Fiksummankin koiran saa sekaisin, kun kysyy liian helpon kysymyksen :D

1330723494_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Olemme palanneet takaisin kaupunkielämään. Paluu oli sikäli mieleinen, että heti keskiviikkoilta mentiin valmennusryhmän treeneihin Ipen ja Fannin kanssa. Kyllä, Fannikin oli mukana! Ipen kortisonikuuri on ajanut mut niin syvään kisavieroitukseen, että mennä rykäsin ja ilmoitin Fannin kisoihin sunnuntaiksi. Sehän oli kovin järkevä siirto sikäli kun miettii, että Fanni on kisannut viimeksi 6 kuukautta sitten ja esteillä se on käynyt vallan 2½ kuukautta sitten. Piti siis ottaa vähän tuntumaan pikku-Mustangiin ja todeta, että se on ihan valmista kauraa kisoihin. :D Lahjattomat treenaa...vai miten se sanonta kuului?

Ipe oli kans aika pähkinöinä kun se on ollut kaksi edellistä treeniä sivussa. Koutsina oli Outi ja teemana vauhti. Me ollaan sikäli aika onnekkaassa asemassa, että valmennusryhmästä kaksi tyyppiä on TopTeamissä ja yksi Next Levelissä, joten me saadaan aika laadukasta treeniä sieltä suunnalta. Keskiviikkona tehtiin TT:n tuliaisina Suomalaisen vauhtirataa, joka todella oli aika vauhtirata. Ipe on tavannut olla pieni sikapossu taukojen jäljiltä ja alku näyttikin pahalta kun istutin sen lähtöön, niin sehän silmäili aika voimakkaasti puomia. Sillä koiralla on joku ihme puomifiksaatio. Ihme kyllä, silmä ei jäänyt päälle vaan tehtiin ihan kivanoloista pätkää. Pientä säätöä jouduttiin tekemään, koska olin ite juuri niin hyvin kartalle, että unohdin radan ja sitä rataa. Mutta Ipe oli kiva eikä yhtään porsaileva. Radalla oli meille vaikea keppien avokulma, jonka Ipe haki pari kertaa todella hyvin, mutta saatiin me siinä pari kertaa myös säätää. Päällejuoksujen kanssa olen aika onneton tapaus, niitä pitäisi treenata aivan hirvittävän paljon aktiivisemmin. Pitäis pitäis...

Tänään kun tulin töistä ja olin kiirellä lähdössä sählyyn (vaviskaa AgiSählyilijät!), niin meinasin saada sydärin kun Ipe veti niin järkyttävän näköiset lipat. Hitto sentään, että säikähdin! Yritin paikata huonoa omaatuntoani antamalla sille putkiluun kaluttavaksi sillä aikaa kun olen poissa. Se on aika perso kaikille ihanille herkuille, niin se oli tietysti ihan intoa piukassa kun huomasi että pakastimesta tuli jotain järjettömän hyvää. Se lähti vanhasta muistista jo kylppäriin päin, mutta kuikuili vielä peräänsä varmistaakseen, että se luu todella on tulossa. Sillä seurauksella, että matottomassa kohdassa takajalat lähti aivan suvereenisti alta ja lantio kopsahti kovaa lattiaan. Se kiertoliike yhdistettynä siihen kolaukseen oli kyllä ikävää katsottavaa. Luulin jo hetken, että se ei nouse siitä kun lonkka on murtunut ja selkäranka tuhannen mutkalla. Niin vaan oli kiire ylös ja luun kimppuun. Onni on, että ensi viikolla on taas aika Tanjalle. Saadaan vaihteeksi ajella Turkuun suoristamaan rankaa.

Tarina kertoo, että luun syöntiprojekti päättyi vähän ikävästi. Kun kylpyhuoneesti ei enää kuulunut kaluamisen ääntä, oli Henkka mennyt tarkastamaan tilannetta. Ipe oli maannut lattialla harmistuneen oloisena ja likakaivon ritilä oli ollut reiässään väärinpäin. Jotenkin ihmeessä ritilä oli lähtenyt irti, pyörähtänyt ympäri ja vienyt luun mennessään. Saastaista vettä ja kasa hiuksia. Bon Appètit!