Kerettiin pitkästä aikaa etsintätreeneihin ja hyvät treenit olikin. Palattiin takaisin alkuun eli metsään ja Ipe veti Kaupissa sellasella sykkeellä jäljen, etten meinannut taas perässä pysyä. <3

Edellisistä treeneistä on taas vierähtänyt aikaa, joten jälki oli tuore ja suhteellisen lyhyt. Sisälsi yhden risteyskulman ja yhden 90 asteen kulman lenkkipolulta pienelle metsäpolulle. Ipe oli jo niin lähdössä hommiin, ettei meinannut malttaa hajua ottaa, taisi tietää jo mihin oli menossa. Kun lähdettiin jäljelle tuli alkuun heti iso häiriö kun eräs valopää herra ulkoilutti sakemanniaan irti siellä yleisellä lenkkipolulla. Se meni juuri siellä, mihin meidän piti kääntyä risteyksestä. Ipe veti ensin risteyksen yli ja tuli tarkistuksen jälkeen takaisin, josta jatkoi jäljelle heti sen jälkeen kun oli varmistanut, ettei se saksalainen tule sieltä tekemään tuttavuutta.

Vaikka maalikoira oli kuulemma kävellyt koko ajan vasenta reunaa, niin jostain syystä Ipe siksakkas jäljen päällä aika aktiivisesti. Kovin tuulinen kelikään ei ollut, mikä selittäisin hajun leviämistä. Tiedä häntä, ihan uusi ilmiö Ipellä tuo seilaus. Ysikymppisen kulman pienelle metsäpolulle nakutti kun tikanpoika eli ei minkään valtakunnan ongelmia. Ensimmäiseen ilmasuun en kerennyt, mutta tokalla palkka ja hirvenlihaa nassuun. Kyllä oli tyytyväinen koira.

Oispa kiva keretä useammin treenaamaan, koiralla oli niin kova motivaatio ja jäätävä menohalu, että on kyllä silmin nähden mieluista hommaa sille. Taajamajäljillä on epävarmempi, mutta metsässä tykittää aina ihan sata lasissa. Taajamaankin saisi varmuutta, kun malttaisi treenata alkuu tarpeeksi helppoa jälkeä.

* * * * *

Eilen oli varsin hektinen päivä, kun lähdin kotoa aamulla ennen kahdeksaa ja olin illalla kymmenen jälkeen kotona. Muun muassa pidettiin valkkuryhmän viimeiset kesätreenit poikkeuksellisesti sisätiloissa ilman koiria, joten keskityttiin enemmän syömiseen ja juomiseen. Kotona odotti sitten varsin intopiukea jengi, joka sattui olemaan iltapissalla kun tulin kotipihaan. Jäin Ipen kanssa hetkeksi tokoilemaan ja näytti kyllä niin täpäkkää kauko-osaamista, että jestas sentään! Pikkusen oli virkaintoa padonnut koko päivän lorvimisella. Keksin, että m-s-vaihto ei pomppaa puolta metriä eteenpäin (vaikka onkin innoissaan) jos en anna käsimerkkiä ollenkaan. Eli pelkällä käskyllä nousi jätte bra ja pysyi kuin naulattu paikallaan. Hyvä Ripelius!

Täytyy vielä kertoa yks pikku salaisuus, josta Ipe ehkä pahastuisi, mutta koska se ei ole pitkään aikaan käynyt lukemassa tätä blogia, niin ehkä se ei huomaa, että levittelen siitä vähän epäedullisia juttuja. Katsokaas, kun Ipellä on sellanen kirjoittamaton sääntö, että se saa tulla sänkyyn nukkumaan mun viereen silloin kun tuo toinen ihminen ei ole siellä. Tiistai-iltana mentiin taas tavallisesti nukkumaan ja pyörin ite tosi levottomasti, enkä meinannut saada unen päästä millään kiinni. Pörrö varmaan huomasi, että ei tule uni silmään, kun taas kerran kun käänsin kylkeä ja huokailin itsekseni, niin Ipe huokaisi syvään, heilautti vähän häntään ja näytti mulle sitten kuinka rentoudutaan. Se venytti ittensä ihan piiiiiikkisuoraksi ja kun ajatteli siitä vielä kellahtaa selän kautta ympäri, niin mokama meni ja tipahti sängystä!
Ensi hyppäsi tietysti sydän kurkkuun, mutta kun tajusin, että oli jollain ilveellä tehnyt varsin kissamaisen jalat edeltä - laskeutumisen, niin repesin nauruun! :D Hölmistyneenä istui sängyn vieressä ja vähän häpeissään kiipesi takasin viereen. <3 Ei mee aina kaarnan pintaan bordercolliellakaan.