Lauantaina oli YLÖKKin kisat Hämeenkyrössä. Alustana hiekkatekonurmi eli pesäpallokenttä - aivan törkeen hyvä! Inovit toimi kun ajatus, koiratkin pysyivät pystyssä ja oli sopivassa määrin pitoa. Tälläsiä kisoja lisää!
Kun puitteet oli kunnossa, niin ainoa taistelu käytiin allekirjoittaneen päänupissa, joka kurautti kaksi ekaa rataa aivan naurettavasti. Tuomari kaksikko Virtanen&Luomala oli meille ennestään tuttu Seinäjoen itsenäisyyspäiväkisoista, joissa karvaasti Isla ei tehnyt ainoitakaan onnistuneita keppejä ekalla yrittämällä. Sen jälkeen Ipe on pujotellut lähes poikkeuksetta virheittä. Nyt kulkaas sitten iski kauhee pelko perseeseen siinä ekan radan kepeillä, että "kauheeta, osaako tää koira sittenkään pujotella?!" Näin jo mielessä, että nyt se epäonnistuu ja kun tuolla on tunnetusti vähän mind readerin vikaa, niin kuinkas sitten kävikään. Muuten suht kelpo rata, tulos 5 ja sijoitus 2./11. Arvatkaa, kuinka paljon soimasin itseäni!
Lea otti ystävällisesti meistä pari kuvaa. Kiitos!
Lähdin kävelemään koiran kanssa viereiseen metsään ja hoin ääneen tauotta "Isla osaa pujotella - Ipe tekee hienot kepit. Isla osaa pujotella - Ipe tekee hienot kepit". Päätin lähteä rakentamaan kokonaisuutta pienistä palasista ja psyykkasin itseni niin, että seuraavan radan ainoa tavoite on onnistua kepeillä. Ei pitäis olla mikään vaikea homma, kun koira kuitenkin osaa pujotella, mutta kun ilmeisesti senkin saa kustua jos on heikkohermoinen. Seuraavalle radalle mentiin sitten uudella tsempillä ja kepit meni ilman epäilyjä, mutta sitten iski uusi paniikki puskan takaa. Puomille tultaessa oli jäljellä enää hyppypyöritys ja kun tajusin, että "helvetti, meillähän on nolla alla" niin siinä samassa unohdin seuraavan esteen. Siinä niitä hyppyjä oli vinot pinot, mutta kun olis muistanut minkä ohjata seuraavaksi olisi homma klaarattu ihan okei. Kielto. Tulos 5.
Meidän edeltävien kisojen HYL-putki oli niin pitkä ja karu, että olin jotenkin kieroutuneesti onnellinen näistä tuloksista. Lopulta ehkä vaan nauratti, että kuinka vaikeeta voi olla pitää pää kasassa 30-40 sekuntia. Sehän kuitenkin on hirveen pitkä aika! :D Vikalle radalle mentiin sitten taas tekemään hyvät kepit. Lähdössä jouduin odottamaan putken säätöä jonkun aikaa ja sain ilmeisesti ravisteltua itsestäni sen perinteisen jäykkyyden ulos, koska jostain ihme syystä oma liike ja fiilis kulki paremmin kun yksissäkään kisoissa aiemmin Ipen kanssa. Ipe oli jo vähän 'lääh' pahimmasta helteestä, mutta liikkui se johonkin. Sen verran, että ennen loppusuoraa oli vaan hirveen hyvä fiilis, että nyt perhana juostaan! Ja niin juostiin. Puhdas rata. Saatiin siis nolla!! Hävittiin meidän treenikavereille 0,4 sekuntia, mutta kakkostilallakin irtosi onneksi LUVA. JEIJ!
Muutama kuva lisää täällä --> klik
