Vuosi 2011 on aikalailla paketissa, joten lienee aika katsastaa miten hommat suttaantui ja mitä opittiin.

Frida

Vuosi sitten:
Punainen jatkaa rentoilua ja elämästä nauttimista tositarkoituksella. Koska Fridan ja Islan välit ovat kuluneen vuoden aikana asettuneet paremmin kuin hyvin kohdilleen, niin Frida saapi elää Tampereella. Äiti tahtonee laiskiaista joskus seuraneidikseen, mutta päämajaa pidetään kuitenkin kaupungissa. Fridalle toivotaan terveitä päiviä 365 ja painonlaskua grammoissa 250.

-> Frida on ollut vallan mainio punainen meditaatiomestari. Elo Tampereella laumassa on onnistunut siinä määrin, että kaupunkipäiviä kertyi ihan huolella. Päivät sujuvat Fridalta taatulla rutiinilla. Virtapiikki ajoittuu kahteen ajankohtaan; aamu- ja iltaruokaan. Tästä huolimatta vuoden tavoitteena ollut painonpudotus oli ihan realistinen. Ruokavalio muuttui syksyllä viljattomaksi, jonka myötä melkoinen turvotuspöhötys häipyi punaisen kyljistä. Tosin on siellä vieläkin vähän mistä ottaa, mutta täytyyhän sitä talven yli selvitä.

Yksi lempparikuvista mediataatiomestarista tältä vuodelta

Fanni

Vuosi sitten:
Pääpaino tulevalla vuodella pidetään terveyden ja kuntoilun puolella. Eli agility jatkuu säännöllisesti ja säiden lämmettyä kisojakin kolutaan yks jos toinen. Tavoitteena on pitää yllä riemukas kisavire ja sitä myöden juosta puhtaita ratoja. Ihanneaikoihin päästään, jos päästään. Pääasia, että pidetään kivaa ja näytetään yhä vakavammaksi muuttuvan agilityurheilun parissa, että "seurapiiriasusteillakin" voi harrastaa.
Terveyden saralla toivotaan nieleskelykohtauksille loppua, nyttemmin ne onkin aika harvakseltaan kiusaava ongelma - onneksi. BARFaus on kiinnostanut jo pitkän aikaa, joten mikäli tuo närästys ei ota loppuakseen, saatamme tehdä pysyvän muutoksen ruokavalioon.

-> Agility jäi ryhmäpaikan myötä vähän vähäiseksi. Satunnaiset omatoimitreenit on ilahduttaneet pikkumustaa ja kesällä Fanni sai tuurata Ipeä pariin otteeseen treeneissä. Chipatzu veti aika komiasti muun muassa MM-karsintarataa kesällä kerran..kunnes kusin kepit heittämällä namit sen eteen. Ja mitä nyt yhdestä lentokeinusta... *klik*
Nieleskelykohtaukset saatiin aisoihin ruoan vaihdolla - Robur on toistaiseksi ainoa merkki, joka ei aiheuta närästystä. Silloin tällöin nikottelua vielä tulee, jos ahmatti on päässyt syömään jotain sopimatonta omatoimisesti. Ahneella on paskanen loppu.
Fanni on ollut mukavan aktiivinen ja reipas, tuntuu että sen meno hurjistuu koko ajan lisää, mitä enemmän se viettää aikaa Ipen kanssa. Lelupalkattava ja hyvämoottorinen chihuahua on aika kätevä pakkaus. Canicross-lenkeilläkin kulkee vaivattomasti mukana. 

Power Woman

Unna

Viime vuonna:
Knääpiön kanssa on ollut niin epäonnea elämän varrella, että tavoitteena on saada elää taas yksi onnellinen vuosi. Nyt talvella alkaneet epilepsiakohtaukset on suurin huolen aihe ja niiden tarkkailua ja mahdollista hoitoa arvioidaan tarkasti heti tammikuusta, kun palaamme kaupunkiin. Kohtaukset ei onneksi ole olleet kamalan pitkiä tai vaikeita, joten toivoa sopii että tämän vaivan kanssa pystytään elämään vielä monen monta vuotta. Polvileikkaus tullaan suorittamaan vielä ennen kevättä, toivottavasti vakuutusyhtiön sponsoroimana. Toivoa sopii, että he näkee realiteetit samanlailla kun minä ja eläinlääkäri.
Terveydellisten huolien takana paistaa kuitenkin yksi iloinen vuosi lisää leikkiä palloilla, kuorsata kovaa, päivystää juustoa keittiössä (vaikkei siellä ketään muita olisikaan) ja katsella maailmaa hattaranhuuruisena.

