Vähänkö oli kivaa ja hauskaa ja ihanaa kisata aamulla! Kaunis päivä ja paljon kivoja kisakavereita. Jännitys ei noussut missään vaiheessa sellaiseksi ikäväksi taakaksi, mikä se alemmissa luokissa tuppas olemaan. Kun ei ole tulospaineita, niin voi kisailla vähän rennommin. Terveelliset pikkuperhoset toki oli vatsassa, mutta just sellanen hyvä pieni kihelmöinti, joka nosti hyvin virettä ja draivia lähteä radalle. Tavoitteena oli lähteä tekemään eheitä ratoja ja niitähän me tehtiin. Pieniä kauneusvirheitä ja työtapaturmia tuli toki matkan varrella, mutta nehän ikään kuin kuuluu asiaankin. Ei siis pöllömpi debyytti kolmosissa. Soilelle kiitos kuvaamisesta :)
A-kisa oli päivän haasteellisin rata, ahtaampi kuin muut ja muutamia kohtia, joihin en millään keksinyt hyväntuntuista ohjausta. Heti alku oli vähän siinä ja tässä, että meinasko ajautua keinun ohi, mutta haki viime tipassa sinne. En uskaltanut tehdä päällejuoksuna alkua, koska pelkäsin sen olevan putkessa tai puomilla. A:n jälkeinen hyppy piti ottaa persjätöllä, mutta jotain tapahtui ja siinä se koira oli vasemmassa kädessä, jolloin jouduin heittää takaaleikkauksella eteenpäin ja olin armotta myöhässä seuraavalta hypyltä. Jos olisin ollut fiksu siinä tilanteessa, olisin kärkyttänyt vaan eteenpäin, mutta sen sijaan käskytinkin enemmän haltuunottona, jolloin otti kiellon. Tälläset pitäis olla niin selkärangassa, että kun koira lähtee lapasesta, mutta on menossa kuitenkin oikeeseen suntaan, pitäis vaan riskillä yrittää käskyttää, eikä niinkään ottaa takasin hanskaan huonoin seurauksin. Iloisesti yllätyin siitä, että jäätiin "vaan" 5 sekuntia kärjestä, jossa nollakone Hello Kittyt sun muut, jotka SM-kisoissakin hyvin pärjänneet. Tuosta on hyvä lähtee nipistämään ja hiomaan ohjauksia, joten eiköhän sääli-sertit ole ihan realistisia meillekin joskus.
B-kisa oli profiilina ihan luukutusrata, jossa tehtiinkin toistakymmentä nollatulosta. Alku oli kiva ja ensimmäinen rima pysyi epäilystä huolimatta, kun malttoi odottaa paikallaan ekan hypyn suoritusta ja vasta sitten lähteä liikkeelle. Kävin näppäämässä suoran putken päähän suuntamerkin ja tulikin todella pienellä kaarroksella toiseen putkeen. A:n jälkeinen pyöritys oli vähän kökkö, mutta mutta...täytyy treenata lisää. Keppien jälkeen irtosi hyvin putkeen. Ipellä kävi kyllä hävytön työtapaturma, kun vedätin sen puomin jälkeen persjätöllä ja kun käänsin pääni niin siellä se oli hyppäämässä puomin sivusta alas - kontaktivirhe!! Aikamoinen paskiainen. Ensi viikon treeneissä odottaa kurinpalautus. Yksi rima rapsahti alas lopussa.
C-kisa oli hyppyrata ja muuten ihan mentävä, mutta putkihässäkässä en oikein tiennyt mitä olisin tehnyt. En oikeastaan vielä radalle mennessäkään tiennyt leieröinkö putken vain käynkö saattamassa pimeestä kulmasta. Kävin sitten saattamassa ja se oli väärä valinta. Sisäpuolelta olisi sittenkin ollut parempi linja loppu"suoralle". Vikalla radalla oli muutenkin jo aavistuksen nuutunut fiilis ja käskytykset unohtui tai sitten niitä "tässä, täällä, ip!" kailotuksia tuli liikaan, joka aiheutti sen, että joko valuttiin minne sattuu tai häiriinnyttiin riman päällä.
Sellaset kisat. Mielettömän hyvä fiilis on, vaikka toteutukset jäi vähän puolitiehen välillä, mutta oli siellä paljon hyvääkin. Mikkilän radat oli kivoja ja koska ollaaan niin paljon kolmosten ratoja treenattu, ei kynnys ollut liian korkea. Ainoaksi ongelmaksi osottautui se, että nyt kun on sellaiset radat, joihin voi miettiä useamman eri ohjausvaihtoehdon, on vaikea päättää mikä olis paras mahdollinen. Eli pitkän tähtäimen tavoitteeksi asetetaan nyt oman tekemisen vakiinnuttaminen, täytyy tietää mikä sopii meille ja mikä ei. Toisaalta on onnekasta, että nyt on sellaiset olosuhteet, että voi kokeilla vähän krumeluureja, joita on treenattu. Tää on nyt sitten yritys-erehdys-tietä, jolla mennään. Kantapään kautta tulee varmaan opittua aika monta asiaa, mutta niinhän ne parhaiten mieleen jää.
Kolmasluokkalaisen kisajälkeiset kauneusunet
Pakko muuten kertoa yks hauska kohtaaminen kisapaikan lenkkeilymaastosta. Olin jäähdyttelemässä/lämmittelemässä Ipeä lähimetsässä, kun yht'äkkiä mun viereen tipahtaa taivaalta omena. Seison keskellä mäntymetsää epäilevä piilokamerailme naamalla ja yritän miettiä, että mistä tähän hätään nyt omena voi ilmestyä. Huomasin sitten, että viereisessä männyssä istuu orava kujeltaen: "etsä viitsisitsä heittää sitä takasin?" <3
