Vuosi sitten kirjoittelin tavoitteita ja toiveita tulevalle vuodelle. Nyt on aika tarkastella, kuinka meidän kävi.

Fridan tavoitteet vuodelle 2010 olivat:
"Pieni punainen pyrkii löytämään ensi vuonna yhä syväluotoisemman sohvaperunaolemuksensa. Vielä on vaikea sanoa, tapahtuko tämä perusteellinen itsetutkiskelu Tampereella vai Karstulassa. Viimeistään Henkan kotiuduttua Frida saa koittaa taas citykoiran elämää, mutta jos neliöt käy Islan silmän alla liian pieneksi, saa Karstulan elinvoimainen kunta yhden elinvoimaisen asukkaan lisää. Fridan kliseinen uudenvuodenlupaus: muutaman sadan gramman painonpudotus ei olisi pahitteeksi.
"

--> Pieni punainen löysi vaivattomasti sohvaperunaolemuksensa, mutta pääsi yllättämään meidät jokaisen liikunnallisilla iltajumpillaan. Frida vietti suurimman osan vuodesta Tampereella osana meidän laumaa ja Islan silmä ei painostanut enää Fridaa liiaksi, vaan tasapaino näiden kahdenkin välillä alkoi löytyä. Itseluottamuksen myötä Fridasta tuli seurallisempi ja leikkisämpi, tästä osoituksena jokailtainen "heitä mulle lelua"-pyyntö, johon paatuneinkaan ihminen ei voi olla vastaamatta. Liekkö vauhdikkaiden noutoleikkien ansiota, mutta kliseinen painonpudotuslupaus kävi toteen ja punainen on kuin onkin vähän solakammassa kuosissa.

Kesä 2010 oli lämmin ja vähäsateinen, joka sopi Fridan meditaatioharrastukselle täydellisesti.1277842709_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Fannin tavoitteet vuodelle 2010:
"Fannin kanssa laitetaan yhtä isompi vaihde silmään ja aletaan tehdä tosissaan hommia. Viimeaikaiset naksuttelut ja temppujen nopeatempoinen oppiminen on osoittanut, että pirulaisessa on paljon enemmän potentiaalia, mitä olen siltä tähän asti vaatinut. Mikäli Fanni jatkaa islamaisten piirteiden apinointia, alkaa tuuliviirin motivointi ja draivi olla aika hyvillä korkeuksilla.

Agility jäänee meidän ainoaksi, mutta sitäkin tärkeämmäksi lajiksi, jossa tavoitteena on tietenkin juosta ne pari nollaa ja nousta kakkosiin. Tärkeintä on kuitenkin saada jokaiseen kisaan hyvä vire, jotta ei tarvihtisi ihan lammasta vetää perässä.
Mua kutittelis viedä tuo tulisielu luonnetestiin tai MH-luonnekuvaukseen. Fanni on sen verran kova, että tiedän ettei sen elämä siitä järkkyisi – olisi mielenkiintoista nähdä löytyykö siitä yhtään terävyyttä."

--> Fannin vuosi oli parempi kuin hyvä ja viimeistä haavetta lukuunottamatta kaikki tavoitteet tuli aikalailla ruksattua yli, joten ei voi olla kuin tyytyväinen. Fanni pieni tulisielu on Islan tulon jälkeen osoittanut entistä enemmän moottorinsa potentiaalia ja naksutteluhauskuuttelut kävi erityisen mieleenpainuviksi (video *klik*). Agilityn osalta saatiin ne puuttuvat nollat ja noustiin kesällä kakkosiin! (video *klik*) Sitäkin tärkeämpänä pidän erinomaisen kisavireen säilymistä starteista toiseen, tästä osoituksena monet hyllyt, joiden jälkeen ei voinut kuin nauraa ilosta, kun pikkumusta mennä kaahotti suupielet korvissa ihan omia ratojaan. On se niin rakas pieni eläin.

Fanni <3 the light of my life from Laura J. on Vimeo.