-> Unnan kanssa eläinlääkärin palveluita on käytetty sitten muidenkin edestä kuluneen vuoden aikana. Valitettavasti. Vuosi sitten alkanut epilepsia on varjostanut koko vuotta tasaisin väliajoin. Pikkukoiraa tutkittiin Helsingissä asti maksashuntin osalta, mutta maksassa ei onneksi ollut näkyvää ongelmaa. Lääkitys aloitettiin ja sen kanssa on säädetty aina tähän päivään asti. Kaliumbromidi ei ole onnistunut vähentämään kohtauksia ja veren lääkepitoisuutta on kontorolloitu, jotta annostus saataisiin kohdilleen. Epilepsian varjostama vuosi on ollut melko raskas, joten polvileikkaus ei ole ollut ihan ykkösmurheena. Hienoa sinänsä, että vakuutusyhtiö on lupautunut korvaamaan polvileikkauksen. 
Onneksi Unna on kohtausten välillä se sama hattarapää kuin aina eli elämänilo on ihan yhtä voimakas kuin ennenkin. Kuorsausta, pallo- ja käpyleikkejä, juustopäivystystä - siitä se Unnan vuosi tosiaan koostui.

Käpy, käpy, käpy...

Isla

Viime vuonna:

Tehotytöllä on toivottavasti taas yksi tehokas vuosi edessä. Reippaasti alkaneita harrastuksia tullaan jatkamaan yhä reippaammin. Joidenkin osalta saatetaan lyödä vähän isompaa vaihdetta silmään.
Agility ykkösharrastuksena asettaa odotetuimpia tavoitteita uudelle vuodelle. Tulostavotteista ja menestyksestä ei ole syytä puhua yhtään sen tarkemmin, koska tärkeimpänä asiana on ehdottomasti yhteisen sävelen löytäminen. Se, että tehdään yhdessä töitä, on tärkein tavoite - ehdottomasti. Sen eteen aiotaan treenata tosissaan ja huolella. Yritetään ottaa jokaisesta neuvosta vaari ja jalkauttaa teoriaa käytäntöön. Estevarmuus, radanlukutaita, varma ohjaaminen, kisavarmuus, kisavire - siinä jo aika monta osa-aluetta työstettäväksi. Haastavinta lienee se, että saadaan suunnitelmat toteutettua ja tavoitteet saavutettua sillä mallilla, että loppupäivästä sekä ohjaajalla että koiralla on kivaa. Jos jotain tähtäimiä saa asettaa, niin pyrittäköön siihen, että vuoden päästä voisin asettaa tavotteita SM-nollien suhteen.
Toko tarvitsee eniten potkua ohjaajan suhteen. Ehkäpä joku ulkopuolinen kouluttaja tai treeniryhmä voisi tehdä terää tokomotivaatiolle? Uutta koularia en ehkä lähde hakemaan, joten kunhan AVOin luokka on suoritettu kunnialla, niin eiköhän me suunnata katseemme suoraan ylempiin luokkiin. Koekokemus ei olisi kyllä yhtään pahitteeksi, joten ei liene syytä unohtaa sitä koulariakaan kokonaan.
Hajutunnistusjälki pysyy toivottavasti harrastuslistalla. Heikohkon kouluttajatilanteen vuoksi Tampereella on vähän hiljaista treenien ja kurssien saralla. Mutta jokaiseen treeniin, mihin vain kynnelle kykenemme, osallistumme varmasti. Huippua olisi jos kesällä viimeistään päästäisiin suorittamaan jatkokurssia ja päästäisiin siitä jatkamaan matkaa sellaisiin treeneihin, että ihan oikeasti joskus vielä jonain kauniina päivänä voitaisiin toimia ihan oikeissa etsintähommissa.
Naksuttelu, canicross, valjakkohiihto, uiminen, metsälenkit, Lapin vaellus, kaveripainit, sohvanvaltaus ja monet muut ajanvietteet on sellaisia asioita, mitä tulevanakin vuonna haluaisimme niiin kovin paljon tehdä. Ja jotta kaikki tämä ja vähän enemmänkin olisi mahdollista, toivotaan terveitä päiviä. Fyssari- ja/tai osteopaattikäynnit tulee ajankohtaiseksi jo heti lopputalvesta vaikkei mitään näkyvää vikaa olisikaan. Haluan vain oman mielenrauhani vuoksi tsekkauttaa tuon aika ajoin.

