Tällainen pakana ei tiedä milloin on pyhä ja milloin ei. Sunnuntaina on oivallisen paljon aikaa trenata!
Kävimme siis SDP:llä treenaamassa viime keskiviikon kompastuskiviä, viskileikkausta ja keppien syöttöä. Samaan settiin putki-puomi-erottelua ja hyppytekniikkaa. Videokuvaaja lahjottiin mukaan matkaan.



Esteerottelu ei ollut ongelma, kerran sujahti putkeen väärällä käskyllä. Yritin pari kertaa painaa ohjauksella putkeen, mutta käskytin puomille ja kelpo koira haki puomille. Keppisyöttö oli tänään oikein hyvä, haki hyvin ja kesti persjätön.
Viskin kanssa on kyllä tasapainottelua (niinkun viinan kanssa yleensä), en oikein hallitse kroppaa hyvän linjan aikaansaamiseksi. Mutta tänään se onnistui kuitenkin siinä määrin, ettei se ottanut kieltoa.

Set point -treenistä tulee myöhemmin videota, ensin täytyy itse katsoa hidastukset ja analysoida ne. Pääpiirteissään tekeminen oli kuitenkin hyvää. Ensin ryysi laakamatona, mutta lyhensin ponnistusväliä 3½ jalkaan, jolloin alkoi tekemään parempaa painonsiirtoa. Mentiin ruotsalaisella okserilla 45-50-55-50-45.

Ihan hirrrveee kisakuume! Eilen selasin sormet syyhyten Sagin kisakalenteria ja ruksailin sieltä muutamat potentiaaliset kisat. Vähänkö ihanaa, että päästään taas pitkästä aikaa skabailemaan! Edellisistä onkin jo taas muutama kuukausi vierähtänyt.