Unnan tavoitteet vuodelle 2010 olivat:
"Little Miss Sunshine jatkaa hattaran huumaista elämäänsä ja toivottavasti selviää ensi vuodesta vähemmillä kolhuilla. Pieni tissienvälikoira aktivoituu naksuttimella ja listassa onkin paljon uusia temppuja. Jos vaikka aloitettaisiin ihan perus istu ja maahan ”tempuilla”. Johon se on 2½-vuotiaan koiran korkea aika oppia ne.
Kukkakeppi päässee polvioperaatioon kevään aikana, jonka seurauksena toivotaan lenkkeilyintoa.
"

--> Unnan polvioperaatio on siirtynyt tulevaisuuteen. Kävimme eläinlääkärissä hakemassa todistuksen, että polven luksaatioaste on huonontunut sitten virallisen tarkastuksen. Eli sen kesän -09 tällin jälkeen se meni huonommaksi ja toiveissa olisi operoida polvi ennen lumien sulamista. Muutoin elämä on ollut oikein mallillaan aina loppuvuoteen asti, jolloin tuli tiedettävästi ensimmäinen epilepsiakohtaus. Toinen kohtaus tuli eilen aamulla, vain 4 viikkoa edellisestä. Tämän asian tiimoilta käydään heti uuden vuoden jälkeen, jahka Tampereelle taas palaamme, eläinlääkärissä ja mietimme mahdollisen lääkityksen aloittamista. Yritän saada Unnaa hoitaneelta neurologilta mielipidettä asiaan, pään traumoillahan voi olla vaikutusta epilepsian syntyyn. Tätä ikävää seikkaa lukuunottamatta Unnan vuosi oli täynnä ihania käpy- ja palloleikkejä sekä hauskoja paineja Fannin ja Fridan kanssa. Uskokaan tai älkää, yrityksistä huolimatta en ole saanut tuolle hattarapäälle vielä ymmärrystä siitä, kuinka käskystä mentäisiin maahan tai istuttaisiin. Naksun avulla ollaan tehty kyllä paljon muuta kivaa, Unna onkin aivan tulessa kun naksu otetaan esiin. Haasteena vaan on se, että se kerkeää tarjoamaan sataa ja yhtä asiaa lähes samanaikaisesti, joten oikea-aikainen palkkaaminen ja halutun toiminnan merkkaaminen on sangen haastavaa raidallisen kanssa.

Syksyn 2010 viimeiset käpyleikit:1287434058_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Islan tavoitteet vuodelle 2010:
"Pieni pörrö viettää uudenvuodenaattona vuoden, Vuoden 2010 ensimmäinen tehtävä on tienkin terveystutkimukset. Luustokuvat ja silmäpeilaus. Jostain syystä mua jännittää suoraan sanottuna ihan perkeleesti nää. Tuomiosta riippuen tuleva vuosi on hyvinkin aktiivinen ja vauhdikas tai pahimmassa tapauksessa taivas putoaa niskaan ja nuollaan hetken aikaa haavojamme.
Suurin intohimoni, agility, on melko riippuvainen terveystuloksista. Mikäli luoja suo, jatkamatta tiukasti aloitettua treenausta jopa tiukemmin ja katsotaan milloinka ollaan kisavalmiita. Kisaikä saavutetaan heinäkuun 1. päivänä ja pikkujouluissa kuulin vähän sellaista ukaasia, että Eventuallyn tytöt starttais kesän AgiRodussa. Saapi nähä…
Kisaamista varten on kuitenkin vielä niin paljon tekemistä, ja tärkeintä on saada aikaan varma pohja. Kontaktit on olleet pieni murheenkryyni kesästä asti. Minähän olin kunnianhimoisesti rakentamassa pörrölle juoksukontakteja, mutta lankkutreeni tökki niin onnettoman paljon, että heitin hanskat tiskiin. Jätin koko kontaktit pois treenilistalta, enkä alkanut tekemään 2on-2offeja. Onneksi, sillä luin vasta eilen Trkmanin päivitetyn version juoksukontakteista ja tajusin, että olin tehnyt aika merkittävän tulkintavirheen aikaisemmista ohjeista. Lankkutreenissä ei haeta alusta asti osumaprosenttia kontaktille vaan sitä, että koira juoksee kontaktin loppuun asti, ei hyppää. Minä kun tuskailin, kun ei se piru vie ymmärtänyt täsmällisestä naksuttelusta huolimatta, että mihinkä ne askeleet sovitetaan. Mutta ei sen tarvitsekaan vielä ymmärtää!! Se on tehnyt koko ajan oikein ja hienosti, mutta minä oon odottanut jotain, mitä en olisi voinut vaatia siinä vaiheessa. Eli tästä viisastuneena odotamme kevättä innolla ja kaivan kellarista lankun ”puhtaalle pöydälle”. Toivottavasti saan nyt jotain tulosta aikaan kun lähestymisnäkökulma on muuttunut.
Muutoin agilityn osalta tulevan vuoden haasteet sijoittuu hyppykorkeuksien nostoon, estevarmuuteen, radanlukutaitoon . . . onhan noita!
Tokon osalta haetaan tiukasti TK1:stä ja loppuvuodesta kasataan vielä AVO-liikkeet kokoon ja korkataan mahdollisesti sekin luokka. Tokossa, niin ikään, ei ole mitään kiirettä ja luotetaan Even oppeihin jatkossakin. Toko on niin vieras laji mulle, että ilman kasvattajan tukea oltais menty aika varmasti perse edellä puuhun.
Ensi vuonna on tarkoitus myös käydä tutustumassa lampaisiin, jota odotan jo suunnattomalla innolla!"