-> Ipe, Ipe, Ipe...vuosi on ollut aika vaiherikas. Agility oli vuoden päätyö ja siellä mentiin välillä kunnon mahalaskuja ja välillä riemusta kiljuen. Eli juuri sitä parasta agilityä, mikä siinä niin koukuttaa. Jos oot yhtenä päivänä hyvä, niin se ei tarkota, että olisit sitä vielä seuraavana. Jackpot sijoittui elokuulle, jolloin tehtiin järjetön flow-rata (edelleen HD:nä aivovalkokankaalla) Jyväskylässä ja noustiin kolmosiin nollavoitolla. Ote kisaraportista: "Renkaalta putkeen 7. oli sellanen hetki, että juuri niitä hetkiä varten tätä lajia harrastetaan. Järjetön palo silmissä, ilman saattoa, Isla irtosi seinään päin, pimeeseen putkikulmaan. "Wau" oli ainoa ajatus siinä hetkessä. <3" Täytyy tunnustaa, että vielä tänäkin päivänä kun mietin sitä rataa ja sen jälkeistä tunnetta, niin lämmittää kummasti. Kesä kun ei ollut mikään helpoimmasta päästä kun soudettiin ja huovattiin 2-luokan ratoja. Tehtiin paljon kauneusvirheitä ja myös niitä emämokia, josta karvaana esimerkkinä Rauman nollarata viimeiselle esteelle asti. Katso ja ota opiksesi. 
3-luokka lähti hyvällä fiiliksellä vauhtiin, kunnes tuli täysstoppi. Lokakuussa päädyttiin parin kuukauden ravikuurille. Ravattiin vesijuoksussa, tehtiin fysiikkatreeniä, juostiin ravilenkkejä. Tarkoituksena oli saada epätasapainoinen kroppa tasapainoon. Helpotusta saatiin onneksi Kotin Tanjan osteopatiasta ja fysiikkatreenauskin tuntui tuottavan jo pientä tulosta. Sillä tiellä ollaan edelleen. Treenaus aloitettiin marraskuun lopussa, jolloin hivenen tasapainoisempi kroppa sai aikaan todella epätasapainoista treeniä. Tuntuma oli ja on edelleen aikalailla kateissa, koira tuntuu oudolta käteen ja sama aaltopituus on kuuluvuudeltaan vaihteleva. Näillä mennään, toivottavasti vain ylöspäin.

Tokossa alkuvuosi oli loppuvuotta huomattavasti parempi. Jonkinlaista tsemppiä oli alkuvuodesta havaittavissa ja motivaatio oli ihan kohdillaan silloin tällöin. Highlight oli kesäkuussa joukkueSM-kisoissa, jossa tamskilaiset teki aikamoisen työvoiton ja sijoittui 5. heti tokoon erikoistuneiden joukkueiden perään. Ipenkin kanssa tehtiin AVO1-tulos tukahduttavassa helteessä. Voittajan liikkeet on edelleen pahasti työn alla. Jotenkin ei vaan nappaa niinkuin olis toivottavaa. Eniten töitä on tunnarissa ja metallissa. Ehkä nekin sitten ensi kesäksi... Mehän ollaan menty luokka/vuosi -mentaliteetillä, joten eihän tässä ole mitään kiirettä. Not.

ID-jälkeä tehtiin syksyllä jonkin verran. Jos aikataulut olisi antaneet paremmin periksi, niin tätä oltaisiin treenattu lisää. Metsäjäljet on Ipelle pala kakkua ja motivaatio on suuri. Taajamajäljillä motivaatio on vaihteleva ja sen kanssa tehtiin töitä. 

Muutoin vuosi oli sopivan vauhdikas ja monipuolinen. Paljon opittiin uutta ja huomattiin myös, että hirvittävän paljon on vielä opittavaakin. Syksyn Lapin vaellus jäi harmillisesti tekemättä toisen rinkankantajan selkäongelman vuoksi, mutta tuleehan noita syksyjä. Pienempiä ruskaretkiä tehtiin mm. Siikanevalle ja luonnollisestikin nautittiin Keski-Suomen ja Pirkanmaan lähiluonnosta runsain mitoin. Talvella hiihdettiin ja kesällä juostiin ja uitiin. Naksuteltiin turhia ja ja turhempia askareita, mutta hulvattoman hauskaa oli. Jos Ipeltä kysytään, niin sen mielestä hauskinta oli varmaan tää: