Meidän hurja aamu alkoi kello 03.00, kun Henkka herätti mut ja sanoi että Fanni tärisee. Hetken seurailun jälkeen alkoi läähätys ja supistukset. Soitin Minnalle puoli neljän maissa, että nyt täällä supistellaan. Minna kehoitti vielä odottamaan kunnon ponnistuksia. Neljältä ilmestyi vesikellukka näkyviin ja Minnalle soittaessani hän olikin jo matkalla meille päin.

Minna tarkasti saavuttuaan tilanteen ja tunsi pennun synnytyskanavassa. Koska suurempi ponnistuksia ei tullut (vaikka juoksutettiin Fanni porraskäytävässä), otettiin soitto lääkärille ja päätettiin lähteä Hakametsään katsomaan tilanne. Ennen Annan saapumista kävelytin Fannia pitkin käytäviä ja Minna laittoi leikkaustarvikkeita valmiiksi kaiken varalta. Koko kävelyn aikana tuli vain kolme lyhyttä ponnistusta, jonka seurauksena pennun takajalat pilkottivat juuri ja juuri. Annan tullessa paikalle katsastettiin tilanne uudelleen ja pentu oli tosiaan tulossa jalat edeltä. Hetken aikaa funtsattiin, että odotellaanko vai mitä tehdään - maha kuitenkin ajateltiin ja laitettiin Fanni kanyyliin kaiken varalta. Olisiko oksitosiinista kuitenkaan apua, jos pentu ei mahdu tulemaan? Päätettiin vielä tsekata tilanne ultralla ja ensimmäinen kommentti Annalta oli "o-ou" – toisen pennun sydämen lyönti ei löytynyt ollenkaan, joten lähdettiinkin siltä seisomalta leikkaukseen.
Klo 05.20 oli Fanni veitsen alla ja minä ravasin edes takaisin käytävässä. Ihme kyllä sain pidettyä itteni koossa, vaikka kymmen minuutin aikana kerkeää käydä mielessä jos jonkinmoisia ajatuksia! Klo 05.30 repesin sitten itkuun kun kuulin voimakkaan ininän leikkaushuoneesta. Pian Minna veti oven auki ja "heitti" pienen, valkoisen pennun mulle käteen ja käski hieroa sitä, kun samalla rynnisti takaisin auttamaan toisen pennun kanssa. Suuren ininän säestämänä kuivasin poikaa kädessäni ja Minna tuli hetken päässä toinen pentu käsissään ja liikuttuneena sanoi, että on tämäkin hengissä!

Ihan sanoinkuvaamaton tunne kaikessa epärealistisuudessaan seistä ne pienet koiran alut kädessä ja kuunnella niiden komentelua. Vielä en kuitenkaan huokaissut helpotuksesta kun Fanni oli edelleen maha auki pöydällä, joten huoli siitä oli valtava.

Pian saatiin Fannikin siihen kuntoon, että vietiin pennut tissille, mutta imuuttelu ei sujunut – liekö juuri saamasta Puppyboosterista (joka on muuten osittain pitkin eläinlääkärin seiniä! Kuka ihme noita tuubeja keksii?!) vai mistä…

Kun Fanni oli pikku hiljaa heräämässä siirrettiin kaikki lattiatasoon lämpöpeiton päälle, jossa Fanni tokkuroitsi lääkehuuruissaan ja pentuja yritettiin tissille – samalla kuivattiin ja lämmiteltiin pesuetta.

Jonkin ajan kuluttua kun Fanni oli vähän järjissään, niin pakattiin kamppeet ja tultiin kotiin. Kotona Fanni murisi pennuille kun ne möngersivät jalkojen välissä, mutta saman tien kun sai vähän puppyboosteria, niin silmissä kirkastui ja rupesi nuolemaan pentuja!

Luonnollisesti pissatti molemmat, mutta kakattaminen ei ilmeisesti käynyt mielessä ennen kuin laitoin pojan takapuoleen vähän nutriplussaa, jonka Fanni nuoli pois. Ihmeissään maisteli kakkaa, mutta tajusi heti homman nimen ja alkoi varmoin ottein nuolemaan molempia vuoron perään.

Annoin hieman kermaviiliä ja neuta ja ruoka maistui todella hyvin. Juomaankin olen saanut useampaan kertaan.

Tyttö imee todella raivokkaasti ja löytää nisälle hyvin, mutta poika on vielä vähän hakusessa ja se täytyy aina asettaa nisälle ja varmistaa että alkaa imemään.

Niin minkäslaisia tyyppejä sieltä tuli?

Sieltä tuli isänsä kopio: creme uros, syntymäpaino 131g ja äitinsä kopio: b&t narttu, syntymäpaino 173g! Narttu on aivan kuin mini-Fanni, yhtä temperamenttinen ja päättäväinen pikkuotus. Uros on vähän pidättyväisempi pikkumies.
Nyt vaan elellään hetki kerrallaan ja katsotaan, miten asiat lähtevät kehittymään. Erityisseurannassa on pojan painonnousu ja Fannin kunto.

Maailman suurin kiitos Minnalle henkisestä tuesta, ammattitaidosta ja osaamisesta! Ilman "järjen ääntä" ei olisi tästä odotuksesta ja synnytyksestä tullut mitään. :D Kiitos myös Anna-lääkärille, joka hoiti hommansa todella hienosti ja jaksoi päivystää meitä päivätolkulla.

Alle tunnin vanhoina

Kotona heräsi emon vaistot ja hoito alkoi sujumaa