Palattiin juuri Fannin ja Islan kanssa Kaupista, reilu 2 tunnin lenkiltä. Pörröt nukkuu nyt aika tyytyväisen oloisina, joten on hyvä hetki kirjoittaa viimeisimpiä kuulumisia.
Tampereelle on vihdoin tullut talvimaisempi ilmasto, ensi viikolle lupasivat yli 10 asteen pakkasia. Vähän siistiä! Lisälumi olisi tietysti toivottavaa, mutta kyllä tuo pieni peittokin valaisee pimeitä iltoja kummasti.
Näsijärven jäästä ei ollut vielä tietoakaan, ehkä se ensi viikon pakkasille antautuu. Tänään ranta oli todella hyinen, vaan sepä ei meidän reippailua haitannut.

Juoksut selättäneinä palasimme tällä viikolla treeneihin Islan kanssa. Maanantaina oli vuorossa toko, johon vein mukanani ihanasti kuulolla olevan koiran. Treenimotivaatio oli näemmä päässyt kasvamaan hyviin mittoihin tauon aikana. Tehtiin paikkamakuuta kisamaisesti - hyvin pysyi ja hienolla vireellä makasi, palatessani meinaa varastaa ylösnousua. Siihen täytyy kiinnittää kunnolla huomiota jatkossa. Tehdä rutkasti toistoja pelkästä jätöstä ja paluusta. Luoksetuloakin tehtiin kisanomaisesti, mutta meillä ei ollut ihan kisatasoista liikettä vielä kasassa. Mehän ollaan tehty aikalailla läpijuoksuna tähän saakka, kunnes treeneissä vaihdoin sitten "tule!" käskyn "sivu!" käskyksi, joka ei mennyt odotettavastikaan ihan jakeluun ensimmäisellä kerralla. Isla oli hölmön näköisenä siellä istumassa ja arpoi, että pyysikö se tosiaan mut sivulle vai ei. Tuplakäskyllä lähti liikkeelle, mutta tuli muistaakseni ravilla - varmaan niin hömistyneenä tästä uudesta tilanteesta. Kotona ollaan sen jälkeen treenattu luoksetuloa ja nyt tulee jo kunnon laukalla. Meinaa vaan jarrut vähän vaatia rasvausta tuossa koneessa, kun mokoma vetää aina ihan yli.

Tiistaina oli kauan odotettu agi, jossa päästiin tauon jälkeen suoriltaan ratatreeneihin. Tallin lattia oli vaan ihan törkeän liukas, joten pientä varovaisuutta oli liikkumisessa. Putkesta kun yritin kääntää hypylle, niin ihan nelitassuluisua meni alkuperäisen vauhdin suuntaan. Harmillista, että tuo uusi ja kiva treenipaikka on osoittautunut niin luisteluradaksi, jos maton pinnassa on vähänkään kosteutta. Vauhdin puutteesta huolimatta rata meni ihan kivasti, erityisen onnellinen olin onnistuneistä kepeistä. Juoksuja edeltävänä treenikertana tuo possu jätti viimeisen välin menemättä niinku joka kerta. Mikälie silloin vaivasi, meinasin tehdä koirasta rukkaset, vaan onneksi en tehnyt. Nyt meni tosi ihanasti. Tulipa huomattua myös se, että aika hanakasti tuo tulee käteen, kun kepeiltä tultiin U-putkeen, jossa piti mennä sinne kauimmaiseen päähän. Minähän käskytin sitten kunnolla ja aika kaukana kepeistä, niin se tuli kun ammus sieltä käteen ja sitä myöden ajautui ohi siitä kauimmaisestakin putken päästä. Eli vähempikin näköjään riittää tuolle.

