Tärkein tietenkin ensin: Frida täyttää tänään 6 vuotta! Hiphip huraa!
1294743579_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Onnea pienelle punaiselle. Toivottavasti jaksat olla iloinen vielä monen monta vuotta. <3

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Alkuvuoden treenit on sujuneet hienosti. Lauantaina kävin Fannin ja Islan kanssa Tallilla tekemässä pikaisen motivaatiotreenit. Fannille motivaatiota kasvattaa se, että mennään suoraan ja lujaa - Islan motivaatiota kasvattaa se, että se katselee huutaen kun Fanni menee suoraan ja lujaa. Eli varsinaista tehotreenausta. Fanni meni aivan täpöillä ja haki tosi vaikeita keppikulmiakin. Pieni päästi suupielet korvissa kun viimestä päivää. Kun Isla oli saanut kerättyä vähän kierroksia sivustaseuraajana, oli senkin meno ihan erilaista. Tehtiin hyppytekniikkaa - perussarja alle ja eteen keppien avokulma. Hienosti haki oikeaan väliin, eikä lähtenyt lintsaamaan toiseen väliin. Puomille otettiin hetsaustreeniä ja lähtihän se sujumaan. Lopuksi meni jo sellasta kyytiä, etten pysynyt perässä. Nopeilla kontakteilla vähän vauhtia sinne päähän hakeutumiseen. Hyviä 2on-2offeja, vaikka putki oli nenän edessä tyrkyllä.

Sunnuntaina käytiin tekemässä vuoden eka jälkitreenit. Ja jottein homma olis yhtään liian helppoa, niin treenattiin ensimmäinen taajamajälki. Oli varsin mielenkiintoista nähdä, kuinka Isla reagoi aivan uudenlaiseen ympäristöön. Ilmeisesti häiriöiden suuri määrä sai sen keskittymään niin kovasti, ettei sen häntä noussut ylös kuten metsäjäljillä. Maavainulla meni kuitenkin koko ajan tarkasti. Yhdessä risteyksessä ilmeisesti tuuli oli levittänyt hajun kulmasta alas, koska jäljesti sinne. Sitten alkoikin haahuilu ja lopuksi hyppäsi mua vasten. Se oli selvä merkki, että kusessa ollaan. Palattiin takaisin risteykseen, josta nosti taas jäljen ja tiiviillä maavainulla mentiinkin sitten maaliin asti. Olin tosi yllättynyt, että Islan jäljestys ei herpaantunut hetkeksikään kun kapealla tiellä tuli ihminen pulkkaa vetäen vastaan. Pulkassa kiljuva lapsi ei saanut Islaa edes korvaansa lotkauttamaan, vaiika normaalisti se olisi yrittänyt rientää tervehdykselle.
Ilmaisu tuli aika läheltä, mutta maali olikin pienen nyppylän päällä.

Eilen Ipen aksareeneissä oli ihan huippuhauskaa tekniikkapätkää. Lyhyeen rataan oli saatu ämpättyä persjättöä, flippiä ja japanilainen (eli nipponi :D). Ipellä oli jotenkin tosi hyvä vire koko treenin ajan. Saatiin onnistumaan tosi vaikeatkin kohdat pienellä hiomisella. Erityisesti flippi ja nipponi vaati vähän harjoitusta oikean ajoituksen löytämiseen. Mutta onnistuessaan aikaansaivat tosi minimaaliset tiet Islan kulkuun. Rimatkin oli kuudessakympissä ja pysyi yllättävän hyvin. Ahtaissa kulmissa roiskuivat, mutta kun sain oman ohjaukseni kuntoon niin rimatkin pysyi. Isla oli ihan kielivyön alla, kaikkensa antaneena hiomisen jälkeen.
Jonkin aikaa levättiin ja sitten otettiin viereisellä radalla hyppytekniikkaa. Ensin etäisyydenarviointia ja sitten korkeudenarviointia. Jokaisen noston jälkeen rapsahti kynnet rimaan, muttei tiputtanut kertaakaan. Toisella kerralla korjasi aina. Mentiin 45-55-65-55-45.
Hirmu hyvä fiilis jäi treeneistä. Voi kun tuollanen rentous, mutta kuitenkin tekemisen meininki säilyisi koko vuoden.


Kannattaa muuten tilata koiranruoka kotiovelle asti - saa "lapsille" kätevän lelun. Tässä Lasse-laivakoirat leikkivät merikarhuja. Ensin mentiin tietenkin jäänmurtajalla, jotta päästiin Suomen aluevesistä pois ja sitten oltiinkin valtamerialuksella, jolla lähdettiin sen seitsemän merten taa. Unna halusi poiketa Ranskan kautta - me epäillään sitä Renaultin tehdasvakoilusta...1294743609_img-d41d8cd98f00b204e9800998e