Eiliset valmennusryhmän treenit oli taas sellasta settiä, ettei mitään rajaa. Katin rääkkitreenit oli jo itsessään ihan tarpeeksi kuormittavat, mutta oman haastensa keskittymiseen toi treenikatsomon säädytön kettuilu ja huumorin kukoistavat kukkaset. Lisäksi Anu ja Nipsu olivat viikonloppuna pitäneet tapansa mukaan aika kylmää kyytiä ja valioituneet sekä agi- että hyppyradalta! Eli herkkuja vedettiin niin, että napa ruskas. Maha täynnä, kevyt närästys ja hervoton mieliala eivät taanneet kovin otollista treenimoodia.
Onneks meininki ei revennyt käsistä kovin pahasti ennen ensimmäistä kierrosta, vaikka pieni flippaus meinasin tulla, kun joku Hra. Hirvikärpänen oli tullut lämmittelylenkiltä messiin. Mikä ihme siinä on, että Karstulan pystymettässä saa myllyttää kaks viikkoa ihan rauhassa ja sitten meet puolen tunnin lenkin Niihamassa ja heti on hirvikärpäset kimpussa?!
Kati toi ProCanikselta 29 esteen radan, jossa fyysisiä esteitä oli kuitenkin huomattavasti vähemmän, joten aika monta kiemuraa oli muistettavana. Alun radanesittelyn jälkeen ilmoitettiin, että meillä on 3 minuuttia tutustua rataan. Mulla oli todella hatara käsitys koko radasta, yksittäiset pätkät jää aina helposti mieleen, mutta niiden yhdistäminen on vaikeaa. Etenkin kun samoja esteitä mennään moneen kertaan. Että olikos tää nyt se kohta, kun mentiin kepeille vai sittenkin se valssi putkelle päin...hmm? Kolmen minuutin jälkeen saatiin tehtäväksi määrätyssä järjestyksessä kertoa 5 seuraavaa estettä katsomatta radalle. Oi voi. Kyllä ne sieltä tuli, kun vähän potki. Onneksi ei jouduttu lähtemään radalle ensimmäisenä, niin sain kerrattua sitä vielä mielessä muutamia kertoja.
Ekalla kierroksella oli 5 minuuttia treeniaikaa ja virheestä aina alkuun. Ihan muutamaan kertaan jouduttiin juoksemaan alkuun. Meidän matka tyssäsi alkuun jo esteelle 6, kun olin aina myöhässä persjätöstä, mutta kun siihen sain vähän vauhtia jalkoihin niin päästiin useampaan kertaan esteelle 16, jonka jälkeen tuli game over joka helkkarin kerta. Olin kuitenkin todella tyytyväinen siihen, että Ipe veti hyvällä vireellä koko sen 5 minuuttia, vaikka toistoja tuli paljon ja palkkaa siihen nähden todella nuukasti.
Toisella kierroksella kun kakku jo painoi mahassa ja keskittyminen herpaantunut liian monta kertaa sokerihumalaisen varikkoseurueen vuoksi, oli pikkasen nihkee lähteä hinkkaamaan rataa. Halusin tietysti saada tuon kepeille viennin kuntoon, mutta kyllä oli tuskien taival! Takaakierron kautta kepeille oli niin kaponen väli, että joko tungin itse Ipen väärälle hypylle, tai sitten Isla vaan lopulta oli sitä mieltä että se toinenkin hyppy on mentävä. Lopuksi Kati joutui seisomaan väärän hypyn edessä ja kun Isla oli törmätä Katin jalkoihin, se heräsi horroksestaan ja ymmärsi, että jotain muuta on tehtävä. Pari vientiä saatiin lopulta kepeille, tosin nekin aika kankeita.
Sitten tein virheellisen peliliikkeen, kun päätin ottaa vielä radan loppuosaa, jossa mentiin tuo 16. hyppy kepeille päin ja sitten se Ipen tarjoama hyppy kepeiltä ulospäin ja sen jälkeen vielä hyppy 16. viskillä kepeille. Eihän siitä voinut tulla mitään, kun olin juuri äsken ärähtänyt sille, ettei sille viereiselle hypylle saa mennä, niin eihän se sinne sitten enää tullut. Yritin hakee niistolla käteen, mutta aina viime tingassa löin jarrut kiinni ja kääntyikin kepeille. Huoh. Pitäis olla vähän enemmän tilanneälyä treeneissä nuoren ja herkkiksen koiran kanssa.
Sellaset treenit! Aika kaoottiset ollakseen viimeistelytreenit sunnuntaina 3-luokan depyyttiä varten :D Onneksi altavastaajina meille ei ole asetettu minkäänlaisia odotuksia ja paineet on aikalailla nollassa. Toisin kun tuo Pitkämäki, joka juuri nyt vakavan näköisenä tuolla telkkarissa odottaa keihään karsintaa. Nyt sohvalle jännäämään!
