Eilen oli syyskuun viimeinen päivä ja Siikanevan laavun lämpömittari näytti +20 asteen luokkaa! Ei ois parempaa päivää voinut sattua meidän päiväretkelle. Meidän elo-syyskuun vaihteeksi suunniteltu pohjoisen reissu jäi kokonaan käymättä kun tuolta voimakkaammalta eräretkeilijältä pamahti kesällä selkä. 12h ajo pohjoiseen ja viikon rinkan kanto olis ollut silloin liikaa rikkinäiselle selälle, joten Koilliskaira jäi odottamaan ensi syksyyn. Vähän retkifiilistä oli kuitenkin saatava, joten pakattiin eilen päiväreput täyteen herkkuja ja ajettiin niinkin kauaksi kuin Ruoveden Siikanevalle, jossa heitettiin 10 km kierros.
Meillä oli koko kööri mukana, joten pienetkin sai aika huolellisen lenkin. Pieni jännitysmomentti syntyi Unnan lauta-kammosta, kun sehän ei voi kävellä esim. kuistilla tai patiolla, jossa laudat ei ole kiinni toisissaan. Ne pienet välit jostain syystä kammoksuttaa sitä. Oisko sillä joskus jäänyt tassu tai varvas väliin tai jotain muuta ikävää sattunut? Joka tapauksessa, sellaisissa paikoissa se ensin liimautuu maanmatoseksi ja kauhistuneena etsii lähintä pakoreittiä maankamaralle.
Unnalle Siikanevan kierros oli todellinen pelkojen voittamistaistelua, koska pitkospuita oli ihan jonkun verran kuljettavana. Alku näytti aika huonolta ja pelkäsin jo, että joudun kantaan kirpun koko kymmenen kilometriä; hiipi pitkospuuta puolimetriä ja hyppäsi suohon, kiipesi takaisin, kulki taas pari askelta ja hyppäsi suohon...ja sitä rataa. Jostain ihmeestä se sitten keräsi rohkeutta, koska loput 9,5 kilometriä se tirriäinen kulki ihan reippaasti omin voimin koko matkan! Ainoastaan jos pitkospuut oli tosi huonossa kunnossa tai muuten haasteellisemmat kohdat se sai välillä nostoapua tai pientä tsempitystä, että hyppääs nyt vaan takaisin niin jatketaan matkaa.
Tämän henkisen haasteen lisäksi Unnaa vaivasi pieni tekninen haaste, kun sehän ei näe oikealla silmällään kai mitään, jonka vuoksi se halusi kulkea aina vasemmanpuolesta lautaa, jotta näkisi missä missä reuna kulkee vasemmalla puolella. No näkeekö se sitten sitä oikealla puolella kulkevaa rakoa? No ei näe. Muutaman kerran tassu tipahti puiden väliin, mutta ei onneksi välittänyt siitä kamalasti. Matka jatkui. Aikamoinen karpaasi! <3
Todella hieno päivä ja ihana kohde. Eihän tuo mitään viikon vaellusta voita, mutta sai edes pienen maistiaisen retkeilystä. Ja lisäksi oli mukavaa, että pienetkin pääsi mukaan. Olivat aika väsynyttä porukkaa sitten illalla, mutta tänä aamuna mentiin jo sellaista ravia, ettei paljon kilometrit painaneet jaloissa.
Parasta on se kun saa nauttia luonnosta ja ihastella maisemia. Ja tietenkin ne eväät! Fazerin Sinistä ja Pågenin sitruunamuffinsit tekee tauoista juhlaa. Ai minäkö herkkuperse? No todellakin!