--> Islan vuosi on ollut monipuolinen ja haastava, mutta myös erittäin palkitseva. Heti alkuvuodesta kun hartaasti odotetut ja jännitetyt terveystutkimukset olivat ohitse, tipahti jättimäisen suuri paino harteilta! Koko koira kuvattiin ja tyttö oli pelkkää priimaa. Huojentuneina jatkoimme entistä suuremmalla tsempillä agilityn treenaamista ja kontaktidilemma kääntyi jossain vaiheessa siihen suuntaan, että päädyin valitsemaan 2on-2offit. Ja päivääkään en ole katunut. Ajatus kasattiin takajalkojen targetoinnilla (video *klik*), josta oli todella helppo siirtyä puomin alastulolle. Puomi treenattiin aluksi pelkästä alastulosta pikkuhiljaa siirtyen kokonaiseen puomiin. Kun puomi oli kunnossa, oli toiminta helppo siirtää A:lle.
Agilityn osalta merkittävin asia meidän uran kannalta oli pääsy Tamskin valmennusryhmään, joka tiesi toisia viikottaisia treenejä. Tehostunut treenaaminen alkoi näkyä estevarmuuden lisääntymisenä ja joidenkin palasten loksahtamisena paikoilleen. Kuriittani kävin kokeilemassa kisaamista alkusyksystä ja se kaoottinen tunnelma omassa päässä oli jotain niin hirveää, etten tiennyt pystynkö liikkumaan. Kauhuskenaariot koko radan leviämisestä eivät onneksi käyneet toteen. Päästiin ihan kunniallisesti maaliin saakka, tuloksena 15 kolmesta tippuneesta rimasta. Ajatus kisaamisesta jätettiin sitten syksyltä pois ja jatkettiin tiukkaa treenaamista. Valmennusryhmän treenit ovat olleet erinomainen paikka treenata myös paineensietokykyä ja jännityksen hallintaa, joka on ratasuoritusten kannalta ollut aika lamauttava tekiä meidän menossa. Kisaradoille uskaltauduttiin taas marraskuun lopussa Laukaassa ja joulukuun alussa, kun Seinäjoella oli perinteiset itsenäisyyspäiväkisat. Kolme starttia ja kolme hyllyä. Kun ei pysy pää kasassa, niin ei pysy. Se miten Isla reagoi mun jännitykseen on joka kerta vain arvailujen varassa, joten meillä on aika pitkä matka vielä sinne hetkeen, jolloin tuntuu että tehdään yhdessä töitä. Eli harjoitukset jatkuvat... 

