paistaneet. Kestän kohtauksen kerran kuukaudessa, mutta kohtausta ja päivittäisesti lääkepökkyräistä koiraa en voi katsoa. Unnakin haluaa olla positiivari. Nyt se on vaan narkkari.

Tässä kirjoittelun tuoksinnassa tulin miettineeksi, että onkohan hyvän olon ja terveyden määrä jotenkin vakio? Nyt kun olen itse nauttinut terveydestä ja hyvästä mielestä, niin Unnan murheiden lisäksi Frida on tällä hetkellä kolmijalkainen (pieni nirhauma tassussa) ja Fanni potee todellista depressiota. Toivottavasti se on vain valeraskautta. Ipe sentään on päässyt kortisonikuuristaan jo eroon ja voi muutenkin oikein hyvin. Niin hyvin, että huomenna katkaistaa kolmen kuukauden kisatauko. Jännittävää!

One last thing. Se tuoli on valmis ja kotona. Se on ihana. <3

1334249548_img-d41d8cd98f00b204e9800998e