Ensimmäinen vesijuoksu on takana. Melekosen mielenkiintoista. Vesialtaaseen meno epäilytti pikkaisen, mutta annettiin kuitenkin Ipen tehdä itse ratkaisu astua altaaseen. Se ei kai tajunnut, että siinä on pohja ihan lähellä kun vinkui ja roikkui altaan reunassa samallailla kun laiturilla konsanaan. Kun sai rohkeuden kerättyä, niin sinnehän se meni aivan reippaasti eikä mitään paniikkia ollut päästä pois. Alkuu yritettiin pitää vauhti niin hiljaisena, että voisi lämmitellä kävellen. Mutta vesikävely-sarjassa saatiin kun hylätty tulos hyvin nopeasti. Ei kävele ei. Peitsaa vaikka kuinka yrittäisi huomauttaa, että nyt menee huonosti. Ei auttanut muu, kuin nostaa vauhtia raville. Ja Ipehän ravas! Kokonaiset 17 minuuttia, joka on ensikertaiselle ilmeisen kunnioitettava saavutus.
Aluksi ravilla takajalkojen liike oli aivan hirveätä. Siis oikeasti niin naurettavan näköistä, että olin ihan ällikällä lyöty. Ikään kuin siellä olisi tullut kaksi hentoa koipeliini leijaillen takana ja pienestä pohjakosketuksesta pompsahtivat ylös. Parin minuutin päästä kun lämmöt alkoi nousta, niin liikekin parani huomattavasti. Onneksi. Pitkään siis päästiin ihan kunnon ravia, täydellistä se ei vieläkään ollut mutta ihan kiitettävää. Lopussa alkoi vasen takanen heittää ulkokautta, niin lopetettiin koska oli ilmeisen väsynyt. Rankkaa hommaa se tuntui olevan, käveli lattialla sen jälkeen ihan laahustaen ja BOTia pukiessa jouduin nostamalla nostaa takajalkoja, jotta sain lenkit laitettua. Ihan maitohapoilla meidän vesiravaaja. Ensi viikolla on syyslomaa, mutta sitten taas jatketaan kerran viikossa.

1318608322_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Otin "passikuvat" tänään kaikista, kun huomasin että sivulaatikon nimikkokuvat on aika vanhaa vuosimallia. Ipekin oli kuvassaan varmaan 5 kuukautta! :D Nyt ovat ajantasalla ja tiimihenkeä nostattavasti samalla kaavalla otettu. Paitsi niin korkeaa tuolia ei ollut, että Ipestä olisin saanut yläviistosta kuvan tuolla 50mm linssillä.

Eilen käytiin tekemässä etsintätreeni, kun Tiina teki ystävällisesti vähän pidemmän jälken Veetillä. Matkaa oli kilometrin verran ja haastetta riitti. Puistossa haki vähän ilmavainulla, mutta palautettiin jäljen päälle, jolloin jatkoi hyvin, puistoisella alueella teki pari hyvää kulmaa. Kun tultiin asfaltille niin heti meni säätämiseksi. Jouduttiin palauttelemaan ylimenneet kulmat takaisin päin joista jatkoi kyllä itse omaan suuntaan. Näin pitkää jälkeä ei ollakaan aiemmin tehty ja koirasta kyllä huomasi, että töitä sai paiskia. Yhdessä puiston reunassa jäi märehtimään pitkään ruohoniittyyn hetkeksi. Annettiin levätä ja jonkun ajan päästä kysyin, että jatkettaisiinko. Lähti omatoimisesti jatkamaan taas jäljestystä. Loppu oli vähän takkuinen, kun Ipe teki aika selkeän ilmaisun vähän turhan kaukaa. Yritettiin josko saataisiin se viemään lähemmäksi ja kovin vastenkahoisesti matka kulki. Pääsin kuitenkin palkkaamaan vielä toisesta ilmaisusta.

Nuo jälkihommat on kyllä niin ylä- ja alamäkeä, että ikinä ei voi tietää miten homma kulkee. Pitäis tehdä sikana treeniä, jotta saisi jonkinlaisen rutiinin ja huomaisi esimerkiksi tietyt olosuhteet kun koira menee kulman yli tai jotain muuta tapahtuu. Taajamajälki on Ipen mielestä ollut ehkä vähän tylsää, koska on aika huonovireinen asfalttijäljillä. Viime viikonkin treeneissä veti ilmavainulla oikaisun, joka olisi kulkenut hetken asfaltilla. Tämä vaan paahtoi metsäpolkua mielummin ja kävi kyllä tarkistamassa risteyksen, josta jälki taas nousi metsään ja jatkoi ihan fiiliksissään maaliin. Varsinainen kaalimaan kakara.