Tokon osalta ylitimme itsemme ja käytiin jopa SM-kisoissa asti edustamassa seuraa. Sieltä mukaan tarttui toinen 1-tulos ja viimeinen tuli loppukesästä, jolloin ansaitsimme koulutustunnuksen TK1. Ensimmäinen ykkönen tuli ennen juhannusta Tampereella (video *klik*). AVOimen luokan liikkeet on oikeastaan noutoa vaille valmiit, joten kokeisiin ollaan menossa mahdollisesti alkukeväästä. Nouto on periaatteessa ihan ok, mutta siinä on pieniä murheenkryynejä, jotka vielä aiheuttavat harmaita hiuksia. Meidän tokoharrastus koki kovan kolauksen, kun kasvattaja-Eve muutti perheineen Etelä-Suomeen loppuvuodesta, joten meidän valvova silmä ja koutsaaja tokon saralla ei ole enää käytettävissä yhtä tehokkaasti.

Lampaita käytiin katsomassa jopa kolmeen otteeseen, viimeisin kerta marraskuulta, jolloin lumi oli jo maassa. Pörrö ei syttynyt, mutta kipinää se löi joka kerralla. Haaveet paimennusurasta saamme siis unohtaa, mutta kyllä me lampaille vielä joskus mennään jos mahdollisuus siihen tarjoutuu. Sen verran hauskaa hommaa se oli ja Islakin oli siitä niin kovin innoissaan, vaikka ihan oikeaa taajuutta ei paimennus-Jumalan kanssa löydettykään.

Uusi harrastus löydettiin hajutunnistusjäljen parista, joka aloitettiin Etsijäkoiraliiton järjestämällä alkeiskurssilla. Homma osoittautuikin aivan järjettömän mukavaksi ja Isla oli aivan intopiukassa joka treeneissä. Kyllä se vaan pääsi hämmästyttämään, kuinka taitavia nenän käyttäjiä koirat on, vaikka olevinaan asiasta tiesinkin. Islalla on korkea motivaatioa nenähommiin ja ilmaisun jälkeiset palkkanamit oli toisarvoisen oloisia. Meno ja vauhti jäljellä oli sen mukaista, että itse jäljestäminen tuntui olevan Islalle se palkitsevin asia. Vauhdikkaasta tyylistään huolimatta Isla teki tarkkaa työtä ja oli jo ensijäljillä luontainen pistojen tekijä. Itse opin valtavasti koiran hienovaraisten vihjeiden tulkitsemisesta ja opin nopeasti huomaamaan milloinka Isla on ihan jäljellä ja millonka mentiin ilmavainun avulla.

Kuluvan vuoden yksi kohokohdista oli elo-syyskuun vaihteessa tehty viikon vaellus Lemmenjoella, johon Isla pääsi mukaan. Olen aina haaveillut vaelluksesta koiran kanssa ja oli suorastaan unelmien täyttymys päästä vihdoinkin koiran kanssa erämaahan. Henkka oli aluksi vähän epäileväinen, että kuinka suuri vaiva koiran kanssa reissuun lähtemisestä on, mutta hänkin sai myöntää epäilynsä olevan turhia, sillä Isla oli mitä vaivattomien vaelluskaveri! Omatoiminen ja reipas kaveri, joka nautti silmin nähden luonnossa liikkumisesta. Matkaa taittaessa haisteli mielenkiintoisena eläinten jälkiä ja pyydysti sopuleita, välillä kävi pitkänkin lenkin, mutta koskaan ei loitonnut niin kauaksi, etteikö tietäisi missä me mennään. Porojen antoi olla rauhassa, katse kyllä niiden menoa uteliaana. Illalla leiriydyttäessä oli valmista kauraa menemään levolle teltan suojaan, jossa viihtyi yönsä oikein hyvin. Kertakaikkisen mieletön reissu!

Napakettu <3
1283607656_img-d41d8cd98f00b204e9800998e