Aamupäivällä käytiin jälkitreeneissä. Viime kerran takkuisen taajamajäljen jälkeen tehtiin metsikköinen jälki, jotta vire pysyisi koko ajan hyvänä ja motivaatiota riittäisi. Tuo eläin se vaan tykkää myllyttää pusikoissa enemmin kuin jossain betoniviidakossa. Maalissa oli Emma-mäykky. Lähti hyvin jäljelle, muutamat tarkastukset teki kulmissa ja kaarteissa. Kun hiekkatieltä tuli suorakulma täysryteikköön, niin Ipe meni vähän yli. Himmattii vähän ja annettiin hakea oikealle kurssille itse. Haki vähän ilmavainulla takaisin päin ja löysi taas jäljelle. Suurimman osan ajasta kulki tarkasti jäljen päällä. Eli oikein onnistunut motivaation palautus -jälki.
Maalissa seistessä kulutettiin aikaa kivitasapainoilulla ja namien huvetessa oltiin käsineen etsintää. Kävin piilottamassa oman hanskani pieneen ryteikköön ja päästin Ipen etsintähommiin. Pienellä vaivalla voi tehdä yhden koiran iloiseksi. Silmät onnesta sikkuralla se joka kerta tuli hanska suussa ryteikön seasta takaisin tielle. Niin onnellisena. <3
Aamulla heräsin aivan liian aikaisin ottaen huomioon, että oli lauantaiaamu. Syy oli kuitenkin sen verran painava, että kannatti nousta het ennen yhdeksää :D Ilmotin nimittäin Ipen Vapun hyppyseminaariin taas vaihteeksi. Vappu tulee Tamskille joulukuun alussa, joten se sopii oikein hyvin meidän kuntoutusaikatauluun. Marraskuun lopussa käydään Turussa tsekkaamassa missä kunnossa ollaan ja sen jälkeen aletaan taas hiljoksiin treenaamaan. Hyppytekniikkaa ajattelin käydä tekemässä jo marraskuun puolesta välistä alkaen. Perussarjat ja muut eivät kuitenkaan oo sellasta revittelyä, etteikö niitä voisi alkaa hiljoksiin tekemään. Sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa. Kyllä tää tauko joskus loppuu.
Eilen illalla oli taas yksi työntäyteinen askare kun se meidän punainen laiskimus päätti taas palata vuosia vanhan mysteerinsä äärelle. Fridalla on ollut tapana silloin tällöin istua kirjahyllyn edessä itkien ja haukahdellen, että siellä alla on jotain mikä pitäisi saada pihalle sieltä. Olen asiaa useita kertoja tutkiskellut, mutta koskaan sieltä ei ole löytynyt koirankarvoja tai pölyä ihmeellisempää. Noh, illalla Frida oli taas siinä määrin motivoitunut aarteenetsijä, että oli pakko lähteä apuun. Montako tyyppiä tarvitaan mysteerin selvittämiseen?
Vastaus: VIISI.
Se (minä), joka könyää taskulampun kanssa olkkarin nurkassa ja yrittää tähyillä kirjahyllyn alle. Sitten se (Frida), joka haukkuu ja kitisee toiveikkaita neuvoja vieressä. Lisäksi on kaksi (Fanni ja Ipe), jotka ovat tulleet paikalle taskulampun valokeilaa jahtaamaan ja yksi (Unna), joka nuolee onnesta soikeana könyäjän naamaa. Mitään emme löytäneet, vaikka one hell of a team olimmekin.
