1332440225_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
muttscomics.com

Alkaa olemaan taas se aika käsillä kun minuuttiaikataulutettuun aamuohjelmaan täytyy lisätä se ylimääräinen viisi minuuttia, jotta kerkeää pestä koirat aamulenkin jälkeen. Koirankakkakeskustelukin alkanee ihan näinä päivinä. Se on kevät!

Eilen oli valmennusryhmän treenit, jossa teemana vauhti ja koutsina Kati, joka toi Alen Marekovicin hauskan radan. Se oli kyllä ihan kunnon luukutusrata eli superhauska! Piirrustuksesta hieman poiketen esteitä oli 33. Aluksi oli hankaluuksia muistaa, että millä kierroksella sitä taas olikaan ja minne piti mennä. Mutta yllättävän vaivattomasti radan sai juostua läpi. Jopa niin yllättävästi, että me ryysittiin Ipen kanssa heti ekalla yrityksellä maaliin asti! Yksi rima taisi tulla alas ja ehkä vähän kyseenalaisia kohtia kieltojen suhteen, mutta taisteluasenteella 33 estellä loppuun asti. Työvoitto!

1332396263_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ekan kierroksen päätteeksi treenattiin vielä erikseen muutamia kohtia, me lähinnä kepeille vientiä joka lopulta onnistui oikein hyvin. Myös muutamat takaaleikkaukset (kieltoherkät) vaihettiin valssiin, jolloin meno oli paljon jouhevampaa. Toisella rundilla oli tarkoitus tehdä nollarata, mutta me hiottiin hetki tuota alkua. Ipe keksi yhden ylimääräisen hypyn, vaikka ekalla kierroksella se ei ollut mikään ongelma. Paras tapa meille päästä kolmoselta neloselle ilman välihypyn ottoa oli vipata kolmosella ja lähteä juoksemaan sen minkä kintuista pääsi kohti vitosta. Silloin oma liike vei tarpeeksi voimakkaasti kolmoselta neloselle. Kyllä me nolla taidettiin tehdä sitten loppujen lopuksi. Kunto vaan meinasi loppua.
Hiottiin lopuksi vielä 25:n viskileikkausta, joka ei meinannut onnistua millään! Olipa vaikea! Mäihällä se pari kertaa onnistui aikaisemmilla kierroksilla, mutta nyt kun piti oikeesti kokeilla sitä, niin ei! Ipe otti kiellon ja pinkoi jo pussille hyvän matkaa monta kertaa peräkkäin. En yksinkertaisesti saanut kroppaa ja jalkoja osottamaan siihen suuntaan kun piti.
Kyllä oli hyvän mielen -treenit! Doping-karenssit on kohta lusittu ja me päästään taas kisakentille, joten tällasia onnistumia tarvitaan.

Ps. Ipen löytötavaratoimisto palvelee vuoden jokaisena päivänä! Täällä olisi nyt tarjolla Sonyn CyperShot -pokkari, väriltään violetti.