Tänään oli touhun täyteinen päivä. Aamulla ensitöiksi jälkitreeneihin vähän luovutusmielialalla, kun meidän taajamajäljet on menneet enemmän tai vähemmän penkin alle. Fiilis lähti kyllä raketinomaiseen nousuun, kun Tiina seurasi meidän jäljen ja sai mut näkemään tuon taajamasniffailun ihan uusin silmin. Eli kaikki tuo penkin alle lakaistu matsku on ollut ihan käyttökelpoista kunhan olisin lukenut ensin Ipen manuaalin. Kaikki se, minkä olen aiemmin tulkinnut kyllästymiseksi onkin ollut mallikelpoista ilmaisua! Tehtiin tänään lyhyt ja suora jälki, joka päättyi teollisuusalueen pihan perällä olevaan metsikköön. Pian jo pihaan tultaessa Isla pysähtyi ja kääntyi muhun päin. Samalla kun ajattelin, että "noniin, tässä sitä taas ollaan", niin Tiina tuumas, että "hyvä - siinä se oli". Kun ihmettelin, että niin mikä oli, niin se oli kuulemma ilmaisu! Kun itsellä ei ollut käsitystä siitä, missä maali on, niin en ollut varma että ollaan edes oikeassa paikassa, saati että ilmaisu tulisi noin hienosti jo kaukaa. Meillä kun on ollut mukamas ongelmana se, että Ipe menee näkökontaktiin asti, mutta ongelma onkin se, että olen pakottanut sen menemään niin pitkälle kun en ole tunnistanut ilmaisua kauempaa. Kyllä voi tuntea itsensä tyhmäksi!

Ipehän ei ole mikään tyhmä epeli. Se on pätevä epeli.
Kiekkokauden päätyttyä pistepörssi näyttää tältä:
1302364758_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jäljen jälkeen käytiin kotona kääntymässä; minä söin ja Ipe veti päikkärit. Sitten olikin jo aika lähteä Demarille Lehtiön Anjan koulutukseen. Jälkeen päin voin sanoa, että kyllä kyrsi kun pientä oravaa talvipakkasella maksaa monta kymppiä hyvästä koulutuksesta ja olla itse siellä ihan takki auki, jalat lyijystä ja pää sumussa. En saanut omaa virettäni mitenkään tasolle, jonka avulla oltais voitu edes kohtuullisesti selvitä siitä 36 esteen radasta. 11 tais olla pisin pätkä, joka tehtiin. Muuten hinkattiin pystyhyppyjen, takaakiertojen, pakkovalssien, puolivalssien ja ja ... kanssa. Vaikka ei ihan luistanut meidän meno radalla, niin kivasti saatiin taas hommia treenilistalle.

- ohjaavan käden pitäminen
- jalkojen liikkeen suunta kertoo koiralle mihin ollaan menossa
- vastaisen käden käyttö vain haltuunotoissa
- usko siihen, mitä sanot
- Kabai-persjätöt

Ipen valeraskaus alkaa helpottaa. Ihanaa, kun siitä on tullut vanha touhukas itsensä. Tokotreenaus saa tuulta purjeisiinsa pian, kun tuo kenttä alkaa olemaan jo kuiva. Mahtavaa kun tulee kesä! Torstaina mennään käymään Karhumäellä käsittelyssä, toivottavasti ei ole kamalasti jumituskuriluksia.

Enää reilu viikko, niin Unnakin pääsee jatkotutkimuksiin Helsinkiin. Toivottavasti saadaan jotan uutta selville ja hoidot sille mallille, että tuosta pikku-rimpasta saataisiin taas ehjä.

Unna <3 IKEA-hiiri
1302365134_img-d41d8cd98f00b204e9800998e