Varasin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni äkkilähdön. Määränpäänä oli Hervanta :D Keskusteltiin agin koulutusohjaajakurssilla eilen tyttöjen kans tokokokeista ja muistin että seuraava koekin pitäisi varmaan katsoa. Selasin sitten illalla klo 20.30 Koirasportin foorumilta koekalenteria ja huomasin, että sunnuntain kokeeseen oli etsitty osallistujia vielä ilmoittautumisajan jälkeenkin. Päätin koittaa onneani ja laitoin tekstiviestin mahdollisista vapaista ALO-paikoista. Yksi paikka löytyi ja niin sitä tuli bookattua koepaikka seuraavalle päivälle. Vasta kun tajusin mitä tuli tehtyä, niin kylmäsi hiukan kun muistelin edellisen kunnon tokotreenin olleen aika kauan aikaa sitten. Paikkamakuu, liikkeestä jäävät, luoksetulo ja estehyppy oli viimeksi tehty SM-kisoissa heinäkuussa! :D Seuraamista ja noutoahan tässä on viime aikoina vaan tehty. Ei se mitään - iltapissalla köytin pienet puiston penkkiin kiinni ja otin pienen treenin. Jäävät ja luoksetuloa. Kello oli yli kymmenen illalla. Hyvin toimi. Eiks sellanen sananlasku kuulu, että "lahjattomat treenaa"?

TK1
1284302965_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ei me tosiaan niin lahjakkaita olla, etteikö treenata tartteis. Tänäänkin oli parantamisen varaa paljonkin. Tosin pistemenetykset johtuu vireestä, joka on taas minun harteillani hoitaa kuntoon. Mutta kolmas 1. tulos käytiin äkkilähdöllä ja olemattomalla treenillä hakemassa, täten saimme koulutustunnuksen TK1 ja pakon saneleman siirron AVOimeen luokkaan.

Luoksepäästävyys 10 Takapuoli pysyi hyvin maassa. Jes!
Paikkamakuu 8 Harmitti tuplakäskyn pistemenetys ihan kamalasti, tää on kuitenkin ollut meille tosi vahvoja liikkeitä. Olisi pitänyt virittää vähän enemmän kehään mennessä ja ennen paikkamakuutakin vielä vähän säpäköittää sitä. Ensimmäisen käskyn aikaan oli ihan "tyhjä katse" päällä ja ei korvaansa väräyttänyt käskystä. Toisella alas. Pysyi hyvin. Katseli muutaman kerran hissukseen ympärilleen, mutta tuomarin mukaan ei antanut rauhatonta vaikutelmaa. Nousi ensimmäisellä.
Seuraaminen kytkettynä 9 Meidän paras koeseuraaminen!! (Ja kukaan ei ollut kuvaamassa!) Viritin juuri ennen kehää aika tuliseksi ja mentiin ihan juoksurytinällä kehään. Hienosti pysyi vire koko seuruun ajan. Pistevähennys kuulemma minun käden asennosta - pidin niin typerästi hihnaa, että jouduin pitämään vasempaa kättä paikallaan etten kompastuisi hihnaan. Hyvä minä.
Seuraaminen taluttimetta 8½ Lopussa otti tuulivainua ja nautti siitä vähän liiaksi. Muuten OK. Oikealle käännöksessä valui inan ja vasemmalle tökkäsin sitä lapaan. Täyskäännökset hyvät.
Liikkeestä maahan 6 Vire katosi sinne tuuleen. Kettu aavisti ja jäi seisomaan ennen käskyä, jouduin käskyttämään uudestaan seuraamaan ja sitten vasta alas.
Luoksetulo 10 Kymppi.
Liikkeestä seisominen 8 Taas aavisti! Tää on ihan uus ilmiö meille.
Estehyppy 10 ALO-hyppy on aina ollut Islalle helppo ja mieleinen.
Kokonaisvaikutelma 9

Kokonaispisteet 173. Sijoitus 2./12.

Seuraamisiin olen todella tyytyväinen, vihdoin koeseuraaminen voi puhua edes samassa lauseessa treeniseuraamisen kanssa. Liikkeestä jäävien aavistus-häröilyt otti päähän ja se paikkamakuun tuplakäsky. Typeriä ja turhia pistemenetyksiä. Mutta näillä mennään. Itsekriittisyys on niin kovaa tokokehässä, että epäilin riittikö pisteet edes 1. tulokseen. Vaikka tuomari (Jaana Tala) sanoikin kivasti lopuksi, että "kaunista yhteistyötä, jota on ilo katsella".
1. tuloksia oli yhteensä kuusi, jotka jaettiin järjestyksessä ja kun ei oltu vielä sijalla 4., saati kolmansina - olin ihan varma, että jäätiin 2. tulokselle. Yllätys oli melkoinen kun yllettiin jopa sijalla 2. ja saatiin vielä kivat palkinnotkin!

Nyt sitten jotain järkeä tuohon koevireeseen ja nouto kuntoon, niin AVO-kokeet odottaa! Aaltosen Maria on tulossa kouluttamaan Tamskille nyt syksyllä niin täytyy yrittää päästä paikalle edes kuunteluoppilaaksi.

Islassa on vähän taivaanrannanmaalarin vikaa - se näyttää välillä siltä, että se haaveilis John Lennonin Imagine-biisi soidessa päässä. Tai sitten se ottaa chihujen totaalirentoutumisesta vähän liikaa mallia.

Meillä osataan chillata!
1284302897_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1284302938_img-d41d8cd98f00b204e9800998e