Unnan tilanteesta en olekaan kirjoitellut pitkään aikaan. Asiathan on sillä mallilla, että keväällä aloitettu epilepsialääkitys ei ole tuonut minkäänlaisia apua, kohtaukset on jatkuneet samaan malliin eli kerran kuussa. Tänään sitten mentiin ottamaan kontrolliverinäyte, jotta nähdään veren lääkeainepitousuuksia ja tsekataan munuaisten ja maksan tilanne. Edessä on siis lääkeannoksen nosto tai lääkeaineen vaihto, riippuen tuloksista. Kaksi ja puoli putkiloa verta tuon kokoisesta koirasta ottaa vähän aikaa, kun veri ei todellakaan mitenkään pulppua pihalle. Tippa kerrallaan ja silleen.

Leijonanharja-Unna
1312881721_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kurttulainenhan täytti viime viikolla kokonaiset 4 vuotta. Paljon on pienen koiran pieneen elämään jo mahtunut, mutta toivottavasti päästäisiin pian jatkamaan eloa vähän vähemmillä el.lääkärikäynneillä. Kohta ei ole jäljellä kuin pieni harmaa hiirulainen, korvat harmaantuu jokaisen lääkärireissun jälkeen enemmän ja enemmän.

* * *

Ipe oli eilisissä agitreeneissä kone. <3 Tehtiin kolmea lyhyttä tekniikkapätkää, joissa toistoja tuli ja tuli ja tuli. Ensin tehtiin pitkän suoran päähän persjättöä tai valssia, jolla käännettiin koira putkityrkystä sivussa olevalle hypylle. Meikäläiselle tuo persjättö on niin monikerroin helpompi asia, kun ei tarvihe kun juosta niin pirusta ja toivoa ehtivänsä alta pois ennen kun koira hyppää sun polvilumpiot nurin.  Valssiin on vaan niin saakelin vaikea alkaa pyörähtään jos meinaa juosta täysin samalla. Ei onnannut, ei.
Sitten tehtiin kepeille takaaleikkausta, joka onnaa heti kun muistaa olla rynnimättä liian hätäsesti ite perään. Tai ei ryysi koiraa väärään väliin.
Viimesenä oli meidän akilleen kantapää - este-erottelu kontaktin ja putken väliltä. Yleensä se on ihan kokeilemattakin selvä, että putkeen meni vaikkei pitänytkään.

1312886061_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vaan kuinkas kävikään! Kun teit takaaleikkauksen 2. ja 3. väliin, niin puomille meni sikahyvin! Tää oli meille äärimmäisen hyödyllinen treeni, koska näköjään puolenvaihto on sen verran hyvä muutos, että koiran tarkkaavaisuus ei lukkiudu sinne vetovoimaiseen putkeen vaan oikeesti kuuntelee käskytystä kun vaihdatkin puolen. Kyllä siitä vielä kolmosluokkainen leivotaan!