On road. Keskiviikkona oltiin joululoman jälkeen valkkutreeneissä, jossa Petri koulutti ahdasta ja lyhyillä esteväleillä olevaa rataa. Sanotaanko näin, että ensimmäisen kerran sitten syyskuun tuntui taas agilitylta. Huojentavaa. Ei se mitään ongelmatonta edelleenkään ollut, mutta tuntuma koiraan oli ihan erilainen ja Ipekin oli kuulolla. Ekassa pätkässä (1-14) oli päällejuoksua, putkiansaa ja ahdasta välistävetoa. Hauska huomio on se, että A:n alainen putkiansa kosahtaa yleensä aina kun käskytän 'AAta', mutta jos käskytän sen puomin 'OTA':lla, niin silloin hakee kontaktin ongelmitta. Vois varmaan luopua A:n ja puomin eri estekäskyistä, kun se tuntuu toimivan ihan yhdellä ja samallakin.

Välipalana kellotettiin kontakteja, joilla me annetaan melkonen kaula vastustajille vielä kisoissa. Minä kun en ole niissä muutamassa 3-lk:n kisoissakaan taistellut sekunneista, vaan keskittynyt tekemään kokonaista rataa ja ehkää suoritusta. Eli käytännössä ottanut huolellisesti kontaktit. Nyt kun tehtiin "niin nopeasti kuin pystyy", niin kello näytti aika raadollisesti sen kuinka paljon tällä saa aikaan. Esim. kaksi ajallisesti hyvin erilaista A:ta oli omassa näppituntumassa hyvin samanoloisia. Puoli sekuntia lähtee ihan heittämällä kun vähän lyö pökköä pesään ja vapauttaa salamana. Keinu meillä on vielä hidas, koska vaadin siinä 2on-2offin. Katin ja Anun kanssa tästä keskusteltiin ja  esim. Inton kanssa on toiminut oikein hyvin keinulla se, ettei siellä 2on-2offia tarvihe tehä. Tämä siis harkintaan.

Lopuksi tehtiin koko rataa (25 estettä) ja paria kauneusvirhettä lukuunottomatta tehtiinkin koko homma. Edelliset treenit kun on tupanneet menemään "kolme estettä ja pommi" -mentaliteetilla, niin olihan tämä vähän hunajaa. Ja toiveikasta sen suhteen, että viikonloppuna loppuu melkein 4 kuukauden kisatauko. Jännää.

1325713971_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Off road. Tänä aamuna käytiin jälkitreeneissä. Metsään mentiin - kirjaimellisesti. Lähtökohtaisesti mentiin tekemään tuoretta puistojälkeä. Treenattiin Hervannan Näyttämänpuistossa. Jälki lähti hyvin. Ipe ei ampunut liikkeelle, vaan huolellisesti haki jäljen ylämäestä ja sitten reippaasti liikkeelle. Eka kulma ok, puiston reunaa seuraava kävelytie jatkui vielä eteenpäin, mutta Ipe kulki varman oloisesti pienen metsikön läpi polkua. Tämän veti iltavainulla, jolloin yksi mutka meni suoraksi. Kun tultiin takaisin jäljelle (1.), niin Ipellä oli huomio ihan täysin jäljelle päin. Pysähtyi ja teki jotain, jonka hämmästyneenä olin itse tulkitsemassa jo ilmaisuksi. Minna kuitenkin sanoi, että maali on kyllä kaukana, joten sitä ei todennäköisesti ollut. Sitten tapahtui mysteeri numero uno. Ipe otti ilmeisesti nokkiinsa minun hivenen jämähtäneestä asenteesta oikeaa jäljen kulkusuuntaa kohti (luulin, että jälki ei mennyt sinne) ja lähti käveltieltä suoraan metsään ja sen läpi rivitalojen pihaan. Hukassa oltiin, sen näin jo koirastakin. Ipe kuitenkin tarkasteli ja kuljeskeli talojen pihassa, joten mentiin vähän eteenpäin. Lopulta pysähtyi täysin ja aloitti piippauksen. (2.) Tyhjä oli. Palattiin takaisinpäin metsän läpi kävelytielle, josta jatkoi taas reippaasti oikealla jäljellä. Kävelytie kaartui metsän läpi ja siitä poikkesi metsäpolku. Ilman pienintäkään tarkastelua tai muuta epävarmuutta Isla painui metsäpolulle (3.). Olin ihan 100-varma, että se on jäljellä. Päästi kun höyryjuna maavainulla. Yhdessä vaiheesta polulta poikkesi ihmisen ja koiran jäljet umpihankeen, jolle ponkaisi polulta ja mielessäni tyytyväisenä mietin, että kylläpä tekee tarkkaa työtä. Kunnes. Kunnes Minna huuteli perästä jonkun ajan päästä, että metsässä ollaan ja aika kaukana. Siis mitä helvettiä?!

Tyyppi oli hapottanut menemään tuhatta ja sataa pitkin metsää ja sitten selvisikin, että ei olla edes lähellä jälkeä! Palattiin takaisin oikealle jäljelle, jossa oli jotenkin mielensäpahoittajan oloinen ja vastenhakoisesti otti uudestaan hajun. Kun lähti liikkeelle, niin teki lopun sitten taas hyvin töitä. Vika kulma ok ja ilmaisi näköetäisyydeltä. Että sellanen jälki.
Voisko joku kertoa mulle, että mitä tuon koiran päässä liikkuu? Mietittiin vaihtoehtoa, että olisiko halunnut kiertää maalin taakse. On kerran aiemmin yrittänyt lähteä kiertämään maalia ja paimenelle se on tietysti aika luonnollinen käytösmalli. Mutta miksi niin varmana maavainulla? Oliko oikeasti jäljestämässä ihan väärää jälkeä vai huvittiko vain itseään? Jäljen tuoreus saa tuosta ilmeisen itsevarman, jolloin vetää mutkat suoriksi, mutta olisko oikeasti voinut mennä niin kieli poskella maalin kiertäen? Voi huokaus.

1325883150_img-d41d8cd98f00b204e9800998e