ONNEA ISLA! Onnea Raita, Viima, Viisel, Yemma ja Bonbon. Kiitos Eve ja Eero.

Islan ensimmäistä syntymäpäivää ollaan vietetty reippaasti ulkoillen, herkkuja syöden ja rennosti löhöillen.

Vuosi sitten uudenvuodenaattona sain Eveltä sähköpostia, jossa ilmoitettiin 5 nartun ja 1 uroksen syntyneen. Pitkään jatkunut pennunetsintä sai vihdoin päätöksensä. Viidestä tytöstä en valinnut juuri sitä vaaleata trikkiä, joka myöhemmin on saanut nimen Isla, vaan paremminkin Isla valitsi minut. Siinä se istua nökötti joka kerta sylissäni, kun kävin pentuja Hervannassa katsomassa. Viimeinen vakuus tuli eläinlääkärissä pentuetarkastuksessa, jossa kaikki muut huusivat kurkku suorana, mutta Isla joko nukkui tai tapitti nappisilmillään tutkimushuoneen menoa. Sanoin Evelle ja Eerolle, että tuon tytön minä kyllä haluan!

Isla parin päivän ikäisenä

7 vko

4 kk

6 kk

8 kk

10 kk

VIDEOITA:
Isla osoittaa taistelutahtoaan 6-viikkoisena
Islan ensimmäinen ilta kotona
Isla temppuilee 13-viikkoisena
15-viikkoisen naksuttelua
Ensimmäisen kesän kooste
Keppitreenejä kesältä
Pentuetreffit lokakuussa

Kuinka ihana voi koira ollakaan? Isla on ollut oikea unelmien täyttymys. Itsenäinen työskentelijä, nokkela ja sosiaalinen. Pehmeä, mutta kuitenkin utelias. Yhtä hauskuutta jokainen arkipäivä pörrön kanssa. Kun päivä on pulkassa ja työt tehty, on Isla yleensä sisällä hyvin huomaamaton. Mutta onneksi saan joskus lepohetkinäkin osani sen ehdottomasta rakkaudesta, kun 16,5 kiloinen sulosääri osoittaa olevansa sisimmältään sylikoira.