Otsikossa eilisten kisojen fiilikset. Tulin aamulla junalla Helsingistä, hain koiran kotoa ja ennätin juuri rataantustumiseen. Starttien jälkeen oli jo kiire toisaalle, joten keskittyminen oleennaiseen ei onnistunut ihan toivotulla tavalla. Ensin oli Pajarin hyppäri, mielenkiintoinen profiili - aivan uusi tuomarituttavuus mulle. Alkuun otin niistolla kakkoshypyn, vaikka niisto ei ole meidän suurin vahvuus. Pitäis treenata enemmän, jotta en itse lähtisi epävarmuuksissani peruuttamaan ja että koira ei alkaisi epävarmuuksissaan himmaamaan. Tulipahan koitettua. Sitten lähdin niin liukkaasti seuraavaan valssiin, että hetken puuttui askeleesta pito ja pelästyin myöhästyväni. Kas kummaa, olinkin jo liian pitkällä ja valssi valui pitkäksi. Juoksukilpailusuoralla olisin voinut antaa hypätä renkaan jälkeisen hypyn niin pitkäksi kun hyppää, mutta Ipe oli vähän vilkuileva katse vasemmalla puolella olevalle hypylle, joten huusin "TÄÄLLÄ!" - ja mitenkäs muutenkaan kun riman päällä. Rops. Sitten meni pasmat sekaisin ja toinen rops. Ja kolmas rops. Loppu olikin vähän rallatellen juostu, mutta suht sujuva. Maksi2:ssa ei tehty tuolla radalla kuin 4 tulosta, joten kaiketi pitäisi olla tyytyväinen että sai ylipäänsä tehtyä ehjän radan.

Toinen rata oli Räsäsen agirata, joka oli ihan mentävä profiililtaan. Keppien jälkeinen elämä oli sellanen, mihkä en saanut oikein tatsia rataantutustumisessa. Ajattelin, että olemalla ajoissa voin viedä sen omalla liikkeellä muurille tai toinen vaihtoehto olis ollut ottaa vauhti pois putken jälkeen ihmisnuolella ja ottaa tiukemmin käteen. No tää vauhdilla ja liikkeellä -menetelmä meni sitten toteutukseen, mutta ei ihan toiminut niinkuin olin ajatellut. Jäin kökkimään hypyn taakse ja ohjaava käsi laski just riman päällä. Olis pitänyt vaan reippaasti merkata hyppy ja lähteä jo vedättämään muurille. Mutta ei. Puolitiehen jäi koko homma. Puomin kontaktilla jämähti...A:n kontaktista en ala edes puhumaan! Keppien haku oli bra - jotain hyvää sentään.