Onhan se jo elokuu, mutta nyt vasta tuntuu oikeasti siltä, että on k.e.s.ä. Aika lämpösenä on ilmoja pidellyt, joten päiväsaikaan ei ole tullut paljon rehkittyä - paitsi tänään. Kävin saattamassa Islan kanssa Hannan ja Fridan (Frida lähti "mummolaan") bussipysäkille ja ajattelin heittää pienen lenkin. Ensin uimahallilta makuuniin palauttamaan leffa ja siitä Kalevan kankaalle varjoisaan matsään. Siellä sain päähäni laskeutua Iidesrantaan, jotta saisin uitettua Islan. Iidesrantaa sitten ylös takaisin Kalevaan. Noin 7 kilometriä ja puolitoista tuntia, släpärit jalassa. Hups. Onneksi oli varjoa pitkän matkaa ja pörrö pääsi rehevöityneeseen Iidesjärveen viilentymään.
Islaa väsytti lenkin jälkeen "sopivasti"
Eilen illalla olin treenaamassa tiukkoja käännöksiä kentällä ja päätin vetään jäähdyttelylenkin Sorsapuistossa, joka oli täynnä elokuisen illan juhlakansaa. Silloin oikein tajusin, että jonkun mielestä tämä koiran kanssa treenaaminen lauantai-iltana kello 22 on hullun hommaa, mutta minkäs teet! En minä siellä kenenkään pakottamana ollut vaan ihan siitä treenaamisen ilosta. Eihän tämä koiratouhuilu ihan parasta ole sosiaalista elämää ajatellen, mutta...
Unna kävi perjantaina kontrollissa Hakametsässä ja veriarvot osoittivat edelleen lievää anemiaa. Joskin lääkärin mukaan reilussa viikossa ei niin huonosta kunnosta tämän tehokkaampaa toipumista olisi voinut toivoakkaan, joten hyvillä mielin täytyy olla. Ensi viikolla käydään vielä tsekkaamassa veriarvot, josko jo pian normaaliluku sieltä saataisiin.
Fysioterapiassa jumpattiin niin kovasti, että Unna jo vähän väsähti. Mutta saatiin hyvät kotiohjeet, joiden avulla oikean puolen pitäisi päästä mukaan entistä tehokkaammin. Onneksi kortisooni on tehnyt Unnasta kroonisesti nälkäisen, niin herkkujen perässä se jaksaa jumpata kovasti.
Valtavaa edistystä on vajaassa kahdessa viikossa tullut, mutta ihan normaalia ei Unnan käyminen vieläkään ole. Pihalla huomaa, että Unna uupuu tavallista nopeammin, jolloin kannan sitä loppumatkan kotiin. Perjantaina huomasin ensimmäistä kertaa, että Unna huomio korkeuden vaihtelut hyppäämällä kanttarin yli eli eiköhän siitä ehjä koira vielä joskus saada.
Fanni on huolehtinut Unnasta kovasti onnettomuuden jälkeen