"Less is more" -ideologia näyttää pätevän myös Fanniin, jonka kanssa syttyi hyvän kokoinen lamppu torstain agitreeneissä. Olen syksystä asti vetänyt joka toisen viikon meidän treeniryhmään ja tytöt on puhuneet jo pitkään, että tehdään joskus ratatreeni niin, ettei saa käyttää yhtään ääntä. Nyt sitten tehtiin ja vautsi, miten hienosti kaikilla meni! Siis oikeesti WAU! Eikä ollut edes mikään suoraa, suoraa, suoraa -rata, vaan paikoitellen ihan haastava. Lamppu syttyi siis sen vuoksi, että Fannihan on aina himmaillut kontakteilla hirveästi. Mikään ei auta - ei taakse jääminen, ei eteen kiriminen, ei targetti, ei lelu, ei kannustushuudot tai -taputukset. Ei. Mutta kuinkas kävikään? Kun juoksin ihan hipihiljaa koko radan, niin kappas vain kun kontaktitkin oli joutusammat. Ei ne mitkään luodin nopeet olleet vieläkään, mutta esim. A oli jatkuvaa liikettä. Fannilla kun on tapana jäädä pällistelemään sinne harjalle tai puoleen väliin alastuloa. Eli ilmeisesti se mun "!nopeenopee, tuletule, mennäänmennään!" mitä ikinä keksintään -kannustushuuto paineistaa sitä ja sen vuoksi vauhti hiipuu. Tää oli niin mielenkiintoinen havainto, että aion jatkossa kiinnittää tarkasti huomiota äänenkäyttöön.
Fannin treenien päätteeksi otin Islankin kanssa nopeasti keppejä ja pientä pyöritystä. Navetan matto, sutimisesta huolimatta, näytti vauhdin perusteella olla kivaa vaihtelua Islalle. Kepit oli edelleen hyvät, jes!

Fannissa on ilmennyt hauskoja harrastuskoiramaisia piirteitä, jotka todennäköisesti on iskostunut sille Islaa seuratessa. Ensinnäkin sen remmikäyttäytyminen on aivan taivaallista luokaa nyt kun lenkkeillään kolmistaan, ilman muita pikkusia. Hauskin muutos on sen motivointi ja palkkautuvuus, joka sai mun leuat loksahtamaan eräs aamu oikein kunnolla. Fanni, pieni ahmatti, ei ole koskaan aikasemmin tehnyt mitään pyynnöstä, mikäli luvassa ei ole lihapullaa tai muuta herkkua. Vaan nyt se on alkanut ärisemään yhden lelun kanssa siihen malliin, että koitin yksi aamu naksutella sen kanssa käyttäen tätä lelua palkkana. Ja mitä vielä?! Se oli ihan liekeissä ja roikkui siinä solmunarussa kun pahanen rotikka! Ihan loistavaa!

Se, missä se myös sais ottaa vähän vaikutteita Islalta, on city-jänisten kohtaaminen. Käytin koirat myöhäisellä iltapissalla tuossa pihan tuntumassa ilman remmejä ja huomasin, että talon toisessa päässä istuu jänis. Onneksi Fanni ei huomannut sitä, vaan kutsui sen syliin ennen kun kiitäjä olis ollut pupun perässä ties missä asti. Isla jäljesti jäniksen jälkiä todella keskittyneesti ja tämä kiltti jänis oli vielä ripotellut jäljelle parhaat palkat mitä Isla kuvitella saattaa - eli jäniksen paskaa tietysti. Isalla oli nenä niin intensiivisesti kiinni maassa, ettei se huomannut istuvaa jänistä ollenkaan. Vasta noin 5 metrin päässä (en ymmärrä, kuinka se jänis uskalsi odottaa niin lähelle) Isla havaitsi jäniksen ja olin valmis karjaisemaan SEIS! käskyn. Vaan mitä teki pieni paimenkoira? Pää ja hartiat alas ja tiukka tuijotus! Meinasin revetä liitoksistani, oli niin koominen näky! Hetken tuijottelun jälkeen Isla otti ensimmäisen askeleen jänikseen päin, jolloin töpöhäntä lähti tuhatta ja sataa. Ja Isla jäi niille sijoilleen. Sitten pidettiin taas kolmen päivän karnevaalit hienon suorituksen johdosta.