Ipen nollien keruuprojekti kärsii pienen kolauksen kun neiti on niin tuhdisti lääkitty melkein kuukauden, ettei kisoihin ole asiaa. Treenien osaltakin ollaan oltu vähän tunnustelevasti liikenteessä, kun tuo koira on hirmuisen väsynyt kortisonista. Sunnuntaina käytiin valmennusryhmän kanssa treenaamassa ylipitkää rataa, jossa tarkoituksena oli tehdä kisanomaisesti rataa läpi. Muistikapasiteetti koville ja sitkeästi taistellen maaliin asti. Mentiin medikorkeuksilla, mutta silti meno oli kovin ponnetonta ja rimoja tuli etusillakin alas.

1328173405_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tehtiin pari kierrosta, jossa kerkesin mennä radan muutamia kertoja läpi. Puhdasta nollaa ei tehty kertaakaan, parhain ponnistus taisi olla vitosen tai kympin luokkaa. A:lle ekan kerran mentäessä tuo haki hirmusesti keinua, kun kulmasin sille linjaa. Seuraava haaste oli putki 21., jonka kulma oli niin pimeä, että Ipe lähti kiertämään koko putkea ulkokautta kun käskytin sitä. 23:lle saksalainen, jonka jälkeen piti ottaa tiukasti kiinni, että sai putkeen 25. Loppu oli muuten ihan okei, paitsi vimosen putken jälkeen se sinkosi joka kerta esteelle 17. Pelastelua. Radan profiili oli mukavan jouheva, joten radan muistamisessa ei ollut kamalasti ongelmaa.

Treenien jälkeen käytiin Lean ja Aman kanssa jäähdyttelemässä ja päädyttiin hiekkamontulle, jossa aurinkoinen pakkaspäivä pääsi hienosti oikeuksiinsa. Yhteen ääneen huokailtiin, että "voi, kun olisi kamera mukana". On kyllä ollut sangen makeita talvipäiviä kuluvallakin viiikolla. Pakkanen on vaan laskenut sen verran alas, että kamalan pitkiä lenkkejä ei olla tehty. Ipe on vielä sopivasti tiputtanut kaiken pohjavillansa juuri nyt, joten ilman takkia ei ole ulos asiaa näillä pakkasilla.

Keskiviikkona oli valmennusryhmän normitreenit, jossa koulutusvuorossa oli Anu. Saatiin kätevästi tuliaisia Next Level leiriltä - aiheena oli tekniikka, erityisesti esteosaaminen. Tehtiin kontakteilla erilaisia ohjausvaihtoehtoja. Kaikkein haastavin oli valssin puomin ja A:n päähän. Aivan törkeen haastava, koska sellaista ei olla tehty arviolta koskaan. Ipe otti rintamasuunnan vaihdoksen turhan kovaksi häiriöksi ja kontaktilla pysyminen ilman etupalkkaa oli vähintäänkin haastavaa.
Keppitreeneissä haastavaa oli keppien jälkeen tehtävä tiukka päällejuoksu, jossa olisi pitänyt liikkua jo koiraa vastaan kun se vasta tuli keppien loppuun. Treenilistalle meni myös avokulmasta haku, joka kuulemma joidenkin mittausten mukaan on nopeampi kuin se, että koira itsenäisesti hakee avokulmaan.
Viimeisenä oli pöytätreeni, jossa testattiin pöydälle irtoamista, pöydän hakua kutsuttuna ja vedätettäessä. Ipe oli luonnonlahjakkuus kahdessa ensimmäisessä. Kutsuttuna kokosi niin maan perusteellisesti vauhtinsa ja hypähti sievästi pöydälle, ihan kuin olisi aina treenannut sitä. Vedättäessä vauhdin arviointi vähän kurahti ja nelitassujarrutuksista huolimatta se liusui pöydältä alas jos oma vauhti ei hidastunut. Vasta ohjauksen rytmimuutoksella sai jarrut toimimaan tarvittavassa määrin. Vähänkö hienoa, että se minkä se osaa noin hyvin luonnostaan on sellainen asia, joka tulee vastaan vain MM-radoilla! :D

 

Tunnelmia tämän talven ensimmäiseltä jäälenkintä Tampereella:
1328030600_img-d41d8cd98f00b204e9800998e